Äänestys

Uskotko että neljäs Indiana Jones -elokuva tehdään?

Uskon. Vakaasti.
22 (81.5%)
Uskoni alkaa jo hitusen horjua.
4 (14.8%)
En usko. En.
1 (3.7%)
Ehkä sitten joskus vuonna 2057.
0 (0%)
Mikä ihmeen Indiana Jones 4? Missä on Poliisiopisto 8?
0 (0%)

Äänestäjiä yhteensä: 26

Kirjoittaja Aihe: Indiana Jones ja kristallikallon valtakunta - elokuvateattereissa 23.5.2008  (Luettu 310596 kertaa)

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Eli pyyhitäänpä täälläkin kissasta pölyt ja nostetaan se pöydälle.

Vuonna 2000 mieliin alkoi tihkua huhuja siitä, että herrat George Lucas ja Steven Spielberg suunnittelisivat neljättä Indiana Jones -elokuvaa. Tämänkaltaista juttua alettiin kuulla hyvin pian myös em. herrojen itsensä suista. Nyt kuitenkin, filminteko tuntuu jämähtäneen "käsikirjoitusta viimeistellään" -vaiheeseen jo liki kolmeksi vuodeksi, ja elokuvan sankariroolia esittämään aikova Harrison Fordkin ikääntyy vääjämättä.

Joten mikä on mielipide Suomen maassa suuressa? Vieläkö Indiana Jones kiipeää yhden kerran heiluttamaan ruoskaa maailman valkokankaille?
« Viimeksi muokattu: 08.02.2008 klo 22:27:26 kirjoittanut Finn »
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #1 : 02.01.2006 klo 19:12:01 »
Pakko uskoa, muuten Indy on iäksi kuollut ja unohdettu.

TKP

  • Indyfani
  • Viestejä: 96
    • Fin Bond
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #2 : 03.01.2006 klo 09:49:32 »
 :roll: Toivottavasti tuo neljäs Indy tulee pian. Olen sitä jo vähänaikaa odotellut.  :roll:
                                                     :whip:  :whip:
If adventure has a name, it must be Indiana Jones

Kotkankatse

  • Indyfani
  • Viestejä: 89
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #3 : 07.01.2006 klo 20:49:07 »
Noh, eivätköhän saa sen aikaiseksi. Vaikeampi ja pelottavampi kysymys onkin, kuinka uusi vuosituhat mahtaa vaikuttaa käsikirjoitukseen ja toteutukseen. Lucasin teot ja tavoitteet ovat ainakin tulleet ilmi kolmessa 'laadukkaassa' prequelissa...  :roll:

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #4 : 07.01.2006 klo 21:07:10 »
Mutta taivaan kiitos, eiköhän päävastuu taiteellisten otteiden osastolla ole kuitenkin Steven Spielbergillä. Joten ihan täyttä kalkkunaa ei toivottavasti ole tulossa.
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

Kotkankatse

  • Indyfani
  • Viestejä: 89
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #5 : 07.01.2006 klo 21:15:19 »
Juu... ehkäpä jopa saisivat kuvattua koko systeemin filmille, kuten elokuvat kuuluu kuvata.

annu

  • Narikkatyttö
  • Viestejä: 182
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #6 : 07.01.2006 klo 21:25:47 »
.
« Viimeksi muokattu: 09.01.2006 klo 16:54:02 kirjoittanut annu »

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #7 : 07.01.2006 klo 22:08:51 »
Juu... ehkäpä jopa saisivat kuvattua koko systeemin filmille, kuten elokuvat kuuluu kuvata.

Väliäkö tuolla, DivX:ksi päätyvät kumminkin. :P
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

Kotkankatse

  • Indyfani
  • Viestejä: 89
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #8 : 07.01.2006 klo 22:13:16 »
Voi kuule turmeltunut ystäväin, kyllä se siinä divxssäkin näkyy mille se on kuvattu. Mutta jos ei haittaa, ole toki hyvä ja nauti vaikkapa MMJ Productionsin (http://www.mmjproductions.net/index.php) pikkukameralla kuvaamasta tuotannosta... sieltä sitä saa, suoraan divx muodossa :P

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #9 : 07.01.2006 klo 22:21:15 »
Noh, vakavasti puhuen... kyllähän se CGI:n ylikäyttö muakin kyrsii, varsinkin silloin jos sitä yritetään käyttää kunnon juonen kehnona korvikkeena.

Ja en kyllä varmasti aio Indy IV:tä mistään kolosta warestaa, jos sen teen niin antakaatten minulle kymmenen ruoskaniskua sinne, minne se eniten tekee pipiä.
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #10 : 07.01.2006 klo 22:25:28 »
Indyn waretus on syntiä, samoin Indyn katsominen VHS:llä ja fullscreeninä.

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #11 : 07.01.2006 klo 22:26:51 »
Indyn katsominen VHS:llä ja fullscreeninä.

Voi helvetti, kiirastuli sitten odottaa.
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

Kotkankatse

  • Indyfani
  • Viestejä: 89
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #12 : 07.01.2006 klo 22:27:28 »
Tarkoittaako herra serkku omistaja fullscreenilla pan&scan -versiota?  :P

Mikäs siinä, jos pitää mustista palkeista tai kalliista widescreen televisioista...  :-\

annu

  • Narikkatyttö
  • Viestejä: 182
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #13 : 07.01.2006 klo 22:28:56 »
Indyn katsominen VHS:llä ja fullscreeninä.
kiirastuleen mennään..

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #14 : 07.01.2006 klo 22:29:59 »
Ei mua ainakaan ne palkit ole koskaan häirinneet... päinvastoin. Hymy vaan nousee huulille aina kun se on widescreen.
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #15 : 07.01.2006 klo 22:32:46 »
Fullscreenissä on leikattu kuva-alasta 52 prosenttia.

Kotkankatse

  • Indyfani
  • Viestejä: 89
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #16 : 07.01.2006 klo 22:34:57 »
pan&scanissa ei ole mitään palkkeja... siitä minä eniten pidän, tuo meidän Saloran televisio kun on sen verran iäkäs jo, ettei ihan laajakuvaa tarjoa... Enkä kovin laajasta kuvasta puhuisi edes silloin, kun perus 4:3 kuvaa katsellaan...

Mutta antakaas minulle vaikkapa 35mm filmiprojari ja filmit, sitten katsotaan kenellä on 'laajakuva'...  8)

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #17 : 07.01.2006 klo 22:35:25 »
Niin, miksi maksaa täyttä hintaa puolikkaasta elokuvasta?
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

annu

  • Narikkatyttö
  • Viestejä: 182
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #18 : 07.01.2006 klo 22:37:52 »
.
« Viimeksi muokattu: 09.01.2006 klo 16:52:02 kirjoittanut annu »

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #19 : 09.01.2006 klo 18:57:40 »
Jaha, annu vetää sanansa takaisin.

Frank Marshall höpisee Indy nelosesta, http://www.indyville.net/?action=fullnews&id=153.

annu

  • Narikkatyttö
  • Viestejä: 182
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #20 : 09.01.2006 klo 19:07:40 »
annu jäi miettimään sanojansa...

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #21 : 09.01.2006 klo 19:21:46 »
Frank Marshall höpisee Indy nelosesta, http://www.indyville.net/?action=fullnews&id=153.

Näissä on mielenkiintoista se, ettei oikein osaa sanoa, onko nää uutiset uusia vai vanhoja. Noh, taitaa olla tarkin päivämäärä tähän asti. Indyn kuvaukset saatetaan tuon mukaan aloittaa milloin tahansa elokuun 1. jälkeen, sillä alkuperäisjutun "immediately following" voi hyvin tarkoittaa Bourne-leffan kuvausten aloittamisen jälkeen, ei vasta sitten kun se on purkissa. Tuottajahan voi työskennellä useamman jutun parissa yhtaikaa.

Nyt olisi kiva nähdä mitä Spielbergin ja Fordin kalentereissa lukee elokuun kohdalla...
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #22 : 09.01.2006 klo 19:25:26 »
IMDB:n mukaan SS-miehellä on kaheksan projektia kesken ja HF:llä neljä.

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #23 : 09.01.2006 klo 19:47:36 »
Ja katsopa vain, molempien kohdalla näkyy olevan kivan näköinen kolo... Ford kuvaa elokuvan "Godspeed" tämän kevään aikana, ja sitten näyttääkin julkaisupäivien perusteella hyvältä.

Valtaosa Spielbergin projekteista on tuottajan hommia... miehellä on vain kaksi ohjattavaa elokuvaa näkösällä, joku Abraham Lincoln-projekti ja Indy IV.

Lisäksi, katsokaapa kummallista yhteensattumaa... sekä Spielbergillä että Fordilla on suht samaan aikaan työn alla Lincolnia käsittelevä filkka. Hmm.
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #25 : 10.01.2006 klo 12:33:04 »
"Lähes kaiken muun edelle..." just joo. :P

"Yes, we are seriously making this movie, there's not much things standing on its way anymore... just 'Manhunt', some other Abe Lincoln flick, the 'Bourne Ultimatum' and of course the 'Bourne Hypergigantum' if the third one still hits at b.o... and oh yeah, then there's those ten or something seasons of this new Star Wars series... and oh yeah, Harry just called and said that he's demoting himself to this flick 'bout Iraq, and they plan on using authentic sites, but of course they're not sticking their noses in there before the things settle down a bit, but we have stern believe that it won't take long and thus our calenders will be all clear for fourth Indiana Jones movie as soon as we get all this minor, secondary stuff I mentioned in the can..."
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #26 : 10.01.2006 klo 19:20:17 »
Huomaa "lähes". :roll:

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #27 : 19.01.2006 klo 17:20:19 »
I'm getting too old for this shit. http://www.indyville.net/?action=fullnews&id=155

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #28 : 08.02.2006 klo 13:16:02 »
Firewall lisää HooÄffän julkisuuskeikkoja. Millonkohan se tulis Suomeen?

annu

  • Narikkatyttö
  • Viestejä: 182
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #29 : 08.02.2006 klo 18:31:24 »
Onko tietoa millon näkyy Suomessa se Conan O'Brienin jakso missä Ford on? Ja kannattaako sitä edes kattoa..?
« Viimeksi muokattu: 08.02.2006 klo 18:38:22 kirjoittanut annu »

annu

  • Narikkatyttö
  • Viestejä: 182
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #30 : 08.02.2006 klo 18:36:30 »
sori, pitää opetella ens kerralla lukee kaikki aiheet ennen postaamista..

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #31 : 08.02.2006 klo 18:38:12 »
Todennäköisesti ylihuomenna, Telkku.com ei kerro vielä. Ainahan Conan kannattaa kattoa, Fordilla on tällä hetkellä ihq parta ja he heittävät mukavaa homoläppää. Kuulemma Indy nelonen ei tule mainituksi, mutta kannattanee se silti katsastaa. Tältä Ford näytti viikko sitten Jay Lenon vieraana:

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #32 : 19.02.2006 klo 18:20:48 »
Parrasta puheen ollen, Ford on maininnut jo useaan otteeseen että pukinparta on Abe Lincoln -pätkä Manhuntia varten. No, Manhuntin kuvauksiin on vielä aikaa tai ne ovat vasta alkaneet, mutta silti leuka on sileä kuin vauvan peppu. Panee miettimään noita yleisiä huhuja siitä, että HF:n ja SS:n Lincoln-pätkät ovatkin oikeasti Indy 4.

Tuoreita kuvia osoitteessa http://news.search.yahoo.com/search/news?p=harrison+ford&c=news_photos.

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #33 : 21.02.2006 klo 02:56:44 »
Ja nyt se tuli. Steven Spielberg sanoo että seuraavaksi tehdään Indy Nelonen.

http://www.spielbergfilms.com/indy4news022006.html

Kaivakaa fedorat naftaliinista, niitä tarvitaan kesällä 2007!
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

annu

  • Narikkatyttö
  • Viestejä: 182
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #34 : 21.02.2006 klo 03:21:57 »
No voihan ny.. Enää ei voi sanoo että jotain äärimmäisen epävarmaa tulee tapahtuun sillon ku Indy IV tulee..

Pitäisköhän alkaa harjottelemaan sitä 4000m juoksemista cooperissa.. :roll:

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #35 : 21.02.2006 klo 11:17:08 »
Seuraavaksi kerrotaan että Duke Nukem Forever julkaistaan ens kuussa.

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #36 : 21.02.2006 klo 12:11:32 »
Juu, ja sitten voidaanki ruveta odottelemaan rauhan saapumista Lähi-Itään.
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #37 : 21.02.2006 klo 13:35:19 »
Eikä pidä unohtaa Euroviisuvoittoa tai Chicago Cubsin mestaruutta.

annu

  • Narikkatyttö
  • Viestejä: 182
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #38 : 21.02.2006 klo 14:07:54 »
Kai sieltä varmaan sitten seuraavaks tulee Suomelle olympiakultaa jääkiekossa..

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #39 : 21.02.2006 klo 14:23:14 »
Eeei, liian todennäköistä.

Pitäisköhän alkaa harjottelemaan sitä 4000m juoksemista cooperissa.. :roll:

Mun pitäs varmaan ensin juosta edes 3000m.
« Viimeksi muokattu: 21.02.2006 klo 14:35:54 kirjoittanut VP »

Kotkankatse

  • Indyfani
  • Viestejä: 89
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #40 : 21.02.2006 klo 15:46:04 »
jännitys tiivistyy

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #41 : 21.02.2006 klo 15:54:11 »
kaasusta nesteeksi

Masa

  • Kyyppari
  • Viestejä: 511
    • Indiana Jones Varasto
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #42 : 21.02.2006 klo 15:58:02 »
eksotermistä...

Tai sitten Offtopickia...
« Viimeksi muokattu: 21.02.2006 klo 16:10:39 kirjoittanut Masa »

TKP

  • Indyfani
  • Viestejä: 96
    • Fin Bond
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #43 : 21.02.2006 klo 16:27:56 »
Musta tuntuu että se Lincoln elokuva on ollut vaan hämäys ja ne on oikeesti tehnyt jo hyvän aikaa Indy 4sta  :-\ Tai ainakin toivon niin  :)
If adventure has a name, it must be Indiana Jones

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #44 : 21.02.2006 klo 16:55:54 »
eksotermistä...

endotermiin.

Tai jotain sinne päin, fyssa ei oikein ole vahvin lajini.

Masa

  • Kyyppari
  • Viestejä: 511
    • Indiana Jones Varasto
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #45 : 21.02.2006 klo 17:22:58 »
Kun kaasu nesteytyy, lämpöä vapautuu eli se on eksoterminen tapahtuma.

Lainaus
fyssa ei oikein ole vahvin lajini.

Kenen on? Satuin nyt vaan muistamaan ton. (Fysiikasta seiska)

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #46 : 21.02.2006 klo 17:27:17 »
Muistaakseni se yks FC Nörttien hyvinsyönyt jäbä oli joku fysiikan maisteri.

TKP

  • Indyfani
  • Viestejä: 96
    • Fin Bond
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #47 : 21.02.2006 klo 18:15:53 »
Kun kaasu nesteytyy, lämpöä vapautuu eli se on eksoterminen tapahtuma.

Lainaus
fyssa ei oikein ole vahvin lajini.

Kenen on? Satuin nyt vaan muistamaan ton. (Fysiikasta seiska)

Saitko fyssasta niinkin paljon!? Mulla on fyssa tällä hetkellä 6 ja taitaa laskea  :(
If adventure has a name, it must be Indiana Jones

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #48 : 22.02.2006 klo 01:11:05 »
Kai sieltä varmaan sitten seuraavaks tulee Suomelle olympiakultaa jääkiekossa..
Ei muuten vaikuta tällä hetkellä edes mahdottomalta ajatukselta. Vaikka eiköhän sieltä perhana joku muu luikkarijengi kummiskin ohi nouse.

