Kairon baari
Indiana Jones => Pelisali => Aiheen aloitti: Masa - 25.01.2006 klo 18:06:51
-
Eikö se ny oo aika Esterin perseestä että se uus Indy peli tulee vaan jollekki Xbox 360 ja PlayStation 3- konsoleille!? >:( Vai olenko käsittäny koko homman aivan väärin? :-\
-
Noh, nykyäänhän konsolipelien tekeminen on paljon turvallisempaa puuhaa kuin PC-pelien, sillä konsolipelaajien laatuvaatimukset mielletään jokseenkin alhaisemmiksi. Eikä ET ainakaan ollut mikään rockin'da house -peli millään alustalla, että luultavasti konsoleille suuntautuminen on tässä tapauksessa edes jonkunlaisen turvaverkon asettamista siltä varalta, että kyhäelmä osoittautuukin kalkkunaksi.
Tosin olen kyllä kuullut "luotettavista piireistä" juttua, että ET:kin olisi aluksi ollut matkalla vain konsoleille (ja pitääpä melkein sanoa että sen kyllä huomaa), mutta huomattuaan kuinka paljon fanit kaipasivat peliä myös PC:lle, LucasArts teetätti pelistä myös sen hiukan puolivillaiseksi jääneen käännöksen.
-
Paras olis sellanen mikä tehtäis eka PC:lle, ja jos se on aivan loistava niin sitten käännetään sitä pari vuotta konsoleille, kuten tehtiin Infernal Machinen tapauksessa. Konsoleille noita action-adventure -pelejä ilmestyy harva se päivä, PC:lle harvemmin. Viimeisin taitaa olla Prince of Persia VI: The Two Thrones. Onhan toi aikamoista PC:n syrjintää, mutta on sitä harrastettu jo kultaisella 80-luvulla. PC:llä on käsittääkseni suurimmat ongelmat ohjaamisen ja yhteensopivuuden kanssa, sillä näppiksellä on vaikeaa sählätä eikä kone aina välttämättä jaksa pyörittää kallista peliä. Konsoleilla näitä ongelmia ei ole, niillä vain kärsitään huonommasta kuvanlaadusta.
-
vois tehä semmosen nettiadressin jossa pyydettäs pistään nimi alle jos haluaa, että se peli tehtäs tietokoneelle myös. Sitte vois sendiä sen kaikille nettisivuille kuten tie.comille ja tr.netille ja sitten kun on tarpeeks nimiä niin vois sendii sen LucasArtsille. Mulla ois pikku koodinpätkäkin jossain pölyisessä kansiossa valmiina jota pitäs vaan vähän muokata että sais sen vörkkiin.
-
Muistaakseni yhellä foorumilla oli joku tämmönen projekti mutta se kuoli osallistumisen puutteeseen. Ei näistä adresseista yleensä ole mitään hyötyä, tuskin lienee vaivan arvoista. Parasta vaan pommittaa niitä maileilla ja äänestää lompakollaan.
-
Noh, yritys hyvä kymmenen ainakin. ;)
-
Ainakin pysyy foorumi elossa. 8)
-
Protestin paikka voisi olla ennemminkin Lucasartsin päätökselle olla tekemättä kunnon seikkailupelejä. Tosin, addressi olisi varmaan pitänyt täyttää lähemmäs kymmenen vuotta sitten, ei vasta nyt. Voi hyviä aikoja...
-
Seikkailupelien puutetta protestoitiin aika urakalla keväällä -04 Sam&Max 2:sen peruuntuessa, sille tuskin on liiemmälti tarvetta.
-
Seikkailupelien puutetta protestoitiin aika urakalla keväällä -04 Sam&Max 2:sen peruuntuessa, sille tuskin on liiemmälti tarvetta.
Tai no, kun LucasArts päätti lopettaa sen tekemisen, jos tarkkoja ollaan. Nythän Lucasilta lampsimaan lähteneet työntekijät ovat jatkaneet sen kehitystä oman pelitalonsa nimissä.
-
www.telltalegames.com (http://www.telltalegames.com)
Minun mielestäni se on aivan sama mille ne sen julkaisevat, koska itse meinasin PS3:n hankkia kun tuo ilmestyy. Tottakai tietysti peeceellähän tämä olisi parempi. Silloin ei välttämättä tarvitsisi laittaa rahoja lähes puolen tonnin konsoliin.
Epäilen kuitenkin että tästä tuskin tulee perus "point 'n click" peli, vaikka sellaista toivoisin, koska se on toiminut mielestäni parhaiten indy pelinä. ;D
Ajatelkaapas Nintendon tulevalla konsolilla Indypeli. Oletetaan että ohjailmella voisi ns. käyttää ruoskaa (koska siinähän on liikkeen tunnistus). Peli voisi olla vaikka ensimmäisestä persoonasta kuvattuna. Varustettuna erittäin hyvällä juonella ja lisänä kauniit grafiikat... Siinäpä vasta Indy fiilis tulisi. :whip:
-
......Varustettuna erittäin hyvällä juonella ja lisänä kauniit grafiikat... Siinäpä vasta Indy fiilis tulisi. :whip:
Niinpä.
-
Edellisten kanssa samaa mieltä kaikesta muusta paitsi 1st person -kuvakulmasta. Se mekaniikka toimii aika kehnosti muissa kuin räiskintäpeleissä, ja Indy, totta puhuakseni, ei kyllä ainakaan meikäläisen mielikuvissa ole mikään pyssynheiluttaja henkeen ja vereen. Vaikka Emperor's Tomb menikin metsään aika monessa suhteessa, sen lähitaisteluengine oli kyllä parasta mitä sen lajityypin edustajalta voisi kuvitella. Allekirjoittaneelle tulisi ainakin vähän latistunut fiilis nähdä Indy kuljeksimassa kaiken aikaa mutka tanassa tyyliin Half-Life.
-
Muistaakseni Kettuilijan piti joskus tehdä Indy-peli jossa Indyn pitää ampua reukulla horisontista lähestyviä natseja. Ideaa kehiteltiin pari viikkoa ja koko projekti kuoli pystyyn.
-
Kuten kuoli myös suunnitelma omasta Indy-seikkailupelistäkin :)
Kyllähän näitä suunnitelmia on ollut vaikka miiiillä mitalla x)
-
Edellisten kanssa samaa mieltä kaikesta muusta paitsi 1st person -kuvakulmasta....
No totta... se voisi toimia 3rd person -kuvakulmastakin. Kuten uusimmat indypelit on ollut.
-
Mikä muuten on 2nd person?
-
Mikä muuten on 2nd person?
http://www.svencoop.com/forums/showthread.php?mode=hybrid&t=8556 (http://www.svencoop.com/forums/showthread.php?mode=hybrid&t=8556)
-
Ihme mestoissa säkin hengaat.
-
Ihme mestoissa säkin hengaat.
:o
Eiku tuon mie vaan googletin :)
-
Logiikkaa: 1st personissa nähdään maailma pelihahmon silmistä. 3rd personissa näkyy koko hahmo, yleensä selkä. Joten kakkosessa luonnollisestikin ilmeisesti tuijotetaan koko pelin ajan sankarin hikistä niskaa.
-
Eli eli, 1st person on pelaaja itse, 2nd person on joku viaton sivullinen joka kattoo kun juostaan ohi ja 3rd person on joku koko ajan mukana roikkuva sivustapotkija? Vai?
-
No voishan sen niinkin sanoa.
