Tales of MI - Episode I on sitten nähty ja koettu.
Tarinallisesti tuo on edelleen sitä tuttua apinasaarta. Hahmot ovat sopivan kahjoja ja juoni täynnä puolivillaisia päättömyyksiä sekä ovelia popkulttuuriviittauksia. Ei se niissä aivan kolmen ensimmäisen osan tasolle yllä, mutta täysin niiden arvoinen jatko-osa tästä sarjasta näyttäisi kehittyvän siitä huolimatta.
Pituutta episodilla on ihan kiitettävästi, veteraaniseikkailija huitelee sen lävitse n. 4-5 tunnissa. Puzzlet ovat sopivan kinkkisiä ja oikealla tavalla sumeita, mutta eivät kuitenkaan ylihaastavia. Pelissä on myös muista Telltalen tuotoksista tuttu dynaaminen vinkkisysteemi jossa pelaaja voi itse määritellä tiheyden jolla Guybrush mutisee jotain salaperäistä jonka olisi tarkoitus auttaa matkalla eteenpäin. Itse tosin päädyin käyttämään systeemiä siten että pidin sen kokonaan pois päältä paitsi parissa jumikohdassa kun alkoi turhautuminen iskeä käänsin sen täysille, ja kun ratkaisu oli löytynyt niin vinkkisysteemin nuppi hyppäsi taas nollatasolle.
Ainoa asia josta pitää oikeasti antaa risuja on pelin kontrolliskeema, joka on hieman, noh, kömpelö. Guybrushia voi liikuttaa staattisen kamerakulman näyttämässä ympäristössä joko näppäimistöltä WASD-mallilla tai vaihtoehtoisesti hiirellä raahaamalla. Täysiveristä point'n'clickia peli ei tue paitsi mitä tulee hotspottien klikkaamiseen, mikä on mielestäni todella outo ratkaisu. Kiinnostuksen kohteissa on lisäksi vain yksi toiminto, mitään toimintovalikkoa ei ole ja perinteisesti hiiren kakkosnappiin sidottu "tutki"-toiminto loistaa poissaolollaan. Liiankin simppeliä. Myös esinesysteemi ei ole aivan loppuunsa hiottu, sillä se on kummallinen yhdistelmä toimintotyökalujen ja tutun "vedä esine hiirellä hotspotin päälle" -systeemin sekasikiö. Älkäättekön ymmärtäkö että systeemi olisi jotenkin täysin avuton, se on vain hieman... särmikäs.
Pelin aikana esiintyi myös eräs harmittava bugi, joka mahdollistaa yhden puzzlen ohittamisen lähes kokonaisuudessaan. Harmittavinta vielä ei-suunniteltuun oikopolkuun voi törmätä kokeilemalla jotakin jonka voi olettaa olevan täysin loogista, eikä se siis edes vaadi epätoivoista "kokeile kaikkea kaikkeen" -metodia. Itse asiassa ko. puzzlen varsinainen ratkaisu on logiikaltaan huomattavasti tätä secquence breakeria sumeampi.
Näistä pikkusäätöä kaipaavista vikapesäkkeistä huolimatta Tales of MI:ta pelaa hymy huulilla sillä jo alkukohtauksesta lähtien naamalle lävähtää se tosiasia että "hei, tää on Apinasaari". Pelin visuaalinen ulosanti ja äänimaailma on täysin kunnossa. Peli on vähintään yhtä nätti kuin Telltalen muutkin tuotokset ja ääninäyttely on erinomaista, kirsikkana kakussa tietysti paluun Guybrushiksi tekevä Dominic Armato.
Kiitos LucasArts, kiitos Telltale. Kuukausi ei voi vierähtää riittävän nopeasti.