Jaahas, ja Pelimäen lausahdus aiheutti tännekin oikeen kunnon OT-vyöryn. WTG, Teppo.
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #50 : 16.03.2006 klo 08:56:18 »
Mä en oo nyt ihan mukana noitten sekoilujen kanssa. Siis Lucaksen tviikkaukset ovat valmiit, mutta koska Pelimäki ei pidä kaikista niistä, hän hommas David Koeppin tviikkaamaan käsiksestä Pelimäen mieleisen? Vai?

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #51 : 16.03.2006 klo 11:22:25 »
Jep. Eli Lucas porukoineen on saanu skriptin mieleiseensä kuosiin, ja se on lähetetty sekä Pelimäelle että Fordille. Pelimäki ei vissiin pitäny käsistä ihan täysin ittensä näkösenä ja hommas Köpin tekemään sille muutaman pikkumuutoksen, tai sitte ihan vaan puhtaaksikirjoittamaan siitä sellasen että ohjaamisesta tulee sille kivempaa. Tiiä vaikka juoni olisikin jo hanskassa, Köpi vaan pistää kondikseen muutaman tyyliseikan tai jotain.

Mutta yhtä kaikki, homma alkaa sittenki olla hanskassa. Lisäksi HF:n puheista voi päätellä että se mies ainakin uskoo kuvausten alkavan jopa tänä vuonna.
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #52 : 16.03.2006 klo 12:13:09 »
Jess, faija pani linkin IndyVilleen Ilta-Sanomien nettisivuille. http://iltasanomat.fi/viihde/viihdeuutiset.htm#id1143153
Saa nähdä paukahtaako 8 gigan bandwidth-rajoitus rikki.

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #53 : 16.03.2006 klo 12:44:34 »
Sulla on muuten virheellistä tietoa tolla saitilla mihin toi Iltiksen linkki johtaa. Se meinaan antaa ymmärtää että Conneryn rooli Indy nelosessa olisi varma, mitä se ei suinkaan ole. Mahdollista se tietty on. Ford kumminkin on tällä hetkellä ainoa satavarma kameran edessä olija.

Ja muuten, kivasti on baarin banneri ton uutisen alla... johan täällä pyöriikin muutama uusi IP.
« Viimeksi muokattu: 16.03.2006 klo 12:49:22 kirjoittanut Finn »
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

Kotkankatse

  • Indyfani
  • Viestejä: 89
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #54 : 16.03.2006 klo 13:05:25 »
Joko alkavat siirtogigat huveta? ;)

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #55 : 16.03.2006 klo 16:29:03 »
Aika hiljaista vielä, tänään vasta 20 eri konetta. Eilen oli 77, toissapäivänä 66 ja maanantaina 85.

Tarkennettu Indy 4 -sivua ja lisätty Köpistä tieto.

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #56 : 17.03.2006 klo 08:51:12 »
Hmm, joko eilen oli huomattavan hiljaista tai sitten tilastot laahaavat perässä. 20 konetta lukee vieläkin, vaikka bandwidthia meni eilen reippaat 200-300 megaa.

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #57 : 17.03.2006 klo 15:05:40 »
Päivittyhän se. 560 kävijää eilen, pääs TOP 10 -listan kakkoseks. Tuli kiva piikki kuvaajaan:

« Viimeksi muokattu: 17.03.2006 klo 22:47:13 kirjoittanut VP »

Kotkankatse

  • Indyfani
  • Viestejä: 89
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #58 : 17.03.2006 klo 15:10:16 »
Missäs kaikki ne uudet foorumeiden käyttäjät? :D

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #59 : 17.03.2006 klo 15:13:11 »
Sitä mäkin tässä ihmettelen. :-\

Petesuuri

  • Indyfani
  • Viestejä: 867
  • Tuo on irvailua.
    • Ah hah hah haa...
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #60 : 17.03.2006 klo 15:21:03 »
Ku tulin äsken himaan rautiovaunulla niin tulin ottaneeksi 100:nen sanomalehden, jossa on artikkeli Indy 4:esta.
Hmmm... Onpas hyvää teetä!

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #61 : 17.03.2006 klo 15:22:08 »
Se oli eilen STT:llä ja Reutersilla, siks se on tänään kaikissa lehdissä.

Petesuuri

  • Indyfani
  • Viestejä: 867
  • Tuo on irvailua.
    • Ah hah hah haa...
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #62 : 17.03.2006 klo 15:24:15 »
Ai se missä sanotaan että Harisonilla ja Stevenillä on käsissään käsikirjoitus ja pian alkaa kuvaus?
Hmmm... Onpas hyvää teetä!

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #63 : 17.03.2006 klo 15:24:59 »
Joo se saksalainen Fit for Fun -lehtitsydeemi.

Petesuuri

  • Indyfani
  • Viestejä: 867
  • Tuo on irvailua.
    • Ah hah hah haa...
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #64 : 17.03.2006 klo 15:33:42 »
Ok... Onhan tässä lehessä myös juttua että Conan o`Brienilla ennätysyleisä subtv:llä. taitaa tosin VeePee tänin lukenu.
Hmmm... Onpas hyvää teetä!

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #65 : 17.03.2006 klo 15:36:19 »
Joo, mä luin sen eilen netistä. Oli aika ennustettavissa.

Petesuuri

  • Indyfani
  • Viestejä: 867
  • Tuo on irvailua.
    • Ah hah hah haa...
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #66 : 17.03.2006 klo 15:40:22 »
Entäs sit toi: Big Broter. Katoitteko te sitä. Itse en jälleenkään.
Hmmm... Onpas hyvää teetä!

Masa

  • Kyyppari
  • Viestejä: 511
    • Indiana Jones Varasto
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #67 : 17.03.2006 klo 15:42:10 »
En kattonu. Ihan paska...

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #68 : 17.03.2006 klo 15:42:43 »
Tää aihe on kylläkin Indiana Jones 4:sesta, puhukaa BB:stä vaikka siellä Huonohan se on -aiheessa.

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti

Masa

  • Kyyppari
  • Viestejä: 511
    • Indiana Jones Varasto
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #70 : 17.03.2006 klo 16:37:45 »
Tuossahan sitä mainosta tulee...

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #71 : 17.03.2006 klo 16:51:43 »
Saa nähä meneekö enkka 656 rikki tänään.

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #72 : 17.03.2006 klo 21:30:40 »
Kävijätilasto hidastelee taas, tänään kaistaa huvennu toiset 200 megaa. Toissapäivänä lukema oli jotain 940 megaa, nyt 1234,36 megaa.

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #73 : 17.03.2006 klo 22:20:55 »
Panin pienen tilanneraportin uutisiin. http://www.indyville.fi/?action=fullnews&id=173

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #74 : 18.03.2006 klo 12:07:47 »
115 kävijää eilen, säälittävää. Levytila alkaa uhkaavasti vähenemään, 63% jo menny.

Petesuuri

  • Indyfani
  • Viestejä: 867
  • Tuo on irvailua.
    • Ah hah hah haa...
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #75 : 18.03.2006 klo 15:09:39 »
Eikö VeePee ite käytä "muokkaa" napia?
Hmmm... Onpas hyvää teetä!

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #76 : 18.03.2006 klo 16:02:07 »
Eikö VeePee ite käytä "muokkaa" napia?

Eläs rupee nulkki viisasteleen... se on kuule se aika niiden viestien välillä, mikä ratkasee. Mitä pidempi, sen hyväksyttävämpää kahden peräkkäisen postauksen tekeminen on. Ja kasvaa ekspotentiaalisesti. Että sillain. Suuta soukemmalle siellä.
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #77 : 18.03.2006 klo 16:02:55 »
Ei, koska viestien välissä oli monta tuntia ja jokaisessa oli uutta asiaa.

Petesuuri

  • Indyfani
  • Viestejä: 867
  • Tuo on irvailua.
    • Ah hah hah haa...
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #78 : 18.03.2006 klo 17:18:40 »
Ok.
Hmmm... Onpas hyvää teetä!

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #79 : 24.03.2006 klo 16:06:09 »
BTW, Fordin uusin flikka Palomuuri tulee Suomessa teattereihin perjantaina 21.4. Siinä pahikset kaappaavat Fordin esittämän pomon perheen ja pakottavat Fordin ohittamaan firman palomuurin jotta pahikset saisivat rahat itselleen. TJMS.

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #80 : 22.04.2006 klo 21:00:02 »
Näköjään se tulikin vaan Tanskassa, Italiassa, Puolassa ja Ruotsissa eilen teattereihin, suomalaiset joutuvat venaamaan kesäkuun alkuun. http://www.imdb.com/title/tt0408345/releaseinfo

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #81 : 12.05.2006 klo 12:16:56 »
GL:n mukaan seuraavasta Indystä tulee rauhallisemmin etenevä ja enemmän dialogiin keskittyvä kuin edelliset elokuvat. Kuulemma käsis on taas valmis ja kuvaukset alkavat ensi vuonna, näin siis Lucasin mielestä. Spielberghän hommasi David Koeppin fiksaamaan Lucasin sössimän käsiksen, siitä ei ole kuulunut mitään.

http://www.mtv.com/movies/news/articles/1531527/story.jhtml

Tämä kaikkihan voi siis olla pelkkää hämäystä, sillä Adventurebilt Hat Con Steve Delk on saanut Lucasfilmiltä tilauksen noin kymmenestä näytefedorasta seuraavaa Indyleffaa varten, jossa kuulemma palataan Kadonneen aarteen metsästäjien viitoittamalle polulle. Ja Metsästäjäthän on tunnetusti täynnä toimintaa.

/edit: Jee, viesti numero 666. :P

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #82 : 25.06.2006 klo 19:14:36 »
Hollywood Reporterin  levittämien huhujen mukaan David Koeppin käsis valmistuu syksyn alussa. Lisäksi nyt näyttää siltä, että Indy 4 siirtyy kesälle 2008 ja ensi kesän suuri Indiana Jones -tapaus tulee olemaan uusi konsolipeli.

http://www.hollywoodreporter.com/thr/marketing/article_display.jsp?vnu_content_id=1002690737
http://www.hollywoodreporter.com/thr/film/article_display.jsp?vnu_content_id=1002727029

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #83 : 05.07.2006 klo 12:51:31 »
GL:n mukaan seuraavasta Indystä tulee rauhallisemmin etenevä ja enemmän dialogiin keskittyvä kuin edelliset elokuvat.
Fordin iän huomioonottaen tuo nyt ei ole edes mikään uutinen.
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #84 : 05.07.2006 klo 12:52:17 »
Ei ehkä uutinen, mutta mukavaa lisäinfoa ja varmistus arveluihin.

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #85 : 30.07.2006 klo 16:03:53 »
Päivittyhän se. 560 kävijää eilen, pääs TOP 10 -listan kakkoseks. Tuli kiva piikki kuvaajaan:

Näin ohimennen tilastoista, IndyVillen kävijämäärä kasvaa kovaa vauhtia. Tässä kuussa on ollut 3746 kävijää ja suunnilleen reilu 200 päivittäin.

Arkimansistori

  • Indyfani
  • Viestejä: 216
  • Directorr
    • Overacted Films
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #86 : 30.07.2006 klo 16:54:28 »
Kaikki ihan suomesta?
Guybrush: "A whole bucket of mud, and it's mine, all mine!"

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #87 : 30.07.2006 klo 17:28:31 »
Kuka sellaisesta on puhunut? :P Tohon lasketaan mukaan jokainen kerta kun mun palvelimeen on otettu yhteys, eli myös esim silloin jos oon linkittäny kuvan jollekin foorumille.

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #88 : 01.08.2006 klo 21:08:01 »
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #89 : 02.08.2006 klo 11:25:16 »
Ehhehe ehhehe. Mullahan on tunnetusti niin epäilyttävää kamaa täällä. Aika paljon porukat postailee jotain Mola Ramin kuvia MySpace-kommentteihin, mutta onneks ne ei näy hotlink-eston ansiosta. Mikäs sulla muuten toi http://koti.mbnet.fi/drlaiho/filut/Leikitetsketsit.rtf oikein on? :P

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #90 : 02.08.2006 klo 14:09:42 »
Tuota sun kannattanee itse asiassa kysyä Annulta...
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #91 : 02.08.2006 klo 14:15:10 »
Annat muille oikeudet sivutilaasi, etkä edes tiedä mitä he sinne panevat? Kiehtovaa. Tohtori Jonesista ei ole vähään aikaan kuulunut mitään uutta, käsistä hiotaan yada yada yada ja tuotanto alkaa ehkä ensi vuonna yada yada yada.

Lainaus käyttäjältä: Matti Nykänen
Ne jauhaa samaa nauhaa, se on loputon.

Arkimansistori

  • Indyfani
  • Viestejä: 216
  • Directorr
    • Overacted Films
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #92 : 02.08.2006 klo 17:35:03 »
Annat muille oikeudet sivutilaasi, etkä edes tiedä mitä he sinne panevat? Kiehtovaa. Tohtori Jonesista ei ole vähään aikaan kuulunut mitään uutta, käsistä hiotaan yada yada yada ja tuotanto alkaa ehkä ensi vuonna yada yada yada.

Lainaus käyttäjältä: Matti Nykänen
Ne jauhaa samaa nauhaa, se on loputon.
yoda yoda toyota, kohta ne sanoo että se on kuollu pystyyn koko rojekti tai sitten ne on unohtanu sen.  :o NOOOOOOOOOOOO!!!!
Guybrush: "A whole bucket of mud, and it's mine, all mine!"

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #93 : 04.08.2006 klo 08:20:47 »
Annat muille oikeudet sivutilaasi, etkä edes tiedä mitä he sinne panevat? Kiehtovaa. Tohtori Jonesista ei ole vähään aikaan kuulunut mitään uutta, käsistä hiotaan yada yada yada ja tuotanto alkaa ehkä ensi vuonna yada yada yada.

Lainaus käyttäjältä: Matti Nykänen
Ne jauhaa samaa nauhaa, se on loputon.

No, sitten kun arvon omistajaammekin alkaa tytöt kiinnostaan, niin se tajuaa että toisinaan kannattaa olla vähemmän turhantarkka joidenkin asioiden suhteen jos meinaa... noh, tajuat sitten joskus.

Juu, ja onhan se leffan suhteen tällä hetkellä vähän fifty-sixty mutta elämä on.
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #94 : 17.08.2006 klo 18:46:02 »
Huomenna tulee muuten uusintana toi helmikuinen Harrison Ford Conan O'Brienissa -jakso.

Arkimansistori

  • Indyfani
  • Viestejä: 216
  • Directorr
    • Overacted Films
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #95 : 17.08.2006 klo 20:38:29 »
Huomenna tulee muuten uusintana toi helmikuinen Harrison Ford Conan O'Brienissa -jakso.
Siinä lentääkin varsin härskiä läppää...  :tup:
Guybrush: "A whole bucket of mud, and it's mine, all mine!"

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #96 : 17.08.2006 klo 20:44:55 »
Mukana myös wookie-rakkautta Holiday Specialista. :whip:

Masa

  • Kyyppari
  • Viestejä: 511
    • Indiana Jones Varasto
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #97 : 17.08.2006 klo 21:23:08 »
Ja HF on vähällä vetää Conania turpaan.  :)

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #98 : 18.08.2006 klo 11:00:25 »
Seuraava tuoretta esiintymistä saatetaankin odottaa seuraavan projektin valmistumiseen asti, oli se sitten se ihme avaruusleffa Godspeed, Abraham Lincolnin tappajanjahtaus Manhunt tai *gasp* Indy 4! :o

reksa

  • Tiskaaja
  • Viestejä: 365
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #99 : 18.08.2006 klo 17:25:35 »
En malta odottaa, että Conani alkaa

Marion on messissä nelosessa, ellei joku sitä tiennyt. En nyt jaksanut ruveta selaamaan näitä viestejä, joten kerroinpahan vaan.
« Viimeksi muokattu: 18.08.2006 klo 17:40:47 kirjoittanut VP »

Masa

  • Kyyppari
  • Viestejä: 511
    • Indiana Jones Varasto
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #100 : 18.08.2006 klo 17:32:35 »

reksa

  • Tiskaaja
  • Viestejä: 365
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #101 : 18.08.2006 klo 17:32:58 »
Joojoo., kerroinpahan vain. Itse sitä en ollut huomannut, mutta tuskin siitä oli hirveästi haittaa, että kerroin asian.