-
The Indy Experiencen mukaan toukokuun Electronic Entertainment Expo -messuilla saadaan vihdoinkin lisäinfoa pelistä.
-
Jeee ;D
-
http://indyville.fi/?action=fullnews&id=178
-
:o
Näyttää erittäin hianolle (kattokaa ne videot). Voi vaan kuvitella millanen pläjäys uudesta indy pelistä tulee. On se pakko ostaa sitten XO tai PS3, Revolutionin lisäksi. Todennäköisesti taas tulossa erittäin action painotteinen indypeli. :-\
-
Hienolta näyttää mutta onko sitä sitten tulossa olenkaan tietokoneelle?
-
Ei näillä näkymin, tarkempaa tietoa tulee parin viikon päästä E3:ssa. Olis kyllä paha moka jos ei tulis.
-
Hienolta näyttää mutta onko sitä sitten tulossa olenkaan tietokoneelle?
Noo, sitähän tässä koko ajan rotestoidaankin, että näillä näkymin ei ole tulossa pc:lle...
-
Jep. Mua ainakin tympis ku ei löydy kotoa tvkonsoleita.
Ei näillä näkymin, tarkempaa tietoa tulee parin viikon päästä E3:ssa. Olis kyllä paha moka jos ei tulis.
-
LucasArts on julkaissut sivuillaan virallisen lehdistötiedotteen tulevan Indy-pelin käyttämästä Euphoria-fysiikkamoottorista. Lisäksi he täsmentävät pelin ilmestyvän Xbox 360:lle ja PlayStation 3:lle.
Viimeisetkin toivon rippeet on menetetty. Tai no onhan se tietty jo kauan että ei ne sitä pc:lle tee, mutta kumminkin. :(
-
Suokeli! Nyt sit pitää hankkii joku tv konsoli
-
LucasArts on julkaissut sivuillaan virallisen lehdistötiedotteen tulevan Indy-pelin käyttämästä Euphoria-fysiikkamoottorista. Lisäksi he täsmentävät pelin ilmestyvän Xbox 360:lle ja PlayStation 3:lle.
Onko kellään tietoa millon kyseinen PlayStation 3 tulee markkinoille???
-
Googlella olis. Näillä näkymin ens marraskuussa.
-
Jaa. Pitänee varmaan ostaa että pääsee sit pelaamaan Indyä. ;)
-
Tulihan sitä tietoa: http://indyville.fi/?action=fullnews&id=183
-
Nähtävästi perustruu samaan vuoteen kuin FoA. Ainakin jos sarjakuviin on uskomista. Pelistä en tarkistanut.
-
Kyllähän tuo pelikin näyttäs sijoittuvan vuoteen 1939...
-
Samaan vuoteen ku FoA joo. Nyt saatiin vähän kuviakin:
(http://lucasarts.com/games/indianajones/images/screenshots/10.jpg)
(http://lucasarts.com/games/indianajones/images/screenshots/9.jpg)
(http://lucasarts.com/games/indianajones/images/screenshots/8.jpg)
(http://lucasarts.com/games/indianajones/images/screenshots/7.jpg)
(http://lucasarts.com/games/indianajones/images/screenshots/6.jpg)
(http://lucasarts.com/games/indianajones/images/screenshots/5.jpg)
(http://lucasarts.com/games/indianajones/images/screenshots/4.jpg)
(http://lucasarts.com/games/indianajones/images/screenshots/3.jpg)
(http://lucasarts.com/games/indianajones/images/screenshots/2.jpg)
(http://lucasarts.com/games/indianajones/images/screenshots/1.jpg)
http://www.indyville.net/?action=fullnews&id=184
-
Uuuu.. Tässähän pelissä näyttää olevan vielä enemmän toimintaa kuin ET. kai sitä sit 4 vuodessa oppii ;)
-
Niin, mutta onko se hyvä vai huono asia? Ainakin lehdistötiedotteen mukaan Indy tapaa myös vanhoja liittolaisia eli todennäköisesti Sallahin, lisäksi mukana meiningissä nähdään Lao Che. Saa nähdä onko mukana yhtään seikkailua.
Väännän just nykyisistä tiedoista sivua IndyVilleen, julkaistaan tässä jossakin vaiheessa.
/edit: Sivu julkaistu. http://indyville.fi/pelit/2007.php
-
Omasta mielestäni se ei kuitenkaan ole hyvä asia. Ei Indy ole sellanen tapa että hakkaa joka ihmisen vastaantulijan kadulla. ET oli mielestäni jo ihan riittävästi väkivaltaa/ toimintaa ainakin aikaisempiin Indypeleihin verrattuna.
-
Enpä usko että sitä toimintaa niin kauhiasti enemmän on, sitä on todennäköisesti vaan virtaviivaistettu. Ja kuvankaappauksissahan kaikki saadaan näyttämään vähän toiselta, seikkailu mättämiseltä, hernerokka kauravelliltä ja porno pyhäkoulumeiningiltä, että jäädään kattelemaan mitä tuleman pitää. Koska nyt ollaan selvästi kaupungin kaduilla, toivotaan että kenttäsuunnittelukin olisi astetta laajempaa, eikä jokaisen kulman takana odota lataustauko.
Osui muuten ensisilmäyksellä silmiin vain nuo kaksi ensimmäistä shottia, ja en heti innostunu, kun aloin ihmetteleen että mitäs hemmettiä noi Kummisedästä viedyt tilannekuvat tossa tekee...
-
*drool* :o
on se kyl aika herqn näkönen ja video pätkä näytti erittäin hyvälle 8)
-
The Indy Experience.com on julkaissut sivuillaan concept arttia jossa näkyy viitteitä jonkin sortin norsuilla tapahtuvaan takaa-ajoon jossakin Lähi-idässä.
http://www.theindyexperience.com/video_games/next_gen_indy_game_gallery.php
-
http://www.gametrailers.com/gamepage.php?fs=1&id=2609
Videoita.
/edit: Ja isohko kuva Indystä: http://www.hooverae.com/upload/pics/indy.jpg
-
Kappas, LucasArts on näköjään vaihtanu kuvansa isompiin widescreen-kuviin, IndyVillessä on vielä wanhat 640x480-kuvat. Pitäsköhän munkin päivittää uusiin? :-\
Uusia suunnittelupiirroksia pelistä:
(http://xbox360.qj.net/uploads/articles_module/60056/indi3.jpg)
(http://xbox360.qj.net/uploads/articles_module/60056/indi1.jpg)
(http://xbox360.qj.net/uploads/articles_module/60056/indi8.jpg)
http://xbox360.qj.net/New-Indiana-Jones-2007-Artwork/pg/49/aid/60056
-
No päivitä ihmeessä. Hienoja on kuvat.
-
Päivitänkin hetimiten, wanhat jää kuitenkin koneelle niin mitä väliä. Noista uusista kakkoskuva vaikuttaa siltä että Indy lähtisi seilaamaan joko Amazonille tai Afrikan joille kuten Bogie ja Hepburn Afrikan kuningattaressa (http://www.imdb.com/title/tt0043265/). Siinäkin hyvä seikkailuleffa jota en ole vieläkään nähnyt.
/edit: No nyt on päivitetty, samalla meni järjestys uusiksi kun en jaksanut vaihtaa LucasArtsin nykystä siihen mikä mulla ja niillä oli ennen. Sori jos jonkun linkitykset tjms sekos.
-
Pelikuvista puheen ollen, vaihdoin kuvagallerian presentaation parempaan ja ET:n ja IM:n sivuille isommat esikatselukuvat '03 leiskan säälittävien peukalonkynsien tilalle.