[
« Viimeksi muokattu: 21.08.2006 klo 15:01:57 kirjoittanut reksa »

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #102 : 25.08.2006 klo 14:49:07 »
En ny jaksa tehä uutta aihetta tai uutista, mutta jos ootte TheRaider.netiä ja TheIndyExperience.comia lukeneet niin tiedätte että uudessa Empire-elokuvalehdessä on kymmeniä sivuja paksu Kadonneen aarteen metsästäjät 25v -spesiaali. Käväsin tänään Tapiolan Akateemisessa ja se tulee kuulemma Suomessa myyntiin tossa 9.9 paikkeilla.

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #103 : 30.08.2006 klo 20:53:07 »
Elokuussa 3709 kävijää eiliseen mennessä, saa nähdä meneekö 4000 rikki ekaa kertaa.

Arkimansistori

  • Indyfani
  • Viestejä: 216
  • Directorr
    • Overacted Films
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #104 : 31.08.2006 klo 16:41:19 »
Elokuussa 3709 kävijää eiliseen mennessä, saa nähdä meneekö 4000 rikki ekaa kertaa.
Miten tämä taas liittyi aiheeseen?  :-\
Guybrush: "A whole bucket of mud, and it's mine, all mine!"

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #105 : 01.09.2006 klo 07:53:44 »
Kuvastaa varmaan sitä, että Shakespeare on taas IN.
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #106 : 03.09.2006 klo 19:24:38 »
Ei muuten menny, kuutena viimeisenä päivänä oli harmillisesti vain alle 200 kävijää päivittäin. 146, 199, 180, 179, 195 ja 196.

Indy nelosen lähestyminen lisää kävijämääriä. :P

Arkimansistori

  • Indyfani
  • Viestejä: 216
  • Directorr
    • Overacted Films
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #107 : 03.09.2006 klo 21:19:19 »
Mä kun luulin, että baarin uus Tiskaaja vetää uusia kävijöitä.  ;D
Guybrush: "A whole bucket of mud, and it's mine, all mine!"

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #108 : 03.09.2006 klo 23:46:07 »
Tars vissiin hankkia napatanssija.
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

reksa

  • Tiskaaja
  • Viestejä: 365
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #109 : 04.09.2006 klo 19:16:26 »
Mä kun luulin, että baarin uus Tiskaaja vetää uusia kävijöitä.  ;D

Miksi ihmeessä noin luulit? ???

Arkimansistori

  • Indyfani
  • Viestejä: 216
  • Directorr
    • Overacted Films
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #110 : 04.09.2006 klo 21:17:35 »
Sarkasmi tarkoittaa pidemmälle vietyä suppeaa, jopa yhden lauseen huumoria tai purevaa ivaa.  :roll:
Guybrush: "A whole bucket of mud, and it's mine, all mine!"

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #111 : 05.09.2006 klo 16:54:30 »
Aijaijai, et maininnut lähdettä. http://fi.wikipedia.org/wiki/Sarkasmi

Arkimansistori

  • Indyfani
  • Viestejä: 216
  • Directorr
    • Overacted Films
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #112 : 01.10.2006 klo 19:59:22 »
Aijaijai, et maininnut lähdettä. http://fi.wikipedia.org/wiki/Sarkasmi
Repäisin kyllä aivan eripaikasta. :)
Guybrush: "A whole bucket of mud, and it's mine, all mine!"

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #113 : 11.10.2006 klo 16:46:31 »
Uutisia pitkästä aikaa: /?action=fullnews&id=201

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #114 : 03.11.2006 klo 14:22:06 »
Yks nykiläinen fani photaroi tällasen julisteen:

Arkimansistori

  • Indyfani
  • Viestejä: 216
  • Directorr
    • Overacted Films
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #115 : 03.11.2006 klo 16:29:35 »
Huonosti tehty. Ei sovi valaistus/väritys yhteen. Vois näyttää paremmallekin. :-\
Guybrush: "A whole bucket of mud, and it's mine, all mine!"

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

Arkimansistori

  • Indyfani
  • Viestejä: 216
  • Directorr
    • Overacted Films
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #117 : 30.12.2006 klo 13:19:05 »
Tulee tulee. Toivotaan parasta, pelätään pahinta.  :whip:
Guybrush: "A whole bucket of mud, and it's mine, all mine!"

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #118 : 30.12.2006 klo 20:09:10 »
Hohoo, kirjotin suhteilla Ilta-Sanomien nettisivuille uutisen aiheesta ja ujutin vielä linkinkin sekaan. Toivottavasti kävijöitä pukkaa edes hieman tavallista enemmän ja jäsenmäärä kohentuis. :-k Kans jos Google bongaisi ton linkin se vois nostaa mun sivujen arvoa Googlen hakutuloksissa.

http://iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=1294816

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #119 : 30.12.2006 klo 20:44:47 »
Elä liika poika noita suhteitas levittele... kel' onni on, se onnen kätkeköön.
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

Arkimansistori

  • Indyfani
  • Viestejä: 216
  • Directorr
    • Overacted Films
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #120 : 31.12.2006 klo 00:55:52 »
Ei, kyllä tämä vie kaiken huomion.  :roll:
Guybrush: "A whole bucket of mud, and it's mine, all mine!"

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #121 : 31.12.2006 klo 10:38:47 »
No, Mr. Lucas, yrititte sitten neljännen Indiana Jones -elokuvan tekemistä, mutta panittekin pillit pussiin... kuis ny noin?
-Ei pysty, liian hapokasta.
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #122 : 31.12.2006 klo 18:01:36 »
Eilen tuli 47,15% kävijöistä Ilta-Sanomien linkin kautta, tänään 65,71%. Näin siis Google Analyticsin mukaan, pääkävijätilastoni eivät ole vielä päivittyneet.

/edit: Nyt päivittyi. Ilta-Sanomien linkistä on tullut noin 200 kävijää yhteensä tänään ja eilen. Kävijöitä oli eilen 875, mikä on noin 2,3 kertaa enemmän kuin yleensä. Tänään on ollut klo 17:58 mennessä 655 kävijää. Täytyy tietysti ottaa huomioon että Webalizer jota käytän yleisesti laskee kävijöihin mukaan jokaisen kerran, jolloin palvelimeeni on oltu yhteydessä. Muun muassa silloin, kun linkitän jonkin kuvan toiselle foorumille, joka kerta kun se ladataan eri koneelta tilasto kasvaa yhdellä. Eli jos aihetta lukee viisikymmentä eri henkilöä kävijätilasto kasvaa viidelläkymmenellä, vaikka kukaan heistä ei käy itse sivustolla. Google Analytics mittaa itse sivuilla käyvät, heitä on ollut 18.8.2006 lähtien noin 64 päivässä ja marras-joulukuussa noin 71 päivässä. Eilen oli 193 ja tänään 140, joulunpyhinä hieman alle 100.
« Viimeksi muokattu: 31.12.2006 klo 18:40:38 kirjoittanut VP »

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #123 : 06.02.2007 klo 22:14:50 »
/arkisto/224/#uutiset

Maailmanlaajuinen ensi-ilta torstaina 22.5.2008. Ei muuta kun Tennarin eteen telttailemaan. 8)

Pitka_Masa

  • Indyfani
  • Viestejä: 46
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #124 : 06.02.2007 klo 22:26:57 »
En malta odottaa! IndyIndyIndyIndyIndyIndyIndyIndyIndyIndyIndyIndyIndyIndy....  :whip::D
Pelit: Indiana Jones and the Infernal Machine
Indy and The Fate of Atlantis adventure (Amiga)
Indiana Jones Last Crusade C64
Indiana Jones in the Lost Kingdom

Kaikki Elokuvat VHS

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #125 : 07.02.2007 klo 13:46:45 »
Hitot, tosimies on kämppiny teatterin edessä jo vuodesta 2001 kun tämä ensimmäisen kerran tuli puheeksi...
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #126 : 07.02.2007 klo 14:19:38 »
Ai ensimmäisen? Musta joku 1992 olis vielä parempi, siellä vaan istuu kyltin "Indiana Jones and the Fate of Atlantis Opens in Theaters Worldwide on July 1, 1995" kanssa. ;)

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #127 : 07.02.2007 klo 15:26:09 »
FoAsta ei koskaan vakavasti puhuttu Lucaksen ja kumppaneiden keskuudessa elokuvana... eikä muistakaan IJ-filkoista ollut puhetta koko 90-luvun aikana.

-01 on se vuosi kun oikeasti alkoivat puhumaan että voisi tehdä vielä neljännenkin.

Ja nysse sit tulee... siis funtsikaa, kuus vuotta on-offia. Ja mitä mäkin oon elämälläni sinä aikana tehny...
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #128 : 12.02.2007 klo 11:19:49 »
Kaikkihan on jo varmaan nähny ton Paul Shipperin väsäämän Indy 4 -julisteen, mutta pannaan se ny tännekin. Ei oo kyllä Shipperin parhaimmistoa IMO.

Pitka_Masa

  • Indyfani
  • Viestejä: 46
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #129 : 12.02.2007 klo 16:06:17 »
Iik, onpas indy jo seniilin näköinen.  :D
Pelit: Indiana Jones and the Infernal Machine
Indy and The Fate of Atlantis adventure (Amiga)
Indiana Jones Last Crusade C64
Indiana Jones in the Lost Kingdom

Kaikki Elokuvat VHS

annu

  • Narikkatyttö
  • Viestejä: 182
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #130 : 12.02.2007 klo 20:27:01 »
Harrison-setä on kyllä vanhentunu ja ihan kunnolla... Mutta edelleen näkyy olevan pilkettä silmäkulmassa  ;)

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #131 : 12.02.2007 klo 21:20:28 »
Vähän karvaa naamaan niin täydestä menee.
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

Pitka_Masa

  • Indyfani
  • Viestejä: 46
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #132 : 14.02.2007 klo 18:30:16 »
Juuri ajattelin että pieni sänki olisi aivan sopiva.
Pelit: Indiana Jones and the Infernal Machine
Indy and The Fate of Atlantis adventure (Amiga)
Indiana Jones Last Crusade C64
Indiana Jones in the Lost Kingdom

Kaikki Elokuvat VHS

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #133 : 19.02.2007 klo 13:58:14 »
Aina yhtä luotettava Ain't It Cool News kertoo että Shia LaBeouf esittäisi "Indiana Jones Junioria" Indy 4:ssa. Eli tällä kerralla Indyllä olisi muka poika, ei ole kyllä ensimmäinen kerta kun moista väitetään. :roll:

http://aintitcool.com/node/31628

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #134 : 19.02.2007 klo 19:52:32 »
Esiintyy sentään otsikon "Rumor of the Week" eli "Viikon huhu" alla.

The Raven sisältää myös lirpakkeen asiasta, jolta löytyy normaalin fanijauhatuksen lisäksi yksi "uutinen" lisää, jossa on tiemmä tekstiä toisen leffahuhusivuston nyt poistetusta uutisannista.

Noh, riittää jo näyttelijähuhut, enempi meikäläistä kiinnostaa nämä sankarit jotka väittää lukeneensa jonkun Indyn "vastikään hylätyistä" käsiksistä, ja sitten brassailevat tiedoillaan. Saattavat olla meinaan hyvinkin lukeneet pelkkää fan fictionia tai sitten jotain mikä hylättiin jo vuosi nolla ennen mummon syntymää (ellei kyseessä sitten ole Darabontin THE käsis), noita kun löytää netin joka kulmasta.

Määkin olen lukenut niitä jo viisi, tuossahan ne lojuvat kovollakin... pitäisköhän pistää seiskan vinkkilinja laulamaan?
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #135 : 19.02.2007 klo 20:19:26 »
Frank Darabontti muuten tilitti taas vähän hylätystä käsikestään, ja ainakin Mojon porukat on vahvasti sitä mieltä että George Lucas on idiootti ja Frank Darabontin käsis olisi ollut elämää suurempi.

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #136 : 19.02.2007 klo 21:12:01 »
En ole Darabontin käsistä lukenut, mutta olen kuullu juttua että Frank lähti kynäilemään jotakin Shawshankkiin verrattavaa elämää suurempaa seikkailudraamaa, kun olis pitänyt tehdä 40-luvun B-adventureseriaalia, ja tästä syystä Lucas hyllytti kyseenomaisen kynäelmän.

En olis pannut pahakseni tuonkaanlaista Indy nelosta, mutta toisaalta jos tietolähteeni on oikeassa, niin ymmärrän kyllä Lucasiakin.
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

Tonos

  • Indyfani
  • Viestejä: 56
  • Anthony Tonos
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #137 : 07.03.2007 klo 17:24:27 »
Uskon että lucas haluaa panostaa indimäisyyteen eli perusjuoni,hyvät hahmot,Hauska,romanttinen,aksönia ja nuo asiat tekevät indista yhden maailman parhaista leffasarjoista.Haluan ainakin itse muistaa indin juuri sellainsena enkä sitten jonkun
Frank Darabontti omana"lapsena" Steve ja lucas ne osaa ja niille valta.Turha haukkua lucasia koska ilman Lucasta ei olisi ollut india.

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #138 : 09.03.2007 klo 21:09:42 »
http://collider.com/entertainment/news/article.asp?aid=3812&tcid=1

Shia kiistää Varietyn levittämät Indyn poika -huhut.

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #139 : 12.03.2007 klo 08:13:13 »
Tähän yltiökiihkeään odotukseen kiehtova pikku seurapeli Finn-sedältä:

http://img170.imageshack.us/img170/5753/builtfordtoughposterzl4.jpg

Katsokaapa tätä. Katsokaa pitkään, katsokaa hartaasti, ja laskekaa sekunteja... kuinka kauan menee ennenkuin Dressmann -teema alkaa soida päässänne?

Ennätyksen saa postata tähän threadiin.
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #140 : 22.03.2007 klo 05:54:03 »
Lisätäänpä tännekin:

Cate Blanchett tyrkyllä Indy Nelosen naispääosaan. Kysymyksen "kuka se on?" -kysyjille varmaan varmin tunnistusvinkki on Sormusten Herra -filkkojen Valtiatar Galadriel.
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #142 : 31.03.2007 klo 00:53:28 »
Nyt ois kans tarjolla joku nevahööd Ray Winstone
No, ei se ny mikään A-luokan tähti ole (kuten ei moni muukaan Indyissä esiintynyt), mutta silti teki hiljattain ihan kivan roolin pikkukonnana rikosjännärissä The Departed. Lisäksi olihan tuo miekkaa heiluttelemassa myös keskiaikapätkässä King Arthur, vaikka käsitän kyllä jos mieleen jäi paremmin Keira Knightleyn nahkabikinit...
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #143 : 01.04.2007 klo 13:25:13 »
http://indyville.fi/arkisto/235/

Ohoh. Tuohan olis kova juttu.
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #144 : 06.04.2007 klo 12:00:18 »
Olis joo, mahollisuudet on kyllä aika nolla. Traileria pukkaa thanksgivingin aikoihin, kuvaukset alkaa kesäkuussa L.A:ssa ja jossain vesiputousmestassa. /arkisto/236/

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #145 : 10.04.2007 klo 19:04:58 »
http://iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=1349502

STT levittää taas ikiwanhoja ja osittain virheellisiksi julistettuja uutisia, no ainakin sain taas linkin sivuilleni. 8)

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #146 : 11.04.2007 klo 15:07:54 »
Juu, niinpä näkyy. Sen tarkemmin selvää ottamatta...
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #147 : 13.04.2007 klo 19:43:50 »
Jaaha, LaBuuffi sitten näyttelee kuin näytteleekin siinä leffassa. Roolista tosin ei vielä mitään tietoa.

http://www.indianajones.com/community/news/news20070413.html
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #148 : 13.04.2007 klo 20:49:52 »
Kiitti vinkistä, voitin G-miehen kahdella minuutilla. 8)

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #149 : 13.04.2007 klo 21:18:35 »
Kiitti vinkistä, voitin G-miehen kahdella minuutilla. 8)

Korpistahan nuo bongataan... ollut siellä jo jokusen tunnin.
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #151 : 17.04.2007 klo 20:56:56 »
Dark Horizonsin mukaan Sallah ei ole mukana, mulle Dark Horizons on lähes AICN:n tasoinen uutismesta joten venaillaan ny vielä. Sallahin puuttuminen kuulostaa kyllä hyvältä, ei tuu toista Last Crusadea vaan pikemminkin toinen Temple of Doom. 8)

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #152 : 17.04.2007 klo 22:10:16 »
http://www.somethingawful.com/d/awful-movie-database/amdb-indiana-jones.php

Mahtava parodia. :D

"Factual Errors: Due to the stigma associated with Nazism in the fifties, most remaining Nazis did not wear their full dress uniforms at all times, especially when visiting America."

Staff of Ra, anyone?
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #153 : 18.04.2007 klo 22:20:04 »
Darabontti avautuu taas skriptistään ja fanittajat kauhistelevat George Lucasin tyhmyyttä. http://mtv.com/movies/news/articles/1557263/story.jhtml

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #154 : 22.05.2007 klo 19:34:40 »
http://chud.com/index.php?type=news&id=10334

Joku "Belloq"-nimimerkillä esiintyvä "luotettava" lähde kertoo, että Indy 4 perustuisi sveitsiläisen huuhaakirjailija Erich von Dänikenin teorioihin. CHUDin toimittaja on muka lukenu Frank Darabontin käsiksen ja väittää että Köpin skriptillä olisi yhtäläisyyksiä siihen. Heidän mukaansa Indy kamppailee neukkuja vastaan Area 51:ssä, Shia LaBeouf on Indyn ja Marionin kadonnut poika joka on kuin ilmielävä James Dean ja Indy etsisi parantavia kristallikalloja. Saman lähteen mukaan tulevan pelin nimi olisi Indiana Jones ja Mooseksen sauva. Bullshit sanon minä.

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #155 : 23.05.2007 klo 00:27:52 »
Tuohon sepustukseen ei mahdu yhtään ideaa jota ei olisi kierrätetty jostain, joko fanituotoksesta tai hylätystä skenaariosta. Sitäpaitti, jos Koeppin käsiksen juoni olisi säilytetty samana kuin Darabontin niin miksi herra kaiken aikaa itkee mediassa hylätyn hengentuotoksensa perään?

Ja sitten maailmasta vielä löytyy porukkaa jotka uskoo näitä kaikenlaisia satuja... sitäpaitti, yksikään uskottava syväkurkku ei ota aliaksekseen kulunutta nimeä suoraan leffasta.
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #156 : 25.05.2007 klo 08:01:45 »
Lisätäänpä vielä, että Lucasin lafkalla on kuulemma kokonainen osasto jonka tehtävänä on kehitellä kaikenlaisia höpöjuttuja suojelemaan projektin varsinaisia yksityiskohtia. Tätä tehtiin jo 80-luvun alussa Star Warsin kanssa...
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #157 : 08.06.2007 klo 00:44:37 »
Indy nelosella on nyt sitten oikein viisi nimeä pitkä virallinen cast list: Harrison Ford, Shia LaBeouf, Cate Blanchett, John Hurt ja Ray Winstone.

www.indianajones.com

Sir Seania ei näillä näkymin filkassa nähdä.
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #158 : 08.06.2007 klo 21:58:12 »
Hyvältä näyttää, nyt pitäs olla kuvausten kohta jo käynnissä. :tup:

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #159 : 19.06.2007 klo 00:27:48 »
Hyvät naiset ja herrat: NYT SE ON ALKANUT.

Neljännen Indiana Jones -leffan kuvaukset ovat todellisuutta. Voi herranjestas, pääsi vielä tämänkin päivän näkemään.

http://www.indianajones.com/community/news/news20070618.html
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

Petesuuri

  • Indyfani
  • Viestejä: 867
  • Tuo on irvailua.
    • Ah hah hah haa...
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen - tottako vai haaveunta?
« Vastaus #160 : 19.06.2007 klo 10:59:45 »
Hellelujah!

Sori tämä täysin tarpeeton viesti, mutta pakko laittaa!  :)
Hmmm... Onpas hyvää teetä!

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen
« Vastaus #161 : 22.06.2007 klo 22:24:05 »
Tuoretta kuvamateriaalia:

Edellisestä tämän lajin kuvasta on ehtinyt vierähtää melkein kaksikymmentä vuotta... eikä näy missään!
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

Dr.Jones

  • Indyfani
  • Viestejä: 166
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen
« Vastaus #162 : 23.06.2007 klo 15:20:59 »
Ei Fordin ika nayta olevan yhtaan haittana, pikemminkin pain vastoin! Ja paita nayttaa todella hienolta. (alkaa ihmetelko kirjoitustani, mutta olen ulkomailla)

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen
« Vastaus #163 : 23.06.2007 klo 20:53:23 »
Ulkomailla voi ääkkösten kohdalla painaa umlaut-näppäintä ja sen jälkeen aata tai oota niin saa ään ja öön.

TKP

  • Indyfani
  • Viestejä: 96
    • Fin Bond
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen
« Vastaus #164 : 24.06.2007 klo 11:23:54 »
JEE! :D Tätä on odotettu jo pitkään! Mut hyvää kannattaa odottaa ;)
If adventure has a name, it must be Indiana Jones

Masa

  • Kyyppari
  • Viestejä: 511
    • Indiana Jones Varasto
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen
« Vastaus #165 : 24.06.2007 klo 18:58:20 »
Upeaa! :whip:

Petesuuri

  • Indyfani
  • Viestejä: 867
  • Tuo on irvailua.
    • Ah hah hah haa...
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen
« Vastaus #166 : 24.06.2007 klo 20:25:13 »
Kuinka moni baarista ilmottautuu menemään Ensi-iltaan? ;)

- HEP! Täällä on yksi!
Hmmm... Onpas hyvää teetä!

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen
« Vastaus #167 : 25.06.2007 klo 12:58:08 »
Millähän pääsis livahtamaan lehdistönäytökseen?

...juonittelu alkakoon.
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen
« Vastaus #168 : 09.07.2007 klo 19:43:31 »
New Havenin kuvaukset alkavat olla purkissa, kova homma kun pitää yrittää väistellä pahimpia spoilereita. :P

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen
« Vastaus #169 : 10.07.2007 klo 00:13:34 »
Eikös se kuulu sivuston ylläpitäjän ominaisuudessa olla perillä kaikesta?
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen
« Vastaus #170 : 10.07.2007 klo 00:24:01 »
Tavallaan joo, mutta ilman että spoilaa juonta. Kuvauspaikat, näyttelijät ja perusjutut kuten aarre ja vihut on ihan ok.

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen
« Vastaus #171 : 15.07.2007 klo 16:03:00 »
Jaahas, ja Suomen virallinen nörttisarjakuva Sosiaalisesti rajoittuneetkin tekee pilaa pyhästä asiasta:

Kyllä se kummasti edelleen tunteita herättää tämä elokuva.
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

reksa

  • Tiskaaja
  • Viestejä: 365
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen
« Vastaus #172 : 23.07.2007 klo 01:28:08 »
Kai IndyVille kustantaa kaikille yli 200 viestiä kirjoittaneelle Kairon Baarin jäsenelle liput maailman ensi-iltaan? Tai no, kyllä se Suomen ensi-iltakin käy jos sivustolla ei ole varaa.

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen
« Vastaus #173 : 23.07.2007 klo 01:31:50 »
Jos nyt pääsis edes ite Suomen ensi-iltaan.

Petesuuri

  • Indyfani
  • Viestejä: 867
  • Tuo on irvailua.
    • Ah hah hah haa...
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen
« Vastaus #174 : 25.07.2007 klo 12:57:21 »
No pirkule Ensi-iltaan on pakkopäästä eikä se ole mikään mahdottomuus. Minä pyrin kaikkien hyvien elokuvien ensi-iltoihin ja kaikkiin olen päässyt mihin olen ollut menossa. Käy vaan ostamassa liput ajoissa niin saa hyvät paikat.
Hmmm... Onpas hyvää teetä!

Armistead

  • Indyfani
  • Viestejä: 37
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen
« Vastaus #175 : 26.07.2007 klo 16:41:15 »
Anteeksi jos kysyn, mutta miksi se ensi-iltaan mukaan pääseminen on niin tärkeä asia? Elokuva on ihan yhtä hyvä tai huono muissakin näytännöissä. Ja kun menee vähän myöhemmin, niin ruuhkakin on pienempi.

 ??? ;)

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen
« Vastaus #176 : 26.07.2007 klo 17:34:11 »
Anteeksi jos kysyn, mutta miksi se ensi-iltaan mukaan pääseminen on niin tärkeä asia? Elokuva on ihan yhtä hyvä tai huono muissakin näytännöissä. Ja kun menee vähän myöhemmin, niin ruuhkakin on pienempi.

Samaa mieltä. Harvoin, jos koskaan, tulee käytyä ensi-illoissa. Indy Nelonen on tosin jotain sen verran spesiaalia, että jää nähtäväksi tuleeko tiketit järjestettyä ensimmäiseen mahdolliseen tilaisuuteen, mutta jos ei niin ei se leffaa tosiankaan pilaa.
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

Petesuuri

  • Indyfani
  • Viestejä: 867
  • Tuo on irvailua.
    • Ah hah hah haa...
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen
« Vastaus #177 : 26.07.2007 klo 22:39:37 »
No, Leffat jotka kiinostavat itseäni, niin en malta odottaa näkeväni sitä. Sellainen elokuvafriikki olen... Eikä Ensi-illoissakaan päällekkäin tarvitse istua. Joskus viereiset paikatkin jää vapaiksi. Ja on siinä Ensi-illassa jotain tunnelmaa mitä ei muissa näytöksissä ole.. No esimerkiksi usein kuuluu taputuksia (ja niin kyllä minäkin ryhdyn muihin taputuksiin) ensi-illoissa joita ei taida pahemmin olla muissa näytöksissä (ainakaan niissä joissa itse olen käynyt).

Eli lyhyesti vastaus kysymykseen:
Miksi se ensi-iltaan mukaan pääseminen on niin tärkeä asia?
Ei sitä malta vaan odottaa että menee myöhemmin ja miksi menisi :)
Hmmm... Onpas hyvää teetä!

Armistead

  • Indyfani
  • Viestejä: 37
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen
« Vastaus #178 : 26.07.2007 klo 22:52:54 »
Kävin itsekin taannoin katsomassa LOTR Kuninkaan paluun ensi-illassa. Paikka oli ihan täynnä, kännykät soivat ja eväspussit rapisivat. Takana tyypit hihittelivät, kun Frodo-parka kieritettiin hämähäkin verkkoon. Huomattavasti suurempi elokuvanautinto oli katsoa täyspitkä versio kyseisetä leffasta kotona rauhassa DVD:ltä.

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen
« Vastaus #179 : 26.07.2007 klo 23:10:48 »
Olit jossain lähiön multiplex-teiniteatterissa, siitä se vain johtui.

Armistead

  • Indyfani
  • Viestejä: 37
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen
« Vastaus #180 : 26.07.2007 klo 23:41:38 »
No niinhän se taisi olla.  :D Toisen kerran toisessa teatterissa sain nauttia, kun salin takaosasta joku tampio vähän väliä osoitteli punaisella laservalolla valkokankaalle. Että otti päähän! Huomautin tyypille asiasta näytännön loputtua, mutta epäilen menikö perille. Tämä tapahtui eräässä maaseutupaikkakunnan teatterissa. En todellakaan maksanut omaa leffalippuani sen takia, että näen vähän väliä punaisen pisteen valkokankaalla.

Sori, menee vähän ohi aiheen!

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen
« Vastaus #181 : 27.07.2007 klo 09:26:28 »
Palataanpa takaisin sitten niihin elokuvauutisiin... eilen nimittäin iskettiin Indyfaneja oikein uutispommilla, kun tuli ilmi, että ensimmäisen elokuvan naispääroolia esittänyt Karen Allen uusii roolinsa Indy nelosessa. Allen liittyy näin viidenneksi jäseneksi siihen harvalukuiseen näyttelijöiden kerhoon johon pääsee jos on ollut mukana useammassa kuin yhdessä Indiana Jones -filmissä. (Ne neljä muutahan ovat Ford, John Rhys-Davies, Denholm Elliott ja Pat Roach.)

Lähde: Virallinen sivusto.
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen
« Vastaus #182 : 28.07.2007 klo 15:46:26 »
Paras leffan tienoilta julkaistu kuva tähän asti:

Kyllä nyt alkaa vaikuttaa pahasti siltä, että tulossa on oikein kunnon namia.
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

Juice

  • Indyfani
  • Viestejä: 20
  • L-Rjk.
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen
« Vastaus #183 : 12.08.2007 klo 22:48:14 »
Uusin indyn leffa on päässyt IMDb :n sivuille:
http://www.imdb.com/title/tt0367882/

Masa

  • Kyyppari
  • Viestejä: 511
    • Indiana Jones Varasto
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen
« Vastaus #184 : 12.08.2007 klo 23:15:21 »
On kait se ollu siellä jo vaikka kuinka kauan.

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen
« Vastaus #185 : 10.09.2007 klo 11:09:22 »
No niin, nyt meillä sitten on nimikin elokuvalle:

Indiana Jones and the Kingdom of Crystal Skulls.

Tämän paljasti LaBuuffi eilen Las Vegasissa.

Lähde: Virallinen sivusto

Suomenkieliseksi nimeksi siis todennäköisesti tulee "Indiana Jones ja kristallikallojen valtakunta". Enpä ny vielä osaa sanoa miltä tuo kalskahtaa korvaan. Ehkä siihen tottuu.
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Indy IV a.k.a Indiana Jones and the Kingdom of Crystal Skulls
« Vastaus #186 : 10.09.2007 klo 13:53:08 »
Eikös niitä kalloja ole tässä tapauksessa vain yksi? Musta tuolla lukee skull yksikössä eikä monikossa. Yllättävän pitkä toi nimi, ei mahu yhelle riville virallisessa logossa:

Jos tää muuten ei ois virallisilla sivuilla niin kuittaisin vaan uutena Indiana Jones and the Opal of the Mer-Man Princenä. Ja LaBeoufin Virallinen Suomennos on sitten LaPihvi. :P

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Indy IV a.k.a Indiana Jones and the Kingdom of Crystal Skulls
« Vastaus #187 : 10.09.2007 klo 16:09:45 »
Toisaalta, mistäs sitä tietää vaikka kusettaisivat taas kerran...

Onhan toi nimi vähän kömpelö.
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

Zorg

  • Indyfani
  • Viestejä: 8
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen
« Vastaus #188 : 11.09.2007 klo 10:29:43 »
Suomenkieliseksi nimeksi siis todennäköisesti tulee "Indiana Jones ja kristallikallojen valtakunta".