-
http://download.lucasarts.com/e32006/corporate_320.mov
LA:n rekrytointivideo jossa näkyy vähän materiaalia uuden Indyn työstämisestä. En ehtiny kattoa kokonaan niin en tiedä tarkalleen. Tää uus Indypeli vois muuten olla syy siihen miks LucasFan Games siirtyi maanalaiseen toimintaan, ollakseen ärsyttämättä LucasArtsia "kilpailevalla" Indypelillä.
-
Jaa. Pitänee varmaan ostaa että pääsee sit pelaamaan Indyä. ;)
Jos tv-konsolia aijot hankkia vain päästäksesis pelaamaan Indyä, niin ostappa X360, parempi ohjain ja puolet halvempi. :-\
-
Samaa mieltä, Playstationit on yliarvostettuja. Katoinpa ton videon ja siellä oli kaikkia kivoja pikku yksityiskohtia, kuten oma äänistudio jossa paukutetaan ruoskaa, kultainen hedelmällisyyspatsas animaattorin pöydällä, hieman ennennäkemättömiä suunnittelupiirroksia puhujien taustalla yms.
-
Jep. En mäkään aijo kuminkaan ostaa sitä. Hinasta en tiennyt harmainta aavistusta niinpä laitoinpahan vaan. No XBOX360:en varmaankaan tule ostaneeksi niinpä katon aluks nyt ainakin jos se kuminkin tulis PC:lle. Jos ei tule vois tosin harkita jotain emulaattoria PC:lle joista tosin ei ole mitään hajua toimivuudesta.
-
Wii move you.
*Kröhm* ...Mitään en siis mainosta, enkä osta. ;D
-
Jos ei tule vois tosin harkita jotain emulaattoria PC:lle joista tosin ei ole mitään hajua toimivuudesta.
Toimivaa ps3/matoloodan täyskierros -emua saa PC-koneille oottaa vuosikymmenen. Eihän niille ole olemassa vielä lastentauditonta ps2 -tai edes nipakuusnepa -emua.
-
Kyllä varsin toimivia N64 emuja on olemassa. Asetukset pitää vaan osata säätää oikein.
-
Kyllä varsin toimivia N64 emuja on olemassa. Asetukset pitää vaan osata säätää oikein.
Puhuinkin lastentaudittomasta, en täyssudesta. Esim Project64 (http://www.pj64.net/main/) on aika hyvässä kuosissa. Ihan ongelmavapaa ei sekään tietty ole.
Mutta että PC-konetta joka ensinnäkiin jaksaa pyörittää matolotja kolmekuuskymppisen peliä edes sellaisenaan ei vielä ihan joka pojalta löydy, ja kun perhana heitetään niskaan vielä emuloinnin syömät lisäresurssit niin sen lajin koodia saadaan odotella tosiaan vielä jokunen vuosi.
-
PuuCeellä on kuitenki paremman näköistä grafiikkaa. En kyllä ole X360 edes kokeillut kunnollisessa hd-töllössä.
-
Ravenissa pyörineiden huhujen pohjalta väsäsin uutisen (http://indyville.fi/?action=fullnews&id=217#uutiset) ja vaihdoin pelin nimen pelkkään Indiana Jonesiin sillä 2007 ei ole enää virallinen julkaisuvuosi.
-
Mutta osoiteeksi jäi silti: indyville.fi/pelit/2007/
-
Jees, liikaa duunia vaihtaa jokainen linkki ja kuvakansion osote ainoastaan sen perusteella mitä voi epäillä yhen muutoksen perusteella.
-
Tuolla se on myös Indiana Jones 2007 nimellä: http://indyville.fi/pelit/ (http://indyville.fi/pelit/)
-
Eii, peliä ei vissiin tule Wiillle? :P
-
Ei näillä näkymin, vaikka huhuja pyöriikin ja vois olla siistiä.
-
Voin vain kuvitella ruoskan heilautusta Wiillä. :)
-
Siistii olis.. Mitä pelejäsulla on wiillä? Toimiiko ohjaus hyvin.
-
Indiana Jones.de bongasi tämmösen kuvan joltain japsien pelisaitilta:
(http://www.indianajones.de/news/pics/ij2007fsfsdfsd.jpg)
Noita vasemmalla olevia kuvia en olekaan nähny aikasemmin. Ylempi on kuva jostain rautatieasemalta, varmaan joko samasta paikasta kuin norsuchase tai sitten pyhältä maalta, alempi vois olla sieltä kaduilta tai jostain ihan uudesta mestasta. Lienee vain ajan kysymys että nämä kaikki julkaistaan virallisesti. :-k
-
Nyt se peli tulee sitten virallisesti ensi vuonna, näin ainakin jos uskomme LucasArtsin uutta saittia. Heidän mukaansa George Lucas on tämänkin pelin takapiruna ja juoni saavuttaa raamatullliset mittasuhteet. http://lucasarts.com/company/about/page1.html
-
raamatullliset mittasuhteet.
Käännös: "Helvetin huono".
-
On se kyllä huono ku se ei tule sille PC:lle,ku ne xbox360 ja playstation 3 maksaa niin paljon :(
-
niin näytäs joo maksavan.. mut hyvä puoli tossa Pleikkari 3 os se et sen jälkeen vois saada revittyä pleikkari2 halval :P
-
On se kyllä huono ku se ei tule sille PC:lle,ku ne xbox360 ja playstation 3 maksaa niin paljon :(
Niin todennäköisesti maksaisi myös PC joka jaksaisi ko. peliä sujuvasti pyörittää. Tervetuloa Kairon baariin, Allu. :)
niin näytäs joo maksavan.. mut hyvä puoli tossa Pleikkari 3 os se et sen jälkeen vois saada revittyä pleikkari2 halval :P
Sillä sitten vaan Emperor's Tombia pelailemaan. :whip:
-
Eiks uuden Windowsin DiretcX10 ongelma oo joku semmonen, että kauheen moni näyttis ei toimi sen kaa, ku ne näyttikset on liian huonoja tai jtn.?
-
Jaahas, tietokonenero vauhdissa. Tuohon kohtaan "ongelma" on kyllä ihan väärä sana. Tekniikka kehittyy, eikä raudan joka on luotu aikana jolloin DX-kymppiä ei edes ollut olemassa kauheasti voi odottaakaan pyörittelevän sitä.
Ongelmaksi se muodostuu siinä vaiheessa, jos ne pari tällä hetkellä markkinoilla olevaa korttia jotka on suunniteltu DX10:n pyörittämiseen eivät sitä tekisi, mistä ei taas ole mitään näyttöä.
Vähän sama juttu jos pyrkisi Datsun 100A:lla formulakisaan. Paha siinä olisi autoa syyttää ongelmaiseksi jos ei pärjää Ferrarille kun kyseenomaista rassia ei ole siihen edes tarkoitettu. Jos alla sen sijaan on McLaren, niin sitten voi puhua ongelmasta, koska se puolestaan on suunniteltu pärjämään...
-
Jaahas, tietokonenero vauhdissa.
Kettuiletsä? No okei, selvä. Olin taas väärässä... ??? :roll:
-
Finn kettuilee aina, joskus tyylikkäämmin ja joskus taas todella läpinäkyvästi. Trust me, I know... :)
-
Pelistä ei oo kuulunu iäisyyksiin mitään, viimeisin tieto on että tulee mahollisesti ens kesäks ja huhujen mukaan nimi voisi olla Staff of Kings. Sitä odotellessa löysin LucasArtsin pressisaitin ja kopsasin kuvat IndyVilleen. /muut_seikkailut/pelit/2007/ (http://indyville.fi/muut_seikkailut/pelit/2007/)
-
Pelistä ei oo kuulunu iäisyyksiin mitään, viimeisin tieto on että tulee mahollisesti ens kesäks ja huhujen mukaan nimi voisi olla Staff of Kings. Sitä odotellessa löysin LucasArtsin pressisaitin ja kopsasin kuvat IndyVilleen. /muut_seikkailut/pelit/2007/ (http://indyville.fi/muut_seikkailut/pelit/2007/)
Juu ei ole kuulunut, kun katsoin tuon trailerin niin näytti kyllä aika köyhältä mielestäni :-\ Se oli silleen ilmava ja ei normaalisti liikkuvan näköistä. Toivottavasti pelistä ei tule tuolleen toimivaa. Toivoisin, että käännettäisiin kuitenkin PC:lle viime kertaisesta PC-indystä kuitenkin 2003 vuotta vaikka tuo lego-indy tuleekin niin se tuskin on hirveän jännä, hankin sen silti aika varmasti.
-
Tekis nyt ees PS3:n oston kannattavaksi kun syksyllä sen ostin..
-
Eikö se ny oo aika Esterin perseestä että se uus Indy peli tulee vaan jollekki Xbox 360 ja PlayStation 3- konsoleille!? >:( Vai olenko käsittäny koko homman aivan väärin? :-\
Jaa-a... En osaa sanoa, ku mulla on ps3 :-\
-
Niin sitä pitää voidaan sitten neuvoa toisiamme kun peli tulee "ensi-kesänä"...
-
Pelin nettisivuilla on muutettu alustojen Xbox 360 ja PS3 muotoon "TBD" eli julkistetaan myöhemmin. Nyt sormet ristissä että uudessa listassa on myös PC. 8)
-
http://www.peliplaneetta.net/pelikonsolit/uutiset/9465/Seuraava-Indiana-Jones--seikkailu-peruttu/
... ... ... :( Toivotaan ettei ole totta...
-
Eipäs vielä heitetä kirvestä kaivoon. LucasArts pysyy uskollisena Indiana Jonesille ja sanoo, että jotain infoa olis tulossa. Toivotaan. Toivotaan. :)
http://www.joystiq.com/2009/01/12/despite-rumors-lucasarts-is-committed-to-new-indiana-jones-ga/ (http://www.joystiq.com/2009/01/12/despite-rumors-lucasarts-is-committed-to-new-indiana-jones-ga/)
-
Samasta aiheesta väännetään Korpin puolella peistä ja totuushan on että tällä hetkellä homma menee niin kuin laulussa sanotaan, mä en tiedä mitään jos et säkään tiedä.
Joku tietäjä siellä jopa totesi että jonkun mutkan kautta tulleen sisäpiiritiedon mukaan next-gen -versiot ois hyllytetty mutta peli olisi tulossa ulos kannettaville laitteille ja - get this - PS2:lle. Mahdollisesti ehkä myös Wiille.
Että jätettäis pleikka kolmosen ja matolaatikon markkina-arvot hyödyntämättä? Uskoo ken näkee.
-
LucasArts pysyy uskollisena Indiana Jonesille ja sanoo, että jotain infoa olis tulossa.
Pahimmassa tapauksessa pysytään uskollisena Indylle muttei tälle pelille ja "jotain infoa" meinaa tietoa, että peli on peruttu. :P
-
LucasArts pysyy uskollisena Indiana Jonesille ja sanoo, että jotain infoa olis tulossa.
Pahimmassa tapauksessa pysytään uskollisena Indylle muttei tälle pelille...
No eikö pelin tämän hetkinen nimi ole Indiana Jones? :)
-
LucasArts remains absolutely committed to the Indiana Jones franchise.
Ne puhuu nimenomaan Indiana Jones -tavaramerkistä.
-
http://www.youtube.com/watch?v=CuZ59k8LlsQ
-
Hyvältä näyttää, odotellaan vielä virallista sanaa.
-
Pre-renderöityä sontaahan tuo on, ole gameplay-matskua nähnytkään. Ja jos oikeasti on tulossa ainoastaan noille laitteille mitä tuossa lopussa todetaan, niin eipä tämä aihetta mihinkään kauhean valtaviin kekkereihin aiheuta.
Kiva ny silti etteivät kokonaan ole meitin armasta reuhkapäätä hyljänneet...
-
Jos teitä ketuttaa se että indiana jones tulee vain konsoleille niin ostakaa ihmeessä xbox 360. Halpa ja hyvä konsoli. Kyllä se ps3 on myös ihan....hyvä...huono :D
-
Heh. Jos olisi juniori jaksanut tihrustella trailerin loppuun asti, olisi mahdollisesti hänkin huomannut että ei nimenomaan ole tulossa enää edes noille laitteille, kummallekaan.
Huomiokyvystä täysi kymppi.
-
On muuten aika typerää ostaa konsoli etukäteen jotain peliä varten, nytkin repeilen foorumeilla ihmisille jotka huutaa naama punaisena että osti 360:n Staff of Kingsiä varten ja nyt se ei ilmestykään sille. 8)
-
Naura nyt minullekkin. Minkä hel##tin takia se indypeli oli pakko peruuttaa just xboxilta. Voi v###u! >:( >:( >:( >:(
-
13. helmikuuta ilmestyvässä Nintendo Power -lehdessä lisäinfoa pelistä.
(http://www.nintendopower.com/images/NPcoverMarch.png)
-
Jos tuo SoK:n Wii-tiimi on vääntänyt tekelestään seikkailupelin siinä tarkoituksessa jossa termiä tulisi oikein käyttää, niin minä oon Mauri Pekkarisen eno.
-
niin minä oon Mauri Pekkarisen eno.
Mitä, ekkö nää ookkaan? Mää ku luulin.
-
13. helmikuuta ilmestyvässä Nintendo Power -lehdessä lisäinfoa pelistä.
Juu, samaa jupistaan Tiltissäkin:http://www.tilt.tv/?cm=news&aid=15775 (http://www.tilt.tv/?cm=news&aid=15775)
-
Uutta matskua julkaistu.
http://www.lucasarts.com/games/indianajones/
http://www.nintendopower.com/images/NP239_Indy.jpg
http://indyville.fi/muut_seikkailut/pelit/sok/
-
Pakko kai ostaa PS2:lle... :(
-
No hyväkun tulee PS2selle. Vaikka grafiikat eivät pääse enää tuon sukupolven konsoleilla oikeuksiin niin PS2 on erittäin monella ja on hyvin suosittu konsoli, mutta miksi ei PS3? Onko se muka niin työlästä tuottaa sitä 2. suosituimmalle konsolille en sitten yhtään osaa sanoa mihin kohtaan Wii tulee, mutta tuntuis ainakin, että 360 ja ps3 ovat suosituimmat konsolit.
-
Ns. 3rd generation-konsoleista Wii on myydyin, sitten Xbox ja kolmantena PS3. Kaipa sitä Wiille aika paljon ostetaan...
http://en.wikipedia.org/wiki/List_of_best-selling_game_consoles
-
Uusia kuvakaappauksia:
(http://images.eurogamer.net/assets/articles//a/4/0/5/5/6/9/ss_preview_7522620090206_100811_1_big.jpg.jpg)
(http://images.eurogamer.net/assets/articles//a/4/0/5/5/6/9/ss_preview_7522620090206_100811_0_big.jpg.jpg)
Grafiikat on kyllä ihan hanurista, voi vain toivoa että noi ei kerro koko totuutta vaikka LucasArts niin uhkaileekin.