Tuo ei oikeastaan kuulosta hassummalta. Kadonneen aarteen metsästäjät, Tuomion temppeli, Viimeinen ristiretki, Kristallikallojen valtakunta. Minun mielestäni uusi tulokas sopii joukkoon härmäksi käännettynäkin. :)

Toivottavasti levittäjä kuitenkin kääntää nimen, kuten edeltäjienkin kohdalla, eikä seuraa nykyään näköjään yleistä käytäntöä käyttää englanninkielistä nimeä.

mk

  • Indyfani
  • Viestejä: 165
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #189 : 11.09.2007 klo 14:35:06 »
Taisi tässäkin tapauksessa olla niin että oli vähän pakko paljastaa ennenkun virallinen nimi vuotaa jotain muuta kautta "nettiin" ja eihän toi todellakaan ollut ensimmäinen kerta, kun nimi on kuultu. /Film:hän julkaisi kaikki mahdolliset nimet jo aikaa sitten, eli siis nämä:

- Indiana Jones and the City of Gods
- Indiana Jones and the Destroyer of Worlds
- Indiana Jones and the Fourth Corner of the Earth
- Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull
- Indiana Jones and the Lost City of Gold
- Indiana Jones and the Quest for the Covenant

Vaikuttaa vahvasti siltä että todellakin käsikirjoitusta on aika paljon ilmeisesti lainattu Darabontin versiosta, jossa siis aiheena oli juuri kristallikallot (13 tarkalleen), Venäläisiä ja Area 51... mielestäni kuitenkin oli parempi ratkaisu muuttaa Indylle poika mukaan eikä siis veljeä niinkun F.D.:n versiossa, jotenkin veli tuntui liian "kaukaa" haetulta ja taisi kys. asia olla se joka ratkasi Lucasille että kys. käsikirjoitusta EI käytetä. Mitä tähän uuden elokuvan nimeen tulee niin mielestäni se on todella hyvä valinta.  :whip:
"You shouldn't forget the importance of entertainment."

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Tohtori Jonesin neljäs tuleminen
« Vastaus #190 : 11.09.2007 klo 15:27:57 »
Toivottavasti levittäjä kuitenkin kääntää nimen, kuten edeltäjienkin kohdalla, eikä seuraa nykyään näköjään yleistä käytäntöä käyttää englanninkielistä nimeä.
Tuo pelko se on minullakin vähän persiessä, sillä asiasta ymmärtämättömät tahot saattavat ajatella että alkukielinen nimi on enemmän "cool" kuin mahdollinen käännös, joka olisi enemmän tai vähemmän "camp". Tosin kun on Indyfilkasta kyse, niin tämähän on jopa suotavaa.

Perinteisesti Indiana Jones -elokuville on annettu kokonaan suomenkielinen käännösnimi, niin saisivat kyllä noudattaa perinnettä nytkin. Yleensähän nimi jätetään kääntämättä silloin, kun nimeen sisältyy joku sanaleikki jonka merkitys latistuu käännettäessä, tai silloin kun käännösnimi kuulostaa jonkun korvaan "hölmöltä".
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #191 : 11.09.2007 klo 22:01:51 »
Metro-lehdessä olleen STT:n uutisen mukaan leffan nimi käännetään ja se tulee teattereihin Suomessa päivää myöhemmin eli perjantaina 23.5.2008.

/edit: HS:n sivuilla uutinen, wanha kuva ja keskustelua levittäjästä. http://www.hs.fi/viihde/artikkeli/Indiana+Jones+matkaa+nelj%C3%A4nness%C3%A4+elokuvassa+kristallip%C3%A4%C3%A4kallon+kuningaskuntaan/1135230191159
« Viimeksi muokattu: 12.09.2007 klo 09:53:47 kirjoittanut VP »

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #192 : 12.09.2007 klo 09:17:24 »
Joku Red Alertin ryssä on virallisen saitin mukaan kans mukana leffassa, http://imdb.com/name/nm1216826/.

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #193 : 12.09.2007 klo 16:16:44 »
Joku Red Alertin ryssä on virallisen saitin mukaan kans mukana leffassa, http://imdb.com/name/nm1216826/.
Jaaha, meitin pomo rupeaa käymään läpi jokaisen statistinkin...

Varsin vaikuttava ansioluettelo kaverilla.
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #194 : 12.09.2007 klo 17:51:30 »
No mikä jottei jos se kerran pitää luetella Harrison Fordin, Cate Blanchettin, Shia LaBeoufin, Karen Allenin ja John Hurtin jälkeen. Tuskin ne ihan kaikkia Mr. Nobodyja listaa lehdistötiedotteisiin.

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #195 : 12.09.2007 klo 21:26:56 »
Toisinaan tuosta virallisestakin sivustosta saa kyllä sellaisen kuvan, että niille ei oikeasti kerrota mitään ja ne joutuvat kaivamaan skuuppinsa muista medialähteistä kuten joku TR.netkin.

No jaa, toisaalta eipä se ole ensimmäinen kerta kun Indyfilkkaan palkataan nobodyja kohtalaisen keskeisiin rooleihin. Eipä ole esim tämänkään herran rooli-CV turhan vaikuttava ennen yhtä nappiroolia vuonna 1981.
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #196 : 12.09.2007 klo 21:29:11 »
..eikä oikein sen jälkeenkään. :D

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #197 : 12.09.2007 klo 22:28:07 »
No saihan se ihan first billed -rooleja muutamasta B-filkasta sen jälkeenkin...
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #198 : 14.09.2007 klo 11:59:15 »
Tossa kun eilen luin bussissa ilmaisjakelulehteä pisti silmään maininta Yalen yliopiston Skull & Bones -salaseurasta, KotCS:iahan kuvattiin siellä. :P

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #199 : 18.09.2007 klo 21:27:20 »
Igor sensuroitiin viralliselta saitilta pois, hmm. :-\

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #200 : 03.10.2007 klo 16:30:25 »
STT ja Reuters levittävät tietoa että Shia on Indyn poika. Liittyy tähän uusimpaan uutiseen että joku jätkä pölli tuotantoryhmän kuvia ja koneita, IESB:n mukaan heidät kuitenkin saatiin kiinni.

http://www.hs.fi/viihde/artikkeli/Uuden+Indiana+Jonesin+aineistoa+varkaille/1135230756504
http://iesb.net/index.php?option=com_content&task=view&id=3390&Itemid=99

Armistead

  • Indyfani
  • Viestejä: 37
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #201 : 04.10.2007 klo 22:32:09 »
Pitää muuten todeta tuosta edellä olleesta porukkakuvasta, että herra Ford on, tottakai, vanhentunut Kadonneen aarteen metsästäjien päivistä, mutta Karen Allen näyttää täsmälleen samalta, kuin vuonna 1981!

Masa

  • Kyyppari
  • Viestejä: 511
    • Indiana Jones Varasto
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #202 : 05.10.2007 klo 00:08:13 »
Kilo pakkelia sun muuta härpäkettä naamasa.  :D

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #203 : 05.10.2007 klo 18:15:45 »
No, on Karen-tädillekin tullut jokunen uurre lisää naamaan, mutta hyvin tyylikkäästi on rouva osannut vanhentua, se myönnettäköön.

Tietty tolla Masan mainitsemalla seikalla voi olla osuutensa asiassa...
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #204 : 05.10.2007 klo 19:26:15 »
Paljon nuoremmalta hän ainakin näyttää kuin DVD:iden dokkareissa.

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #205 : 05.10.2007 klo 22:04:59 »
Ovat sillon vissiin raahanneet sen suoraan paarista kommentoimaan.
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #206 : 10.10.2007 klo 11:23:12 »
Pitkästä aikaa kunnolla uutisia: http://indyville.fi/arkisto/292/

teme31

  • Indyfani
  • Viestejä: 18
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #207 : 13.10.2007 klo 13:51:16 »
olen suuri indy-fani!! odotan uutta indyä kun kuuta nousevaa.. toivon ja uskon että tulossa on huippuleffa.. näyttelijä valinnat on loistavia! blanchet on ehkä paras näyttelijätär tällä hetkellä ja labeuf kovimpia staroja tällä hetkellä. monet on shia:a vastaan,että on uudessa indyssä.. en ymmärrä että miks näin on. mitä harrisonin ikää tulee, indyhän on leffassa 58v. joten ei mitään hätää..onhan ford " one and only"! hieno juttu että ei kuvattu digitaalisesti. samaan malliin kuin aikaisemmatkin indyt. ei muuta kun peukut pystyyn ja toivoa että tulee huippuleffa!! on tätä odotettukin!!

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #208 : 13.10.2007 klo 15:11:04 »
Tervetuloa Kairon baariin, teme31. :)

Juspe

  • Indyfani
  • Viestejä: 101
  • Olen vakavissani, se oli vitsi!
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #209 : 14.10.2007 klo 10:01:44 »
Tässähän alkaa ihan odottelemaan tuota uutta Indyä kun on tullut viikon aikana virkistettyä muistia ja katsottua DVD:ltä nuo kolme ensimmäistä leffaa. Vauhtia ja äksöniä indeed. :)
Se, että olet vainoharhainen ei tarkoita sitä, etteivät ne kuitenkin olisi perässäsi.

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #210 : 14.10.2007 klo 12:17:01 »
Tervetuloa Kairon baariin, Juspe. Löysit sentään tiesi tännekin. :)

Juspe

  • Indyfani
  • Viestejä: 101
  • Olen vakavissani, se oli vitsi!
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #211 : 15.10.2007 klo 17:14:09 »
Kiitoksia kiitoksia. Olenhan minä täällä IndyVillessä visitoinut joitakin kertoja aina välillä kurkkimassa mitä tapahtuu Indy-maailmassa, mutta nyt ajattelin rohkaistua ja rekisteröityä tänne Kairon baariinkin. :)
Se, että olet vainoharhainen ei tarkoita sitä, etteivät ne kuitenkin olisi perässäsi.

Pitka_Masa

  • Indyfani
  • Viestejä: 46
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #212 : 21.10.2007 klo 21:27:29 »
En jaksa odottaa tätä uutta elokuvaa, katselen täällä nyt fanien tekemiä teasereita. :P
Pelit: Indiana Jones and the Infernal Machine
Indy and The Fate of Atlantis adventure (Amiga)
Indiana Jones Last Crusade C64
Indiana Jones in the Lost Kingdom

Kaikki Elokuvat VHS

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #213 : 21.10.2007 klo 21:44:32 »
Oikean pitäisi ilmestyä noin kuukauden päästä.

Juspe

  • Indyfani
  • Viestejä: 101
  • Olen vakavissani, se oli vitsi!
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #214 : 22.10.2007 klo 10:17:18 »
Uuh.. Vitsi, olen lomalla, mutta kohta kun lähtee ostoksille niin vois koittaa etsiä edes jotain leffaa ostettavaksi joka muistuttaisi edes hieman Indystä. :P
Kotona kun en ole tällä hetkellä lomailemassa vaan yli 300km päässä niin ei oikein Indyjä voi katsoa kun ei tullut mukaan.
Se, että olet vainoharhainen ei tarkoita sitä, etteivät ne kuitenkin olisi perässäsi.

teme31

  • Indyfani
  • Viestejä: 18
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #215 : 27.10.2007 klo 05:37:20 »
eivät ole lopettaneet vielä indy 4:sen kuvauksia. imdb sivustolla lukee että kuvaukset venyy marraskuulle! hieno homma! 4 kuukautta ovat kuvanneet joten se on vaan hyvä merkki. 200 päivää enää hoh hoi ei malttais odottaa!! mutta odotus palkitaan aivan loistavalla leffalla!! luulen niin...

Juspe

  • Indyfani
  • Viestejä: 101
  • Olen vakavissani, se oli vitsi!
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #216 : 27.10.2007 klo 09:59:55 »
Löysin muuten sellaisen elokuvan Anttilan alelaarista kuin The Lost World - Kadonnut maailma. En tiedä sitten onko kyseinen pätkä kuinka hyvä, mutta elokuvan kansi oli todella Indymäinen ja elokuva sijoittuu jonnekin 1900-luvun alkuun joten olihan se sieltä pois ostettava. :D

Jos siinä olisi edes prosentin verran samaa kuin Indyissä niin jaksaa taas paremmin odottaa tulevaa...
Se, että olet vainoharhainen ei tarkoita sitä, etteivät ne kuitenkin olisi perässäsi.

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #217 : 27.10.2007 klo 12:08:52 »
eivät ole lopettaneet vielä indy 4:sen kuvauksia. imdb sivustolla lukee että kuvaukset venyy marraskuulle! hieno homma! 4 kuukautta ovat kuvanneet joten se on vaan hyvä merkki. 200 päivää enää hoh hoi ei malttais odottaa!! mutta odotus palkitaan aivan loistavalla leffalla!! luulen niin...
Ne on käsittääkseni ns. second unitin kuvauksia, maisemia, täyteotoksia yms. Päänäyttelijät eivät kyseisissä kuvauksissa ole paikalla.

IMDB ei muuten ole kovinkaan luotettava lähde tulevien elokuvien tiedoista.

teme31

  • Indyfani
  • Viestejä: 18
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #218 : 27.10.2007 klo 12:58:28 »
ok. kiitos tiedoista!  :)

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #219 : 27.10.2007 klo 21:34:28 »
Löysin muuten sellaisen elokuvan Anttilan alelaarista kuin The Lost World - Kadonnut maailma. En tiedä sitten onko kyseinen pätkä kuinka hyvä, mutta elokuvan kansi oli todella Indymäinen ja elokuva sijoittuu jonnekin 1900-luvun alkuun joten olihan se sieltä pois ostettava.
Ilmeisesti yksi niistä Arthur Conan Doyle -filmatisoinneista on kyseessä (että ei kummiskaan Jurassic Park kakkonen), mutta mikä niistä? Vuoden 1925, 1960, 1992 (pääosassa muuten John Rhys-Davies eli Indyfilkkojen Sallah), 1998 vai 2001 versio?
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

Juspe

  • Indyfani
  • Viestejä: 101
  • Olen vakavissani, se oli vitsi!
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #220 : 27.10.2007 klo 22:57:17 »
Eiköhän tuo minun versioni ole sitten tuo uusin noista. Ainakin DVD:n takakannessa on maininnat vuodesta 2002 joten sopisi hyvin olemaan tuo 2001 painos. Ja nyt tarkemmin tarkasteltuna katsoin vielä IMDB:stä tuon 2001 vuoden painoksen niin sama kansikuva ainakin siellä.
Se, että olet vainoharhainen ei tarkoita sitä, etteivät ne kuitenkin olisi perässäsi.

teme31

  • Indyfani
  • Viestejä: 18
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #221 : 28.10.2007 klo 07:14:08 »
ei tällä kertaa indy sitten matkustelekaan ympäri maailmaa,niinkuin edellisissä osissa.usa:n lisäksi tapahtumapaikkoina ovat mexico ja jokin etelä-amerikan viidakko.siis eihän se tee leffasta huonompaa missään nimessä,mutta kun eivät edes kuvanneet ulkomailla... tietysti jos studiot on hyvät,niin miksi lähtee kuvaamaa... etelä-amerikkaan sijoittuvat kohtauksetkin kuvattiin havaijilla. tosin niin tehtiin myös raidersin kohdalla. :)

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #222 : 29.10.2007 klo 20:23:06 »
Huhujen mukaan täyteotoksien kuvauksia siirrettiin Kalifornian tulipalojen ja erityisesti niistä syntyneen savun johdosta.

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #223 : 31.10.2007 klo 23:40:04 »
Vaihteeksi elämää virallisilla sivuilla: http://www.indianajones.com/site/index.html

Petesuuri

  • Indyfani
  • Viestejä: 867
  • Tuo on irvailua.
    • Ah hah hah haa...
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #224 : 03.11.2007 klo 14:32:00 »
piti nyt saada tänne vähän eloa ja kun on jotain ajankohtaista niin pistetään keskusteluksi!!!
Aika pahis toi tyyppi joka pölli Indy matskua. sietääkin hävetä! No nyt kaikki on taas tosin hyvin. Ja innolla odottaminen voi jatkua.

Hmmm... Onpas hyvää teetä!

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #225 : 03.11.2007 klo 14:55:09 »
Mikä tyyppi? Sekö joka murtautui Spielbergin toimistoon, vei sieltä tämän työtietokoneen ja jäi kiinni yrittäessään myydä sen sisältöä toimittajalle?

Johan tuo tapahtui jokunen aika sitten...
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

Petesuuri

  • Indyfani
  • Viestejä: 867
  • Tuo on irvailua.
    • Ah hah hah haa...
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #226 : 03.11.2007 klo 16:43:54 »
Jep, mutta se saatiin kiinni, en tosin tiedä milloin mutta kunpahan luin Indyvillestä uusimpia uutisia niin piti luoda vähän keskustelua :D Vai onko Vepe myöhässä asioiden tapahtumisesta?
Hmmm... Onpas hyvää teetä!

Juspe

  • Indyfani
  • Viestejä: 101
  • Olen vakavissani, se oli vitsi!
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #227 : 03.11.2007 klo 17:32:36 »
Uusi uutinen minulle kuitenkin. Tosin eipä tuosta taida keskustelua hirveesti tänne saada. Kokeile ennemmin aloittaa uusia topicceja vaikka Baaritiskille niin minäkin intoudun taas. :P

Nyt ollut hieman muuta puuhasteltavaa viime päivinä niin ei ole ehtinyt tänne paljon kirjoittelemaan.
Se, että olet vainoharhainen ei tarkoita sitä, etteivät ne kuitenkin olisi perässäsi.

Petesuuri

  • Indyfani
  • Viestejä: 867
  • Tuo on irvailua.
    • Ah hah hah haa...
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #228 : 03.11.2007 klo 17:45:53 »
siellähän on nyt se aivan turha aihe ja näyttää etttä tämäkin nyt alkaa olla sitä. Sinne sitten vaan puhumaan turhuuksia kun keksii niitä.
Hmmm... Onpas hyvää teetä!

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #229 : 04.11.2007 klo 11:48:48 »
Mitä sitä turhaan pingottamaan keskustelun vähäisyydellä? Paremmin sitä mielenkiintoa tähänkin foorumiin pidetään yllä laadukkaalla, joskin siten vähän harvakseen tapahtuvalla keskustelulla kuin turhalla huulten heiluttelulla.

Eikä tämä nyt tarkoita sitä, että pitäisi pelkälle asialinjalle lähteä, mutta ei sitä tarvitse väkisin tikusta asiaakaan keksiä.
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

Juspe

  • Indyfani
  • Viestejä: 101
  • Olen vakavissani, se oli vitsi!
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #230 : 05.11.2007 klo 19:29:21 »
Juu, samaa mieltä. Ihan turhaa lähteä vääntämään juttua erilaisista asioista, jutut tulee jos on tullakseen.
Se, että olet vainoharhainen ei tarkoita sitä, etteivät ne kuitenkin olisi perässäsi.

Juspe

  • Indyfani
  • Viestejä: 101
  • Olen vakavissani, se oli vitsi!
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #231 : 12.11.2007 klo 08:18:20 »
Tulipa muuten nyt mieleeni, että sain katsottua sen Lost Worldin viime viikolla.
Olihan tuossa ehkä hitunen Indy-tyyliä, mutta aika vaisuksi jäi. Muutenkin itseäni sapetti moni asia elokuvassa, mutta ei se silti huono ollut.
Se, että olet vainoharhainen ei tarkoita sitä, etteivät ne kuitenkin olisi perässäsi.

Juspe

  • Indyfani
  • Viestejä: 101
  • Olen vakavissani, se oli vitsi!
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #232 : 13.11.2007 klo 08:11:24 »
En millään ehdi katsomaan kaikkia elokuviani aina samantien kun ne ostan ja ostan monesti sellaisia elokuviakin hyllyyn talteen mitkä olen nähnyt jo hetki sitten.
Mutta kuten tosiaan aiemmin jo totesin tuolla Baaritiskin puolella, että ostin parissa viikossa vajaalla parilla sadalla eurolla leffoja niin ei niitä kaikkia ihan heti putkeen ehdi katsoa kun pitää jaksaa pelata Xboxillakin ja tehdä paljon muutakin kuin pelailla ja katsoa leffoja. :D
Se, että olet vainoharhainen ei tarkoita sitä, etteivät ne kuitenkin olisi perässäsi.

mk

  • Indyfani
  • Viestejä: 165
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #233 : 13.11.2007 klo 21:50:23 »
Jos joku ei vielä ole löytänyt/huomannut, SuperShadow:n sivustolla on sepitetty mitä tuleva teaser trailer pitää sisällään ja samalla sivustolla on myös aika "meheviä" paljastuksia käsikirjoituksen osalta, joten kyseiset linkit SISÄLTÄÄ SPOILEREITA:

http://www.supershadow.com/indianajones4/script_plot.html
http://www.supershadow.com/indianajones4/teaser_trailer.html
"You shouldn't forget the importance of entertainment."

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #234 : 13.11.2007 klo 22:25:21 »
Jos joku ei vielä ole löytänyt/huomannut, SuperShadow:n sivustolla on sepitetty mitä tuleva teaser trailer pitää sisällään ja samalla sivustolla on myös aika "meheviä" paljastuksia käsikirjoituksen osalta, joten kyseiset linkit SISÄLTÄÄ SPOILEREITA:

http://www.supershadow.com/indianajones4/script_plot.html
http://www.supershadow.com/indianajones4/teaser_trailer.html

Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #235 : 13.11.2007 klo 22:27:11 »
Aika hatusta vedetyltä vaikuttaa.

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #236 : 13.11.2007 klo 22:27:55 »
Öö... se on SuperShadow. Ei sontaa, Sherlokki?
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

mk

  • Indyfani
  • Viestejä: 165
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #237 : 14.11.2007 klo 08:21:45 »
Öö... se on SuperShadow. Ei sontaa, Sherlokki?
Tjaah, olisi kai pitänyt laittaa jonkinlainen hymiö perään niin "portsarikin" olisi tajunnut että kyse oli ihan vitsistä vaan... :P
"You shouldn't forget the importance of entertainment."

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #239 : 14.11.2007 klo 14:36:22 »
Vaikuttaa pahasti siltä, että Shawsank ja Green Mile ovat antaneet jätkälle sen kokoisen egon, että se kuvittelee jokaisen kynäelmänsä olevan mestariteos.

Ei sitä voi joka kerta onnistua. Georgea ei ny vaan syystä tai toisesta napannu, end of story.
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #240 : 14.11.2007 klo 16:34:51 »
Kumpikaan niistä ei ees ollu ite keksitty vaan Stephen Kingin kirjaan perustuvia.

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #241 : 16.11.2007 klo 19:37:44 »
Ei sit tullu teaseria/traileria Beowulfin kanssa, saas nähdä milloin se ilmestyy teattereihin ja HD:nä nettiin.

mk

  • Indyfani
  • Viestejä: 165
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #242 : 27.11.2007 klo 19:07:16 »
Muutama uudempi kuva, jos joku ei näitä ollut vielä nähnyt:

http://www.aintitcool.com/node/34908
"You shouldn't forget the importance of entertainment."

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #244 : 27.11.2007 klo 19:50:51 »
/arkisto/305/

Sielä. LucasFilmin virallinen pressikuvasivusto, jolta nuokin luultavasti ovat, on kaatunut, joten sitä odotellessa ImageShack-versiot tarjolla.
« Viimeksi muokattu: 27.11.2007 klo 23:03:02 kirjoittanut VP »

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #245 : 27.11.2007 klo 23:01:56 »
Ei muuten näytä Harrison-setä päivääkään yli viisikymppiseltä noissa kuvissa.
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

teme31

  • Indyfani
  • Viestejä: 18
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #246 : 28.11.2007 klo 12:09:43 »
joo,ei näytä... ford on kyllä vedossa noissa kuvissa. muutenkin näyttää lupaavalta, kun on luurankoja seinillä ja indyllä hämähäkinseittiä hatussa! oikeeta indy meininkiä!! :)

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #247 : 01.12.2007 klo 01:09:44 »
Virallisia sivuja on taas päivitelty, mukana menossa neljä vuotta sitten julkaistut trailerit ja kolme päivää sitten julkaistut kuvat. Saitti on kans käännetty parille kielelle, pitäis soittaa sinne Finnkinolle tässä joku päivä ja kysyä Suomen julkaisusta.

/edit: Näköjään siellä on kans alustava kuva julisteen alareunasta.

« Viimeksi muokattu: 01.12.2007 klo 13:55:12 kirjoittanut VP »

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #248 : 05.12.2007 klo 11:41:45 »
Sielä. LucasFilmin virallinen pressikuvasivusto, jolta nuokin luultavasti ovat, on kaatunut, joten sitä odotellessa ImageShack-versiot tarjolla.
Saitti toimii taas, ei näytä tulleen uusia kuvia.

Ipe

  • Indyfani
  • Viestejä: 1
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #249 : 06.12.2007 klo 03:13:04 »
Eipä heitetä kirvestä kaivoon...tai haetaan se sieltä jos on pakko ;)

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #251 : 10.12.2007 klo 14:55:06 »
Ensimmäinen virallinen juliste julkaistu:

Hyvin Old School. Allekirjoittanut tykkää.
« Viimeksi muokattu: 10.12.2007 klo 15:38:42 kirjoittanut VP »
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #252 : 10.12.2007 klo 15:40:04 »
Ihan siisti. Hattu on vähän sinnepäin ja logokin erilainen kuin aikasemmin julkaistu, mutta muuten erittäin hyvä. Vaihdoin ton kuvan IndyVillen palvelimella olevaan isompaan.

teme31

  • Indyfani
  • Viestejä: 18
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #253 : 10.12.2007 klo 19:17:20 »
todella siisti juliste!! :)

Zorg

  • Indyfani
  • Viestejä: 8
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #254 : 11.12.2007 klo 15:59:03 »
Minäkin tykkään. Struzan ei pettänyt tälläkään kertaa.

Petesuuri

  • Indyfani
  • Viestejä: 867
  • Tuo on irvailua.
    • Ah hah hah haa...
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #255 : 12.12.2007 klo 19:23:36 »
Muistuttaa Jonnain tapaa mielestäni hyvin paljon TTn teaser julistetta (korjatkaa jos olen väärässä) missä indy seisoo oven juuressa viidakko veitsi kädessä. Myös jotain vivahdetta on LC teaser julisteesta jossa indyllä on se tyhhhmä hymy.

Mutta kyllä on hieno :tup:
Hmmm... Onpas hyvää teetä!

Nubian boy

  • Indyfani
  • Viestejä: 275
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #256 : 13.12.2007 klo 14:59:17 »
Joo hieno on, mistä noita saa? :roll:

teme31

  • Indyfani
  • Viestejä: 18
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #258 : 13.12.2007 klo 17:05:42 »
v***u et ärsyttää kun melkein kaikilla tuntuu olevan jotain shia labeouffia vastaan.. mun mielestä hyvä näyttelijä.. ja eihän sitä kukaan tiedä minkälaista roolia hän näyttelee indy 4:ssa. toivottavasti onnistuu loistavasti!! kuin myös kaikki muut näyttelijät ja spielberg!! uskon että näin myös käy.. :)
« Viimeksi muokattu: 13.12.2007 klo 17:06:55 kirjoittanut VP »

Zorg

  • Indyfani
  • Viestejä: 8
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #259 : 17.12.2007 klo 17:23:39 »
Minusta tuntuu, että monien LaBeouf-vastaisuus liittyy yksinkertaisesti siihen, ettei Ford enää olekaan välttämättä se ainoa naispuolisten kuoiaama näyttelijä Indy-elokuvassa. Vaikka Ford on ERITTÄIN timmissä kunnossa, tuntuu useilla silti olevan tästä aiheesta jonkinlainen pelko ***siissä. Minusta se on täysin turhaa. Ensinnäkin olen vakuuttunut siitä, että yleisö hyväksyy LaBeoufin elokuvan nähtyään, toisekseen Indyn sankaristatusta ei meidän silmissämme voi himmentää yhtään mikään.

Itse olen koko ajan sitä mieltä, että LaBeouf oli maailman loogisin näyttelijävalinta Fordin rinnalle. Hän on jo ollut mukana Spielbergin projektissa, jätkä selvästi osaa näytelläkin (mm. Disturbia) ja kaiken huipuksi hänen tähtensä on kovassa nousussa viimeistään Transformersin myötä. Tämän lisäksi hän on nuori ja luotettavien lähteiden mukaan hyvännäköinen. Se ei taatusti haittaa, kun niitä dollareita lippukassalla lasketaan päivän päätteeksi.

Toisin sanoen: nuorille LaBeouf, meille vanhoille faneille ikinuori Ford ja vielä Blanchett. Kuten Blanchett Spielbergistä sanoi "He's an absolute master."

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #260 : 17.12.2007 klo 17:25:46 »
Nii ja onhan siel Karen Allenkin hei. ;)

mk

  • Indyfani
  • Viestejä: 165
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #261 : 22.12.2007 klo 18:46:35 »
..ja yhä hämärämmäksi menee  :)

http://www.movieweb.com/news/17/24617.php
"You shouldn't forget the importance of entertainment."

teme31

  • Indyfani
  • Viestejä: 18
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #262 : 24.12.2007 klo 10:18:15 »
hyvää joulua villelle!! ja muillekin indy-faneille ;)

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #263 : 24.12.2007 klo 12:23:44 »
Kiitos samoin. Ylihuomenna onkin Kairon baarin tämän version 2v-synttärit. :whip:

reksa

  • Tiskaaja
  • Viestejä: 365
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #264 : 24.12.2007 klo 12:46:23 »
Kiitos VP:lle ja Kairon Baarille joululahjasta!

Nubian boy

  • Indyfani
  • Viestejä: 275
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #265 : 24.12.2007 klo 14:01:28 »
Hyvää joulua!  :yök: söin liikaa...

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #266 : 24.12.2007 klo 17:39:29 »
Hyvää joulua!  :yök: söin liikaa...
Se taitaa olla kyypparin moppausvuoro...
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #267 : 25.12.2007 klo 18:11:07 »
Lego-settien alustavat kuvat antavat esimakua leffan kohtauksista, http://www.speelgoedreus.nl/index.php?Actie=View&hCat=Lego&sCat=Lego+Indiana+Jones

Petesuuri

  • Indyfani
  • Viestejä: 867
  • Tuo on irvailua.
    • Ah hah hah haa...
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #268 : 25.12.2007 klo 20:06:12 »
Öööh... Miksi Arkki on täynnä kultaa ja jalokiviä?
Hmmm... Onpas hyvää teetä!

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #269 : 25.12.2007 klo 20:08:22 »
Sitä on muutkin ihmetelleet. No on siellä muitakin outouksia jotka nähdään ensi kuussa kun ne saapuu Euroopassa hyllyille, Jenkkilän ja Brittien Toys R Useissa niitä jo näkyilee.

Masa

  • Kyyppari
  • Viestejä: 511
    • Indiana Jones Varasto
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #270 : 25.12.2007 klo 21:51:45 »
Hyvää joulua!  :yök: söin liikaa...
Se taitaa olla kyypparin moppausvuoro...

Hyvä on, mutta kuka moppaa uudenvuoden bileiden jälkeen? :D

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #271 : 25.12.2007 klo 23:58:17 »
Hyvää joulua!  :yök: söin liikaa...
Se taitaa olla kyypparin moppausvuoro...