-
Uusia kuvakaappauksia:
(http://images.eurogamer.net/assets/articles//a/4/0/5/5/6/9/ss_preview_7522620090206_100811_1_big.jpg.jpg)
(http://images.eurogamer.net/assets/articles//a/4/0/5/5/6/9/ss_preview_7522620090206_100811_0_big.jpg.jpg)
Grafiikat on kyllä ihan hanurista, voi vain toivoa että noi ei kerro koko totuutta vaikka LucasArts niin uhkaileekin.
Hyi helvetti. Tulee mieleen Infernal Machine, vaikka loistopeli onkin. Mutta grafiikat todellakin hanurista noiden perusteella. Nyt varmaankin tajuan miksi ei julkaista PS3selle ja 360:lle. Pyörisi ylitehoilla tuo peli.
-
Nyt varmaankin tajuan miksi ei julkaista PS3selle ja 360:lle. Pyörisi ylitehoilla tuo peli.
Jos nyt kuitenkin mietitään sitä että se oli ihan eri tiimin kehittämä ja eri koodia se hyllytetty PS3/XO-versio kuin tämä Wiille ilmestyvä kikkare... kouluun siitä.
-
Nyt varmaankin tajuan miksi ei julkaista PS3selle ja 360:lle. Pyörisi ylitehoilla tuo peli.
Jos nyt kuitenkin mietitään sitä että se oli ihan eri tiimin kehittämä ja eri koodia se hyllytetty PS3/XO-versio kuin tämä Wiille ilmestyvä kikkare... kouluun siitä.
Ei tota vissiin koulussa opeteta? Pitää vaan datailla enemmän nii oppii :D
-
Ja tietää mistä puhuu.
-
Ei tota vissiin koulussa opeteta? Pitää vaan datailla enemmän nii oppii :D
Opetetaan siellä minun käsittääkseni luetun ymmärtämistä. Mikä olisi varmaan auttanut tässä tilanteessa suurestikin.
Mutta en mää halua kettuilla, hyvää vaan tarkoitan. Nuorison sivistys on sydäntäni lähellä.
-
Taas uusia kuvia.
(http://www.gamekyo.com/Webmasters/Images/75251520090208_174740_2_big.jpg)
(http://www.gamekyo.com/Webmasters/Images/75251520090208_174740_3_big.jpg)
(http://www.gamekyo.com/Webmasters/Images/75251520090208_174740_4_big.jpg)
(http://www.gamekyo.com/Webmasters/Images/75251520090208_174741_5_big.jpg)
(http://www.gamekyo.com/Webmasters/Images/75251520090208_174741_6_big.jpg)
-
Uutta tietoa pelistä, en jaksa suomentaa. http://nintendo.wikia.com/wiki/Nintendo_Power_V239#Cover_Story:_Indiana_Jones_and_the_Staff_of_Kings
- Hold the B button and swing the Wii Remote to use Indiana Jones' whip. The whip is used for smashing obstacles, swinging over pits or grasping onto objects.
- Gestures include right and left jabs, hooks and uppercuts. The attack will be determined by the player's own gestures with the Wii Remote and Nunchuck.
- A is used to dodge, while B is used to counterattack. Z is used to grapple.
- Indiana Jones can take advantage of his surroundings. He can use various different items that are simply laying around.
- Indiana Jones will travel the entire world, from locations such as California, Central America, Istanbul, and Nepal.
- The game takes place after the third film in 1939.
- The game's villain is Magnus Voller.
- Near the beginning of the game the player will have to control a plane, doing so by holding the WIi Remote upright and using it to steer. The b button is used to shoot. Other vehicles in the game include boats and motorcycles.
- The Havok engine will be used to add a sense of unpredictability.
- Maggie O'Malley plays the role of leading lady.
- A cooperative mode is present, though LucasArts didn't reveal who the second playable character is, albeit it is someone from the series' past, and someone who all Indy fans will recognize.
- The game will include a multitude of unlockable content from movie trailers, concept art, to alternate costumes and skins for Indiana Jones, as well as a classic Indiana Jones video game as well.
- A Nintendo DS version of the game is also in the works, though virtually nothing is known about it.
-
Ja taas kuvii:
(http://img10.imageshack.us/img10/4228/unbenannt2zp0.jpg)
Pahis Magnus Völler oli Indyn kanssa yliopistossa.
-
(http://www.throwmetheidol.com/products/misc/magazine_nintendo_SoK.jpg)
-
Nintendo DS -versiosta kuvakaappauksia:
(http://wiiz.fr/medias/soft/2/3537/1.jpg) (http://wiiz.fr/medias/soft/2/3537/2.jpg) (http://wiiz.fr/medias/soft/2/3537/3.jpg)
-
Onko tässä nyt käynyt niin että tämä on se peli mitä odotin pari tai jopa kolme vuotta Xbox 360:lle >:(. VAI tuleeko myöhemmin vielä ihan toinen peli joka olisi xbox 360:lle, ps3:lle ja ehkä tietokoneelle. ??? En nyt oleta että te sitä tietäisitte sen paremmin kuin minäkään, mutta esim. gamespotissa "staff of kings" on ihan erikseen oma peli ja siellä on sitten toinen indiana jones peli joka tulisi näille uudemman sukupolven konsoleille. :)
-
LucasArtsin mukaan Xbox 360- ja PS3-versiot on peruttu, peli ilmestyy Wiille, PS2:lle, PSP:lle ja Nintendo DS:lle.
-
MUTTA onko mahdollista että vaikka vuoden päästä tulisi uusi peli Xbox 360:lle ja Ps3:lle??? ???
-
Mahdollista? Ei.
Epätodennäköistä? Kyllä helvetissä.
Kaitpa sieltä jotain Indypelejä vielä jossain vaiheessa tulee, mutta koska ja mitä, niin eipä niistä pahemmin ole tietoa eli kyselyt ovat aika lailla joutavia.
-
Traileri antaa aika vähä-älyisen kuvan Indystä ja se ääni on ihan surkee sille... IM ja ET sentään muistutti etäisesti Harrison Fordia mutta toi on ihan kuin joku amerikkalainen rekkakuski... :yök:
-
Traileri antaa aika vähä-älyisen kuvan Indystä ja se ääni on ihan surkee sille... IM ja ET sentään muistutti etäisesti Harrison Fordia mutta toi on ihan kuin joku amerikkalainen rekkakuski... :yök:
Tottapa puhutpa, mutta kyllä se oikea PELI on niin huono että tuskin indyä erottaa natseista tai mistä tahansa kukkaruukusta. Ja tuskin indy edes pelissä puhuu vaan saattaa mumista jotain epämääräistä "rekkakuskin" tavalla. :D :D :D :D
-
Pelin Euroopan-julkaisija Activision kertoo, että se julkaisisi pelin Kristallikallon valtakunnan vuosipäivänä 22.5.2009. http://www.mcvuk.com/news/33346/Activision-dates-Indiana-Jones
-
Peliplaneetassa sanotaan että Fate of Atlantis on vain wii-versiossa.. Sekin hyvä pois!
-
(http://ecx.images-amazon.com/images/I/519aQkLJwxL._SS500_.jpg)
-
Mikä toi "game guide" on? ??? ;)
-
Kirja jossa kerrotaan vinkkejä pelin pelaamiseen.
-
Tämmönen löyty. :)
(http://www.mixnmojo.com/galleries/343/full20090302134250.jpg)
-
Jees eiköhän toi ihan aito oo ku näkyy Amazonillakin. Tulee IndyVilleen iltapäivällä, laitan ton PSP-kannen ilman PSP-tekstiä, koska siinä näkyy koko kansitaide.
(http://ecx.images-amazon.com/images/I/51-A3leUiuL._SL500_AA280_.jpg)
-
Hyvännäköisiä kuvia, en sit tiä mistä versiosta ja onko se jo peruttu. :roll:
http://www.unseen64.net/2009/02/05/indiana-jones-and-the-staff-of-moses-psp-cancelled/
-
On joo kivan näköistä, mutta aika kuollutta, onkohan tahallaan vaan parissa kuvassa ihminen? :-\ Näytää ei-niin-sumuiselta kuin Staff of Kings. :tup:
-
>:( >:( >:( MIKSI SE PITI LOPETTAA SE PS3 PROJEKTI >:( >:( >:(
#&¤?)/&"!
-
^Sen takia että me täällä baarissa saataisiin nauttia tällaisista viesteistä vielä kymmenia kertoja sen jälkeen kun asia on selitetty puhki.
-
Seurasin vähän LucasArtsin foorumeita ja huomasin että tuotantopäälliköksi (tai joksikin vastaavaksi) oli kesken pelin teon (2008) nimitetty EA:n vanha samassa virassa toiminut tyyppi! Yks sen "ideoista" oli saada LucasArts 5 parhaan pelijulkaisijan joukkoon julkaisemalla niin paljon kuin suinkin voi lyhyessä ajassa.
Tarkempaa tietoa tosta :roll:
http://forums.lucasarts.com/thread.jspa?threadID=137361&start=15
-
Niin siis Jim Ward oli ennen firman toimitusjohtaja ja se yritti saada LucasArtsin taas huipulle keskittymällä omaan tuotantoon, sitä haastateltiin paljon mm. Emperor's Tombin julkaisun aikaan. Helmikuussa 2008 se sai fudut ja EA:n Darrell Rodriguez tuli tilalle.
-
Taas uusia kuvia.
DS:
(http://ecx.images-amazon.com/images/I/516rdHeRDaL._SS350_.jpg)(http://ecx.images-amazon.com/images/I/51qPKUPTkHL._SS350_.jpg)(http://ecx.images-amazon.com/images/I/51XWNfy%2BObL._SS350_.jpg)(http://ecx.images-amazon.com/images/I/51%2BLJ7mDu-L._SS350_.jpg)(http://ecx.images-amazon.com/images/I/51URCQ1jInL._SS350_.jpg)
Pitkästä aikaa lunta.
PS2:
(http://ecx.images-amazon.com/images/I/41mk5NdCmML._SS350_.jpg)(http://ecx.images-amazon.com/images/I/517YrKr2ryL._SS350_.jpg)(http://ecx.images-amazon.com/images/I/41DJcJkld3L._SS350_.jpg)(http://ecx.images-amazon.com/images/I/41nMVXB3wEL._SS350_.jpg)(http://ecx.images-amazon.com/images/I/51VH7JIdVEL._SS350_.jpg)(http://ecx.images-amazon.com/images/I/412iS3h2rWL._SS350_.jpg)(http://ecx.images-amazon.com/images/I/51h3S9uHH4L._SS350_.jpg)
Noi aavikkomestan kuvat on kyllä vieläkin aivan kauheen näkösiä.
PSP:
(http://ecx.images-amazon.com/images/I/41FmJxvrMNL._SS350_.jpg)(http://ecx.images-amazon.com/images/I/51hFp9bAKKL._SS350_.jpg)(http://ecx.images-amazon.com/images/I/416-flUWulL._SS350_.jpg)(http://ecx.images-amazon.com/images/I/41taW9N9SRL._SS350_.jpg)(http://ecx.images-amazon.com/images/I/413nw69uF2L._SS350_.jpg)(http://ecx.images-amazon.com/images/I/41v4OEhEDTL._SS350_.jpg)(http://ecx.images-amazon.com/images/I/41wwXQ8qEXL._SS350_.jpg)(http://ecx.images-amazon.com/images/I/41PI5BlDL3L._SS350_.jpg)(http://ecx.images-amazon.com/images/I/41DYIg6VuVL._SS350_.jpg)(http://ecx.images-amazon.com/images/I/41DX79c8UuL._SS350_.jpg)(http://ecx.images-amazon.com/images/I/41P6D6vTvGL._SS350_.jpg)(http://ecx.images-amazon.com/images/I/41GVx9mGXRL._SS350_.jpg)(http://ecx.images-amazon.com/images/I/4136xorYmcL._SS350_.jpg)
Tyylikäs lähikuva Indystä. :D
-
Ja taas nyrkit pystyssä, voi voi...
Noi aavikkomestan kuvat on kyllä vieläkin aivan kauheen näkösiä.
Varsinki pyramidit :(
-
Hahaha :D Pelin ikäraja on +16. Nykyään puutteet kato korvataan väkivallalla. Sehän se ainut oikea ratkaisu on. No ei se itseäni haittaa sinänsä, mutta yksi viesti oli muistaakseni Emperors Tombin topicissa kuului jotenkin näin...
Väkivallan määrä:
Indiana Jones and the Fate of Atlantis 20
Indiana Jones and the Infernal Machine 120
Indiana Jones and the Emperors Tomb 500
Niin tuo vaan, että oli kyllä aika ihmeen oikeassa.
Ja muuten. Kun katsoo noita kuvia niin 90% on nyrkki/pyssy tappeluista :D
-
Peliä on lykätty kolmisen viikkoa, julkaisupäivämäärä on nyt 12. kesäkuuta joka on Kadonneen aarteen metsästäjien ensi-illan 28-vuotispäivä. http://news.spong.com/article/17442/Indiana_Jones_and_the_Staff_of_Kings_Slips
-
Sen saatto arvata ettei se ihan toukokuuhun ehi..
-
Video jossa näkyy ite peliäki.
http://videogames.yahoo.com/events/indiana-jones-and-the-staff-of-kings/indiana-jones-and-the-staff-of-kings-videos/1299470 (http://videogames.yahoo.com/events/indiana-jones-and-the-staff-of-kings/indiana-jones-and-the-staff-of-kings-videos/1299470)
-
Ja uusia kuvia:
(http://l.yimg.com/jh/content/p/5/1299471/screen001.jpg)
(http://l.yimg.com/jh/content/p/5/1299471/screen002.jpg)
(http://l.yimg.com/jh/content/p/5/1299471/screen003.jpg)
(http://l.yimg.com/jh/content/p/5/1299471/screen004.jpg)
(http://l.yimg.com/jh/content/p/5/1299471/screen005.jpg)
(http://l.yimg.com/jh/content/p/5/1299471/screen006.jpg)
(http://l.yimg.com/jh/content/p/5/1299471/screen007.jpg)
On kyllä huomattava ero näiden kahden välillä:
(http://indyville.fi/kuvat/sok/kuva1.jpg)
(http://l.yimg.com/jh/content/p/5/1299471/screen004.jpg)
Mutta aavikko näyttää vieläkin ihan karseelta, Infernal Machine -tasolta.
-
Ei kyllä tosiaan grafiikoihin olla panostettu niinkään. Taitaa kuvien perusteella jäädä leikiten Emperor's Tombin taakse. Mutta pelihän tulee vain "graafisesti köyhemmille" konsoleille, joten kai se niille on ihan pelattava varmaankin.