Hyvä on, mutta kuka moppaa uudenvuoden bileiden jälkeen? :D
Omistajan huki. Sille tekee hyvää harjoitella, kun viikon päästä moppaa jo kasarmin lattiaa...
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #272 : 26.12.2007 klo 00:00:13 »
Hmm, vois melkein panna meston kii. :-k

..not

we_burn

  • Indyfani
  • Viestejä: 32
    • Helloween Finland
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #273 : 27.12.2007 klo 14:34:27 »
Tuli tuossa katsottua pitkästä aikaa kaikki 3 leffaa ja odotukset uutta kohtaan vaan kasvaa. Näin Kadonneen Aarteen Metsästäjät ja Viimeisen ristiretken ensimmäistä kertaa vuonna 1990 (tuomion temppelin jouluna 89) ja siitä asti oon oottanu jatko-osaa  :whip:

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #274 : 27.12.2007 klo 22:18:27 »
Uusi kuva Amazonissa:

mk

  • Indyfani
  • Viestejä: 165
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #275 : 27.12.2007 klo 22:35:49 »
Uusi kuva Amazonissa:

Kieltämättä aika "hölmön"näköinen kuva!
"You shouldn't forget the importance of entertainment."

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #276 : 27.12.2007 klo 22:39:30 »
No ehkä hieman. Noi amisviikset hieman häiritsee mutta se tuskin haittaa kirjan eskari-ikäistä kohdeyleisöä.

mk

  • Indyfani
  • Viestejä: 165
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #277 : 27.12.2007 klo 22:47:53 »
No ehkä hieman. Noi amisviikset hieman häiritsee mutta se tuskin haittaa kirjan eskari-ikäistä kohdeyleisöä.
No perkeles, ajattelinkin että joku tossa kuvassa ei täsmää...
"You shouldn't forget the importance of entertainment."

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #278 : 28.12.2007 klo 00:19:38 »
No ehkä hieman. Noi amisviikset hieman häiritsee mutta se tuskin haittaa kirjan eskari-ikäistä kohdeyleisöä.
Siis uusimmassa elokuvassa tapaamme ikääntyneen professori Jonesin joka luukuttaa Buddy Hollya autonsa takapenkillä olevasta grammarista, ajelee pillurallia ympäri kampusaluetta ja pokaa alaikäisiä opiskelijatyttöjä?

"Hei, haluutko nähdä mun Mooseksen sauvani?"

Ja akatemia tykkää...
« Viimeksi muokattu: 31.12.2007 klo 15:24:35 kirjoittanut Finn »
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti

mk

  • Indyfani
  • Viestejä: 165
"You shouldn't forget the importance of entertainment."

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #281 : 02.01.2008 klo 12:54:13 »
Lego-settien kuvat, sarjiksen kansi ja huhut viittaavat vahvasti siihen, että [spoiler]Shia LaBeouf ottaa miekkailumatsia Cate Blanchettin kanssa viidakossa[/spoiler].

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #282 : 02.01.2008 klo 20:50:25 »
Vanity Fairissa reippaasti juttua, /arkisto/321/

mk

  • Indyfani
  • Viestejä: 165
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #283 : 02.01.2008 klo 21:06:40 »
Vihdosta viimein näki Blanchettinkin rooliasusteissa...
"You shouldn't forget the importance of entertainment."

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #284 : 02.01.2008 klo 21:09:54 »
Joo, vinkkiä oli jo ollu tuolla kirjan takakannessa alhaalla vasemmalla.

mk

  • Indyfani
  • Viestejä: 165
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #285 : 02.01.2008 klo 21:31:29 »
Joo, vinkkiä oli jo ollu tuolla kirjan takakannessa alhaalla vasemmalla.

Juu, oli vaan niin pieni kuva ettei siitä oikeen mitään kunnolla nähny.
"You shouldn't forget the importance of entertainment."

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #286 : 15.01.2008 klo 20:14:38 »
Ja taas pukkaa pikkuisen uutta fotoa elokuvaa odottavien iloksi:

Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

teme31

  • Indyfani
  • Viestejä: 18
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #287 : 15.01.2008 klo 21:11:05 »
hieno kuva :whip:

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #288 : 16.01.2008 klo 20:00:30 »
Ihan äree foto, pannaan sekin jakoon ku päästään ylihuomenna himaan.

mk

  • Indyfani
  • Viestejä: 165
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #289 : 17.01.2008 klo 13:07:46 »
Macin vieressä ilmeisesti Marion mutta kuka on toi mystinen "rääsy" hemmo Marionin vieressä?  ???
"You shouldn't forget the importance of entertainment."

Nubian boy

  • Indyfani
  • Viestejä: 275
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #290 : 17.01.2008 klo 13:54:27 »
Mun käy sääliks kun Indy on niin vanha...  :(

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #291 : 17.01.2008 klo 19:03:43 »
Macin vieressä ilmeisesti Marion mutta kuka on toi mystinen "rääsy" hemmo Marionin vieressä?  ???
John Hurtin hahmoa, mikä hyvänsä hänen nimensä lieneekin, on toisaalla veikkailtu ja itsekin pidän tätä hyvin todennäköisenä vaihtoehtona.
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

teme31

  • Indyfani
  • Viestejä: 18
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #292 : 19.01.2008 klo 08:42:39 »
http://www.indianajones.com/site/index.html    tuolla ois kuvamateriaalia indyn kodista!! ;)

teme31

  • Indyfani
  • Viestejä: 18
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #293 : 19.01.2008 klo 08:49:54 »
ja tästä uutisesta olen samaa mieltä!! :D :D  http://www.iltasanomat.fi/viihde/uutinen.asp?id=1477609

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #294 : 19.01.2008 klo 19:43:21 »
Korea video joo, HD-kokoisena osoitteesta http://downloads.paramount.com/mp/indianajones/080118-720p.mov. Oikoluin ton IS:n uutisen jo eilen, onkos siitä jotain mainintaa paperillakin?

teme31

  • Indyfani
  • Viestejä: 18
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #295 : 20.01.2008 klo 03:24:27 »
en tiedä..mut itse kyllä uskon,että tulee olee yks maailman tuottoisimmista leffoista!! on arvostelut mitä tahansa ;)

mk

  • Indyfani
  • Viestejä: 165
"You shouldn't forget the importance of entertainment."

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #297 : 24.01.2008 klo 23:33:06 »
Jaaha, ja Knowles et kumpp. puskee lisää sontaa eetteriin.
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

mk

  • Indyfani
  • Viestejä: 165
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #298 : 25.01.2008 klo 09:44:47 »
Jaaha, ja Knowles et kumpp. puskee lisää sontaa eetteriin.
Helmikuun puolellahan se nähdään...
« Viimeksi muokattu: 25.01.2008 klo 09:56:05 kirjoittanut mk »
"You shouldn't forget the importance of entertainment."

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #299 : 25.01.2008 klo 13:22:23 »
Jaaha, ja Knowles et kumpp. puskee lisää sontaa eetteriin.
Helmikuun puolellahan se nähdään...
Niinhän tuo nähdään, ja eipä siinä mitään vaikka totta olisikin, mutta kyllähän tuo kuulostaa ikävästi taas jonkun vitsiniekan saamalta tyypilliseltä "hih hih hii, kusetan kaikkia" -idealta.

Tuosta kuvauksesta ei nimittäin löydy mitään mikä ei pohjaa jo johonkin aiemmin kuultuun, ja olen melko varma että ehdassa trailerissa on varmasti sellaisia asioita ja näkyjä jotka tulee kaikille enemmän tai vähemmän yllätyksenä.
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

teme31

  • Indyfani
  • Viestejä: 18
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #300 : 25.01.2008 klo 13:44:54 »
olen samaa mieltä... yllätyksiä tulee aivan varmasti. en ihmettele yhtään vaikka connery olis sittenkin pienessä roolissa! super bowl olis trailerille loisto avaus ;)

mk

  • Indyfani
  • Viestejä: 165
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #301 : 25.01.2008 klo 20:23:32 »
Jaaha, ja Knowles et kumpp. puskee lisää sontaa eetteriin.
Helmikuun puolellahan se nähdään...
Niinhän tuo nähdään, ja eipä siinä mitään vaikka totta olisikin, mutta kyllähän tuo kuulostaa ikävästi taas jonkun vitsiniekan saamalta tyypilliseltä "hih hih hii, kusetan kaikkia" -idealta.

Tuosta kuvauksesta ei nimittäin löydy mitään mikä ei pohjaa jo johonkin aiemmin kuultuun, ja olen melko varma että ehdassa trailerissa on varmasti sellaisia asioita ja näkyjä jotka tulee kaikille enemmän tai vähemmän yllätyksenä.
Niin, onhan tuossa muutama kohta joka pistää mietityttämään. Kaikki nähdään ajallaan...  :)
« Viimeksi muokattu: 12.02.2008 klo 10:52:03 kirjoittanut mk »
"You shouldn't forget the importance of entertainment."

teme31

  • Indyfani
  • Viestejä: 18
    • Sähköposti

teme31

  • Indyfani
  • Viestejä: 18
    • Sähköposti

teme31

  • Indyfani
  • Viestejä: 18
    • Sähköposti

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #305 : 02.02.2008 klo 18:48:57 »
Ford näemmä vispas vähän jalkaansa, miksiköhän? :-k ;)

mk

  • Indyfani
  • Viestejä: 165
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #306 : 05.02.2008 klo 10:45:13 »
First Look at the Actual Crystal Skull from Indiana Jones 4! http://www.movieweb.com/news/01/26301.php

Action Figure Insider has posted a promotional flyer from a Japanese company which makes trinkets and whatnot.

The image shows a variety of Indiana Jones-themed stuff (the Ark, the Hovitos skull, the Grail) and, amongst the loot, is a Crystal Skull from INDY 4. http://www.aintitcool.com/images2007/crystalskull.jpg

Lähteet: AICN
« Viimeksi muokattu: 05.02.2008 klo 17:38:28 kirjoittanut mk »
"You shouldn't forget the importance of entertainment."

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #307 : 05.02.2008 klo 17:13:01 »
Och samma på finska, tack. Ei pliis pelkkää kopypastea enklanninkielisiltä elokuvasivuilta.
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

mk

  • Indyfani
  • Viestejä: 165
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #308 : 05.02.2008 klo 17:29:14 »
Och samma på finska, tack. Ei pliis pelkkää kopypastea enklanninkielisiltä elokuvasivuilta.
Jaah, kaippa sen lähteen olis tohon voinu merkitä (AICN) ja parempi kai se on että on edes englanninkielellä se selostus kun että liitän pelkän linkin sivuille ja kirjoitan perään "hyvä kuva". Toisaalta olisin voinut laittaa suoraan noi kuvatkin tähän ketjuun, mutta jotain saattaa häiritä turhat spoilerit!
"You shouldn't forget the importance of entertainment."

mk

  • Indyfani
  • Viestejä: 165
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #309 : 06.02.2008 klo 11:18:03 »
http://web.mac.com/benstevens3/OPX-Blog/Projects/Entries/2008/2/4_YOUR_SEARCH_IS_OVER....html

Uutta kuvaa puskee ja tällä kertaa tarjolla myös Fordin nimmarilla varustettuna vaivaiseen $459.99 hintaan ...NOT!!!
"You shouldn't forget the importance of entertainment."

mk

  • Indyfani
  • Viestejä: 165
"You shouldn't forget the importance of entertainment."

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #311 : 08.02.2008 klo 11:53:48 »
http://www.theraider.net/news/fullstory_indy4.php?id=481

Ystävänpäivänä pukkaa sitten traileria.
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

jerzenimo

  • Indyfani
  • Viestejä: 3
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #312 : 08.02.2008 klo 15:27:30 »
Morjens ihmiset.

Onko nelosesta jo jauhettu tarpeeksi. Nyt on wanhan mielestä jo korkea aika kysyä: tuleeko Indy 5? Eikö ole mitään HUHUJA?

Petesuuri

  • Indyfani
  • Viestejä: 867
  • Tuo on irvailua.
    • Ah hah hah haa...
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #313 : 08.02.2008 klo 16:04:39 »
Kirottu Lucas jos sen tekee. On sellainen paha tunne että saattaisin olla, jopa onnellisempi Indy fani ilman tätä nelosta, mtuta en tiedä: aika näyttää.
Hmmm... Onpas hyvää teetä!

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #314 : 08.02.2008 klo 16:37:17 »
Huhujahan aina on ja vaikka mistä, todellisuuspohjasta voidaan sitten olla montaa mieltä... mutta katsellaan nyt kummiskin tämä nelonen alta pois, ennekun ruvetaan enemmistä osista puhumaan. Ahneella kun tuppaa olemaan paskainen loppu.
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

mk

  • Indyfani
  • Viestejä: 165
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #315 : 08.02.2008 klo 22:38:34 »
Eikös LaBeouf ainakin jonkun huhun/uutisen mukaan ollut tehnyt sopimuksen kolmesta Indy elokuvasta, tätähän ei ainakaan tietääkseni ole vielä missään kumottu. Uskon kuitenkin että tämä jää viimeiseksi Indy elokuvaksi.
« Viimeksi muokattu: 08.02.2008 klo 22:47:49 kirjoittanut mk »
"You shouldn't forget the importance of entertainment."

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Virallinen saitti suomenkielisenä. :o http://www.indianajones.com/intl/fi/teaser/

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Virallinen saitti suomenkielisenä. :o
Eipä ole näköjään päivitetty kolmeen kuukauteen...
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Ohan siellä toi kolme viikkoa vanha oviaukkosoihtukuva, josta muuten just hommasin sikaison version joka löytyy osoitteesta /naytakuva.php?url=/kuvat/kv/2008-01-15_iso.jpg

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #319 : 10.02.2008 klo 15:30:27 »
http://web.mac.com/benstevens3/OPX-Blog/Projects/Entries/2008/2/4_YOUR_SEARCH_IS_OVER....html

Uutta kuvaa puskee ja tällä kertaa tarjolla myös Fordin nimmarilla varustettuna vaivaiseen $459.99 hintaan ...NOT!!!
Kuulemma myytiin loppuun kahdessa minuutissa. :P

mk

  • Indyfani
  • Viestejä: 165
Vs: Indiana Jones and the Kingdom of the Crystal Skull a.k.a Indy IV
« Vastaus #320 : 10.02.2008 klo 20:08:34 »
http://web.mac.com/benstevens3/OPX-Blog/Projects/Entries/2008/2/4_YOUR_SEARCH_IS_OVER....html

Uutta kuvaa puskee ja tällä kertaa tarjolla myös Fordin nimmarilla varustettuna vaivaiseen $459.99 hintaan ...NOT!!!
Kuulemma myytiin loppuun kahdessa minuutissa. :P
Huh, huh, kyllä näkyy ihmisillä rahaa riittävän.. yritykselle hyvät tulot!
"You shouldn't forget the importance of entertainment."

mk

  • Indyfani
  • Viestejä: 165
Muutama uusi kuva ilmestynyt jollekin Italia saitille, harmi kun ei löydy "vielä" isompina. Allaoleva linkki viä viimeiseen ja parhaaseen kuvaan eli klikkaile taaksepäin niin löytyy loputkin ja luonnollisesti luvassa pieniä spoilereita  :whip::

http://espresso.repubblica.it/dettaglio/Poker-dassi-per-Indiana/1986657//2
"You shouldn't forget the importance of entertainment."

mk

  • Indyfani
  • Viestejä: 165
No niin, nyt löytyy sitten traileria indianajones.com:ista ja Yahoostakin ja kyllähän toi mahtavalta näyttää.. jäi hieman harmittamaan että tuli katsottua ennen virallista julkaisua se kännykällä kuvattu p***a, noh pitää muistaa seuraavan trailerin julkaisun alla olla katsomatta noita huonoja teattereissa kuvattuja räpellyksiä.

EDIT: Löytyy näköjään finskiversiokin Finnkinon sivuilta:

http://www.finnkino.fi/links/linkit/extra_indy/
« Viimeksi muokattu: 14.02.2008 klo 20:20:12 kirjoittanut mk »
"You shouldn't forget the importance of entertainment."