-
http://indyville.fi/arkisto/2009/04/staff-of-kings-retropelaajille/
Pitäisköhän kaivaa vanha sotaratsu kellarista...
-
Pakko sanoa, että tää Staff of Kings-projekti menee jo yli hilseen. En valita, että Xbox- ja PS3-versiot peruttiin, vaan ihmettelen, että miksi tätä jatketaan jos grafiikat on kuvien mukaan noin huonoja. Kyllähän PS2:lla on huonompiakin pelejä nähty, mutta tää on jo semmoinen veto, että huhuh. En tiedä pitäiskö nauraa, itkeä vai pitää vaan turpansa kiinni? No, toivottavasti asiat paranevat kevään kuluessa.
-
Pakko sanoa, että tää Staff of Kings-projekti menee jo yli hilseen. En valita, että Xbox- ja PS3-versiot peruttiin, vaan ihmettelen, että miksi tätä jatketaan jos grafiikat on kuvien mukaan noin huonoja. Kyllähän PS2:lla on huonompiakin pelejä nähty, mutta tää on jo semmoinen veto, että huhuh. En tiedä pitäiskö nauraa, itkeä vai pitää vaan turpansa kiinni? No, toivottavasti asiat paranevat kevään kuluessa.
Tärkeintä on kokonaisuus :roll: Niinkuin infernal machine. Ja ei oikein uponnut tuo aprillipila :-PP. Mutta tähän menin tänään täydellisesti: http://www.pelit.fi/index.php?id=66&tx_ttnews[tt_news]=1713&tx_ttnews[backPid]=58&cHash=542c1b51c4]
(linkitys ei toiminut tuohon...)
Toinen:http://www.allaboutsymbian.com/features/item/Nokia_5800_Sauna_Edition.php (http://www.allaboutsymbian.com/features/item/Nokia_5800_Sauna_Edition.php)
nyt toimii, ainakin copypaste -Finn
-
Joo moi vaan, tää on mun eka viesti
Kysyisin vaan kumpaa versiota suosittelette PS2 vai Wii, molemmat koneet löytyy.
Wiillä pääsis kyllä ite nyrkkeileen yms. mutta jos PS2:lla on kovemmat tehot (grafiikat ym.) niin pitää miettiä tarkasti, en tiiä. :-\
-
Joo moi vaan, tää on mun eka viesti
Kysyisin vaan kumpaa versiota suosittelette PS2 vai Wii, molemmat koneet löytyy.
Wiillä pääsis kyllä ite nyrkkeileen yms. mutta jos PS2:lla on kovemmat tehot (grafiikat ym.) niin pitää miettiä tarkasti, en tiiä. :-\
En usko, että grafiikat mitenkään ratkaisevasti (jos ollenkaan) ps2:sen ja wiin välillä muuttuvat. Joten jos sinulla on wii niin ihmeessä sille sitten. Hyödyntää ainakin trailerin perusteella hyvin wiin kapulaa. Tosin niinhän trailereiden on tarkoituskin saada kiinnostumaan.
E: Ja onhan Wii versiossa läpi päästyä myös Fate of atlantis samassa joka varmaankin monien sydämmiä lämittää.
-
Grafiikat ovat aina toissijaisia jos pelimekaniikka on kunnossa, ja sen perusteella homma kääntyisi ainakin itselläni ennakkotietojen pohjalta Wiille, jos nyt kumpakaan konsolia edes omistaisin.
-
Samoin perustein Wiille, mutta ei oo joten PS2, kyllähän toi peli on suunniteltu eniten Wiille ja PS2 vaikuttaa ainakin tässä vaiheessa karsitummalta... toivottavasti ei oo!
-
Pakko tuo peli on ostaa PS2:lle, kun Xboxille ei ilmesty ja Wiitä en omista. Eihän tuo niin pahalta näytä, ihan kiva nostalgiapaukku 90-luvulta, mutta toivon että LucasArts tekisi kuitenkin PS3:lle ja Xboxille omat versiot, ei tartte olla tää Staff of Kings, vaan ihan mikä tahansa kunhan on suunniteltu näille.
-
Niin, johan sen pitäisi tänä perjantaina ilmestyä.
-
Kiva :)! Taas pääsee heiluttamaan oikeaa ruoskaa eikä mitään muovista lelua.
P.S. Oho :o! Mun profiili on ollu päällä koko yön.
-
Ostin sen, ihan kivaa kun on elokuvista tutut musiikit, mutta ei voi kyllä kehua... [spoiler]Mit ihm! Ei hyppyä! Aiemmista peleistä tuttujen maiden kierrätystä. (Sudan, Istanbul, Tiibet..)[/spoiler]
Jäin jumiin ekaan gunplayhyn, en saa osuttua siihen ukkeliin... Indy suhtautuu kaikkeen asenteella voi ei, mitähän tästäkin tulee ja apua... ... Kyllä vähän seikkailuhalukkuutta pitäis olla.
-
En ole ite vielä ehtinyt ostaa tätä, tänään varmaan vois kun vanhemmat menee kauppaan ja jotain haluais ostaa, kun on ollu saakelin tylsää viime viikot, vaikka kavereiden kans oon suurimmat osat ajasta hengaillut.
-
No niin, ostettu on ja pakko on sanoa että on aika hemmetinmoinen pettymys. Pelattavuus on sitä samaa vanhaa ja grafiikat on todellakin p***aa. Uskomatonta että ollaan odotettu tällaista upeaa peliä jotain 3 vuotta ja nyt kun se julkaistaan niin sehän on päin hevonahteria. Mutta [spoiler]lentokonekenttä oli aika mukava pikku lisä[/spoiler].
Ooksä päässy siitä gunfightista jo läpi, Nubian Boy? Voin kyl jeesata jos et oo, itekin meni hermot kun ei tienny miten se jätkä tapetaan, mutta löytyhän se keino.
-
Okei, nyt ilmestys eka SUURI ongelma. Eli [spoiler]onks ketään vielä Panamassa siinä vaiheessa jossa Indy ja Maggie löytää Dickinsonin päiväkirjan mutta jää loukkuun sinne Mayojen planetaarioon? En nimittäin ymmärrä pätkääkään miten siitä pääsee pois. Kyllä siellä on jotain laattoja mutta kun ne on painunu alas niin ne nousee parissa sekunnissa takas ylös. Eli helppiä tarvis ja äkkiä![/spoiler]
-
Sori olin juhannuksena mökillä, en oo päässy viel...
-
Mitäs se keskimäärin maksais PS2? Mut noilla kommenteilla en oo ihan varma... (omg mitä kielenkäyttöö. onneks on älynnyt sumentaa)
-
Nyt pääsin, oon [spoiler]alkuasukkaiden palavassa leirissä. Onko planetaarioon pitkästi?[/spoiler] Hmm... Alkaa pikku hiljaa parantua vaikutelma, eka taso oli vaan niin yksinkertainen että luulin että koko peli ois huono. Juoni alkaa lisätä kiinnostusta kun tuli lisää henkilöitä. Ainakin passin perusteella on tarpeeks pitkä! Maksoin siitä muistaakseni 45 €.
[spoiler]Kuitenkin, Indyn naamaa näyttää edelleen siltä kuin siihen ois otettu vaikutteita Itse valtiaitten Esko Ahosta :)[/spoiler]
-
aika kallis... tällä hetkellä rahat vähän jäissä kun ostin sellasen legojutun
-
Nyt pääsin, oon [spoiler]alkuasukkaiden palavassa leirissä. Onko planetaarioon pitkästi?[/spoiler] Hmm... Alkaa pikku hiljaa parantua vaikutelma, eka taso oli vaan niin yksinkertainen että luulin että koko peli ois huono. Juoni alkaa lisätä kiinnostusta kun tuli lisää henkilöitä. Ainakin passin perusteella on tarpeeks pitkä! Maksoin siitä muistaakseni 45 €.
[spoiler]Kuitenkin, Indyn naamaa näyttää edelleen siltä kuin siihen ois otettu vaikutteita Itse valtiaitten Esko Ahosta :)[/spoiler]
Se on [spoiler]viimeinen Panaman osuus tuo planetaario, sulle tulee vielä vastaan semmonen kaveri, joka heittelee soihtuja ja vielä semmoinen palatsi jossa on aika paljon haasteita[/spoiler]. Mutta autan kyllä sua niin että pääset sinne.
Mitäs se keskimäärin maksais PS2? Mut noilla kommenteilla en oo ihan varma... (omg mitä kielenkäyttöö. onneks on älynnyt sumentaa)
Itse muistan, että tää maksoi Prismassa PS2:lle 32 euroa, eli olis aika halpa.
P.S. Sori etten oo ehtiny vastata ennemmin, olin mökillä koko juhannuksen
P.S. 2 Meen alkavalla viikolla rippileirille, joten ette nää mua seuraavana viikkona pätkääkään
-
32 euroa :o!? Vau, nyt tiedän mitä ostan ennen koulun alkua!
-
Noh!? Eikös ketään oo päässy vielä mua pitkälle vai eikö ole peliä tultu vielä hankittua?
-
Joku jolla on skanneri vois skannailla pelin takakannen IndyVilleen.
-
Hätä poissa. Kysyin toiselta foorumilta vastauksen tähän mun ongelmaan, ja ratkaisu löytys. Nyt mä oon [spoiler]Istanbulissa, joka on aika nätti kenttä. Pyssytappelut oli hieman haastavia mutta niistä pääsin kyllä läpi. En oo vielä jääny jumiin tässä mutta epäilen että jään kyllä jossain vaiheessa. Hei Nubu-poju! Ooksä jo siinä planetaariossa? Jos tarttet apua, niin sano, mää autan[/spoiler].
-
Mulla noi jotkut tekstit näyttää mustaa. onks muilla samantapasta? (pystyn katsomaan niitä tekstejä mustaamalla ne mustat viivat.)
-
Mulla noi jotkut tekstit näyttää mustaa. onks muilla samantapasta? (pystyn katsomaan niitä tekstejä mustaamalla ne mustat viivat.)
Hehee, ne on piilotettu sitä varten että ne, joilla ei ole vielä kyseistä peliä ja haluaa pitää sisällön yllätyksenä ei vahingossa lue mitään liian paljastavaa. Ja ei, en oo [spoiler]planetaariossa[/spoiler] enkä tässä ehdi kovin pitkäle päästä kun lomailu vie kauan :(
-
Mulla noi jotkut tekstit näyttää mustaa. onks muilla samantapasta? (pystyn katsomaan niitä tekstejä mustaamalla ne mustat viivat.)
Hehee, ne on piilotettu sitä varten että ne, joilla ei ole vielä kyseistä peliä ja haluaa pitää sisällön yllätyksenä ei vahingossa lue mitään liian paljastavaa. Ja ei, en oo [spoiler]planetaariossa[/spoiler] enkä tässä ehdi kovin pitkäle päästä kun lomailu vie kauan :(
Sääli :(. No, ilmoita kun oot siinä vaiheessa. Itekin oon lomavietossa mökilä mutta meillä on siellä ihan hyvä telkkari joten oon tuonu PS2:n sinne jotta voin jatkaa Indyn peluuta.
-
hei mistä löytyis PSP:lle tuo INDIANA JONES and the STAFF OF KINGS? :-\
-
hei mistä löytyis PSP:lle tuo INDIANA JONES and the STAFF OF KINGS? :-\
Prismasta?
-
Ei oo siel on vaan PS2
-
Joo tuli hankittua tämä pleikkarille nyt niin ihan mielyttävältä vaikuttaa, vaikka musiikeista ei tiedä, olisi mukava jos olisi kokoajan joku tunnelmallinen soundtracki hiljaa taustalla soimassa ja vaihtuisi aina tilanteen mukaan. Grafiikat todellakin kökköä, mutta ihme kyllä en välitä siitä juurikaan vaikka muuten olen aika hifisti kun PC:llä pelaan, jotain Modern Warfare 2:sta täysillä tai vastaavaa. Ainut millon pahasti häirinnyt on tämän yhden vihollisen naama joka on pelkkää pikselimössöä ja valitettavasti ei tule nyt mieleen nimeä, mutta pääasiallisesti ilme/tunnelma kunnossa. Hiukan tuli mieleen jopa Infernal Machine alussa näyttävyydeltään, mutta onhan tässä nyt huomattavasti rumempi ulkoasu kun Infernal Machinessa. Siinä oli kaikki mahtavat palmusaaret ja värikkäät paikat, mutta tämä on tällänen synkkäpaska. Mutta joo jatkan pelailua kiinnostavissa merkeissä. Raitikkakohdassa menossa Panamassa.
E: Joo se oli Magnus Valler tää ruma tyyppi
-
Eipä ollut pitkä.. Seikkailupelien pitäisi mielestäni kestää kauemmin kuin sen 6-8h, mutta jaa olihan tuo kuitenkin pelaamisen arvoinen. Toista kertaa en kuitenkaan usko vaikka niin sanoin Emperors Tombin jälkeenkin ja nyt sitä kuitenkin on tullut pelattua, jotenkin kaipaan niitä tappeluja ja grafiikoita siitä ;) Infernal Machine on jo 6 kertaa veetty alusta loppuun niin se on kyllä jo tarpeeksi käytetty, mutta kun vertaa sen pituutta tähän niin eihän siinä ole mitään sanomista. Infernal Machinessa kun muistaakseni vierähtää se 20-30h ekalla peluu kerralla ja sitten vielä pulmiin jos jumittuu niin kauemminkin.
-
Itekin tuli ostettua tämä syyskuussa PS2:lle ja...noh, onhan tää ihan nautittava pikku peli. Mutta grafiikat on todellakin karua ja kamalaa katseltavaa, ja ohjattavuuskin välillä kärsivällisyyttä nakertavaa tuubaa. Mutta tarina on erinomainen ja John Williamsin klassiset Indy-soundtrackit sopivat mainiosti pelin tunnelmaan. Oma arvosanani tälle olisi 7.5/10.
Onkos ketään kokeillut tämän pelin Wii-versiota? Olen kuullut, että vain siinä olisi tuo Fate of the Atlantis-klassikkopeli extrana.
-
Joo, on tuo Fate of the Atlantis Wii- konsolille mutta en ole kokeillut kun tuollaista vehjettä ei ole kotona. Kivaltahan tuo tuossa trailerissa näytti. Itse aion hankkia tuon PSP:lleni kun sellainen on, vaikka on minulla kylläkin myös tuo PS2, mutta haluan pitää Indyn taskussa niin voi pelata vaikkapa matkalla.
-
Nyt löysin tämän pelin niin hyvässä tarjouksessa kuin 15€ PSP:lle, tai no eihän se nyt ihan halpa ollut mutta halvemmalla sain kuin muista kaupoista. Ihan hyvä on ollut. Olen pitänyt. ;)