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Oli vähän kiireellä tehdyn oloinen tuo suomitraileri, jotenkin ontuvia nuo inserttitekstit.

Toisaalta, sitä ne olivat kyllä englanniksikin ja huomattavasti pidemmällä valmisteluajalla...

Kaiken kaikkiaan kuitenkin mahtavaa tavaraa, keväämmällä lienee luvassa hieno seikkailu!
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

Zorg

  • Indyfani
  • Viestejä: 8
Traileri on komia ja paranee vain, mitä useammin sen katson. Tatsi on ainakin tämän perusteella tallella. Olemme erittäin innoissamme!

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Juu hiano on. Onneksi venailin että pääsin himaan kattomaan HD-version enkä ruvennut pelleilemään minikokoisten räpellysten kanssa.

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Säädin vähän ja nyt löytyy 480p-versio IndyVillestä sekä jokaisen leffan omalta sivulta Flash-pohjainen versio kyseisen leffan trailerista. Eikä kyseiset videot vieneet tilaa kuin vain mukavat 90 megaa. :P No ostan lisää jos käy vähiin, 720p- ja 1080p-versiot vievät noin 165 megaa ja 290 megaa joten niitä ei tällä hetkellä ole mitään järkeä uppia palvelimelle.

Voisit muuten ottaa yhteyttä Finnkinoon ja kysäistä olisiko trailerin sensuroimattomasta suomiversiosta saatavilla parempaa kopiota kuin sivuilta löytyvä matalalaatuinen flashi. Se olisi jotenkin enemmän kotonaan IndyVillessä kuin tuo jenkki-cut.
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Kysytty on jo. Finnkinon sivuilta löytyvä Filmtrailer.fi:stä embeddattu filu ei toimi embeddattuna suoraan mulla joten otin sen vuoksi yhteyttä ja pyysin kunnon versiota. Kokeilin myöhemmin tänään uppia saman suomi-cutin ja embeddaamalla siitä ja sillai toimi, mutta koska laatu oli niin ala-arvoinen eikä mulla ollut sille lupaa päätin jättää sen nyt pois. Nyt vaan toivotaan että ne vastaa maanantaina jolloin mulla on vielä HL, ens viikonloppu on gines joten pääsisin aikaisintaan maaliskuun alussa laittamaan suomiversion jakoon.

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Taas tuli mukava piikki tilastoihin, ks. liite.

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Aikaisemmalla kontaktillani ei ollut tietoa suomicutin paremmasta versiosta joten panin viestiä toiselle hepulle joka kuulemma tietää paremmin, sain kuitenkin suomalaisen julisteen.

teme31

  • Indyfani
  • Viestejä: 18
    • Sähköposti
traileri oli kyllä huippu!! mut toi ufo huhut vähän ihmetyttää.. voi se olla hyväkin juttu.. nähtäväksi jää

Petesuuri

  • Indyfani
  • Viestejä: 867
  • Tuo on irvailua.
    • Ah hah hah haa...
    • Sähköposti
Traileri on ihan komia joo, mutta mun silmää häiritsi aikalailla kohta jossa indy hyppii joittenkin seinään vetäytyvien laattojen päällä (jotenkin tulee mieleen IM: Return to Peru). Näytti vaan jotenkin niin Tombraider ylitehostetulta että jäi vähän pelottamaan, mutta eihän pelkästä ekasta trailerista voi mpidempiä johtopäätöksiä tehä. Todella positiivisena yllätyksenä taas oli [spoiler]pätkä missä Indy & comp. riehuvat Raiders of the Lost Arkin lopetuspaikalla (eli täällä erikoismiesten varastossa).[/spoiler]
/\
Ei kai tämä ollut mitään spoilausta kun trailerissa tätä näytettiin, mutta mustasin nyt ihan varmuudenvuoksi ettei kenelläkkään tule suurempia pettymyksiä.
Hmmm... Onpas hyvää teetä!

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Finnkinolta vastattiin että HD-versiota ei ole mutta nettiversioita löytyy monessa koossa, pyysin heiltä korkealaatuisinta versiota joka löytyy.

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Lastenkirjan kansi:

reksa

  • Tiskaaja
  • Viestejä: 365
    • Sähköposti
Pitäis kyllä sitten pistää peukut pystyyn ja kaiken maailman talismaanit käyttöön, ettei tosta tuu samanlainen floppi kuin Star Wars Phantom Menacesta, tai lopusta PT:stä.

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Pimeä uhka ei ollut mikään floppi, se tienasi 925,6 miljoonaa dollaria maailmanlaajuisesti eli kahdeksan kertaa oman budjettinsa verran.

Petesuuri

  • Indyfani
  • Viestejä: 867
  • Tuo on irvailua.
    • Ah hah hah haa...
    • Sähköposti
SW1 on vielä leffana ihan hyvä. Ei tietenkään pärjää ultimaattiselle legenda trilogia tasolle aikaisempien olokuvien kanssa. Pääasiassa hyvä leffa mutta joku Jar Jar olisi voinut kyllä vaikka kuolla samantien. Elokuvat sw2 ja 3 ovat sitten ihan täyttä    pas*aa elokuva tasollakin.
/\ mahtava sensurointi

Lastenkirjan kansi:

Voi ei. Onko tämä siis tyyliin mitä on kirjakaupoissa nähty Piraets of the Carribeanista? Seuraavaksi me saadaan varmaan Teini-ikäinen Indiana Jones kirjat.
Hmmm... Onpas hyvää teetä!

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Juliste julkaistu: http://i.usatoday.net/life/_photos/2008/03/10/indianjonesx-large.jpg

En pääse viralliselle sivustolle tältä koneelta mutta käsittääkseni sitä ei ole vielä julkaistu siellä, joten katsellaan onko se nyt tämä vai joku muu. Tuo on melko huonolaatuinen kopio enkä näe siellä missään Drew Struzanin nimmaria.

Petesuuri

  • Indyfani
  • Viestejä: 867
  • Tuo on irvailua.
    • Ah hah hah haa...
    • Sähköposti
Eipä ole kummoinen juliste. Aika tylsä. Muutenkin muistuttanee aivan liikaa Last Crusaden julistetta. Toivottavasti Tullaan saamaan toinen, ja hienompi. Sanotaan näin että tuota en huoneeni seinälle ripustaisi, toisinkuin aijempien elokuvien julisteet.

Katselin itse virallisia sivuja eikä tuota kyllä löytynyt mutta katsasin että mikäs juliste se tämä on:
http://www.indianajones.com/site/media/downloads/posters/ij4-poster29.jpg

Itse en ole ennen nähnyt moista julistetta LCstä.
Hmmm... Onpas hyvää teetä!

Masa

  • Kyyppari
  • Viestejä: 511
    • Indiana Jones Varasto
    • Sähköposti
No, tuolla alhaallahan lukee että Pepsi niin eikös siitä voi päätellä mikä se on?  :) Pepsin mainosjuliste.
« Viimeksi muokattu: 10.03.2008 klo 19:14:35 kirjoittanut Masa »

reksa

  • Tiskaaja
  • Viestejä: 365
    • Sähköposti
Ja musta toi iso-Indy näytti Tuomion temppelistä otetulta. Korjatkaa jos olen väärässä.

Masa

  • Kyyppari
  • Viestejä: 511
    • Indiana Jones Varasto
    • Sähköposti
Kyllä näin on.

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
http://www.indianajones.com/site/media/downloads/posters/ij4-poster33.jpg

Näköjään on se lopullinen ja virallinen, panen ton ens torstaina IndyVilleen ja laitan nyt kyselyn Finnkinolle suomenkielisestä versiosta.

reksa

  • Tiskaaja
  • Viestejä: 365
    • Sähköposti
Musta toi Indy näyttää tossa julisteessa samalta kuin Qui-Gon Jinn Star Wars ykkösen julisteessa.  :-\

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Suomenkielinen versio julisteesta tulee ehkä ensi viikolla, sitä odotellessa ylihuomenna alkuperäinen versio.

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Suomalaista saittia on muuten taas vaihteeksi päivitelty, toivottavasti se alkaa nyt pysyä paremmin jenkkisaitin tahdissa mukana. http://www.indianajones.com/intl/fi/site/

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Sain Finnkinolta suomalaisen julisteen ja trailerin, /elokuvat/kv/

Julisteesta 300dpi-versio osoitteesta /lataa.php?tiedosto=kv_juliste_300dpi

VP

  • Omistaja
  • Viestejä: 2 103
    • IndyVille
    • Sähköposti
Uusi tv-spotti jonka alussa Mutt ja Indy seikkailevat hämärässä tunnelissa. http://downloads.paramount.com/mp/indianajones/tv1/IJ_KOTCS_TV1_FREEDOM30_720p.mov

reksa

  • Tiskaaja
  • Viestejä: 365
    • Sähköposti
Millon tulee liput myyntiin? Mennäänks Kairon Baarin porukalla ensi-iltaan? :P

Petesuuri

  • Indyfani
  • Viestejä: 867
  • Tuo on irvailua.
    • Ah hah hah haa...
    • Sähköposti
Tavallisesti tulee 2 viikkoa aikasemmin mutta saa nähä kun tässä on suunniteltu nytten sitä jonotus yötä. Ja Ensi-iltaan, tottakai kunhan saan vain liput joka ei ole muuten ongelma, mutta jos jonotuksessa lähtee jokaikinen niin tuskin menen koska jonoon en ainaskaan mene.
Hmmm... Onpas hyvää teetä!

mk

  • Indyfani
  • Viestejä: 165
Lucas "vahvisti" saksalaisen Cinema lehden haastattelussa että Mutt on [spoiler]Indyn poika[/spoiler].

Koko hieman spoilaava haastattelu in English tässä:

[spoiler]"Hey, the story is secret, but I like your persistence! Well, if you watched Independence Day, you know about the secret of Roswell. For this matter, in the box can only be something that is not from this earth, right? And if you know, that the so called Mitchell-Hedge-Crystal Skull was found in a ruin of the ancient maya culture, but according to its perfection could never have been produced by the mayas, then you are on the right trail. But I can't tell anything more, Steven would kill me otherwise."[/spoiler]

[spoiler]"First, we wait, how the new adventure reaches the audience. But I can tell this much, I myself like the idea of working on sequels, too. Why not with Harrison? His figure has aged during the years, the combination with Shia LaBeouf as his son is at least as attractive as with Sean Connery as his father in the last film. I can image a lot, there."[/spoiler]

Lisäksi joskus aikoinaan The Raveniin "jonkun" postaama elokuvan synopsis (alkuperä???) saattaa hyvinkin pitää paikkaansa, ainakin tähän mennessä on pitänyt ja mitä tulevan soundtrackin kappalelistaa lukee niin saa vaan lisää vahvuutta asialle. Allaoleva sisältää erittäin "pahoja" spoilereita, mikäli paikkansa pitävät, joten älä lue, jos haluat pitää elokuvan juonen yllätyksenä.

http://raven.theraider.net/showthread.php?t=12838
« Viimeksi muokattu: 18.04.2008 klo 13:59:18 kirjoittanut Finn »
"You shouldn't forget the importance of entertainment."

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
Jos jatkossa vetää tavaraa suoraan muulta sivustolta, niin kyllä se linkki riittää. Ei sitä kaikkea tarvitse tänne tunkea, varsinkin jos meinaa käyttää mustaa viivaa.
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

mk

  • Indyfani
  • Viestejä: 165
Jos jatkossa vetää tavaraa suoraan muulta sivustolta, niin kyllä se linkki riittää. Ei sitä kaikkea tarvitse tänne tunkea, varsinkin jos meinaa käyttää mustaa viivaa.
Edelleenkin on mielestäni fiksumpaa laittaa spoilerit mustattuna, kaikki eivät varmastikaan halua lukea niitä, mutta joitain saattaa jopa kiinnostaa katos ja varsinkin siinä tapauksessa on parempi laittaa suoraan tänne, kun toi linkki EI EDES TOIMI ENÄÄN, ilmeisesti poistettu ketju tms. sinähän sen tiedät?!?

Foorumin sääntöjä kannattaisi mielestäni myös päivittää juuri senkin takia, kun herralle ei näytä mikään kelpaavan. Voimme sitten kaikki lukea että mitä tänne SAA laittaa ja mitä EI! Kiitos!

"You shouldn't forget the importance of entertainment."

Finn

  • Portsari
  • Viestejä: 927
    • Sähköposti
kun toi linkki EI EDES TOIMI ENÄÄN, ilmeisesti poistettu ketju tms. sinähän sen tiedät?!?
Mitäs siellä horistaan? Ihan hyvinhän se linkki toimii. Lukossa tuo ketju on ollut jo aikapäiviä mutta ei sitä mihinkään ole poistettu. Olishan se aika puupäistä toimintaa allekirjoittaneelta linkitellä poistettuihin ketjuihin, varsinkin sellaisiin joita on ollut itse tuhoamassa...

Foorumin sääntöjä kannattaisi mielestäni myös päivittää juuri senkin takia, kun herralle ei näytä mikään kelpaavan. Voimme sitten kaikki lukea että mitä tänne SAA laittaa ja mitä EI! Kiitos!
Jos olisi ollut ehtaa exclusive-infoa niin olisin varmaan taputtanut päälaelle ja kehaissut vielä päälle spoileritagien fiksusta käytöstä, mutta kun on ripattua tavaraa jostain muualta niin silloin vain linkki lähteseen, kiitos ja mahdollisesti lyhyt referaatti. Olisit nyt edes kääntänyt tuon sepustuksen suomeksi, niin olisi saattanut jäädäkin paikalleen.
Miksi portsarilla on pamppu vasemmassa kädessä?
...koska asiakas on aina oikeassa.

Raven.TheRaider.Net

mk

  • Indyfani
  • Viestejä: 165
kun toi linkki EI EDES TOIMI ENÄÄN, ilmeisesti poistettu ketju tms. sinähän sen tiedät?!?
Mitäs siellä horistaan? Ihan hyvinhän se linkki toimii. Lukossa tuo ketju on ollut jo aikapäiviä mutta ei sitä mihinkään ole poistettu. Olishan se aika puupäistä toimintaa allekirjoittaneelta linkitellä poistettuihin ketjuihin, varsinkin sellaisiin joita on ollut itse tuhoamassa...

Foorumin sääntöjä kannattaisi mielestäni myös päivittää juuri senkin takia, kun herralle ei näytä mikään kelpaavan. Voimme sitten kaikki lukea että mitä tänne SAA laittaa ja mitä EI! Kiitos!
Jos olisi ollut ehtaa exclusive-infoa niin olisin varmaan taputtanut päälaelle ja kehaissut vielä päälle spoileritagien fiksusta käytöstä, mutta kun on ripattua tavaraa jostain muualta niin silloin vain linkki lähteseen, kiitos ja mahdollisesti lyhyt referaatti. Olisit nyt edes kääntänyt tuon sepustuksen suomeksi, niin olisi saattanut jäädäkin paikalleen.
Kyllä se linkki nyt toimii, kun ilmeisesti korjasit kyseisen ketjun niin että se toimii. Eipä se toiminut eilen eikä kun tossa viikko sitten sitä koitin ravenin foorumeilta avata muullakin, kun omalla koneellani. No anyway, pääasia että nyt toimii.
"You shouldn't forget the importance of entertainment."

annu

  • Narikkatyttö
  • Viestejä: 182
Millon tulee liput myyntiin? Mennäänks Kairon Baarin porukalla ensi-iltaan? :P
Huomasin tuossa juuri, että mulla on tentti ensi-iltapäivänä.  :(

reksa

  • Tiskaaja
  • Viestejä: 365
    • Sähköposti
Jätä väliin. Tekeydy sairaaksi. :P