Kairon baari

Ja nyt jotain täysin erilaista => Baaritiski => Aiheen aloitti: Juspe - 27.10.2007 klo 10:05:36

Otsikko: Stargåte
Kirjoitti: Juspe - 27.10.2007 klo 10:05:36
Ehkä hieman huono aika aloittaa tämä aihe kun varsinainen Stargate SG-1 on saatu jo jenkkilässä päätökseen ja Suomessa ei ole sarjaa esitetty moneen vuoteen enää, mutta kuitenkin.

Onko täällä siis Tähtiportin katsojakuntaan kuuluvia ihmisiä ollenkaan?

Itse aikoinaan aloitin seuraamaan SG-1:stä kun se alkoi Suomen töllöstä joskus vuonna 1997 tms ja seurasinkin sitä parin tuotantokauden ajan, mutta kiitos MTV3:n ja alati hyppelevän lähetysajankohdan, jossain välissä en enää huomannut uuden kauden alkaneen ja siinä jäi sitten kausi tai kaksikin näkemättä välistä. Sitten taas kun season 5 starttasi Suomessa, seurasin alusta loppuun innoissani. Tämän jälkeenhän MTV3 sitten lopetti sarjan esityksen ja ilmoitti, että sarjaa ei tulla enää näkemään maikkarilla.

Mitäs siinä sitten voi tehdä kuin hankkia jenkkilästä. Nyt olen katsonut 2-3 kertaan aivan alusta ihan loppuun asti kaikki SG-1:n jaksot ja Atlantista olen seurannut sitä mukaan kun sitä tulee. Nythän Atlantiksen neljäs kausi alkoi syyskuussa jenkkilässä, sitä en ole ehtinyt vielä katsella kun on niin paljon muutakin nähtävää.
Otsikko: Vs: Stargåte
Kirjoitti: Finn - 27.10.2007 klo 21:08:36
_0/

Stargate Atlantis onkin tällä haavaa ainoa scifisarja mitä jaksaa seurata. Osin ehkä vanhasta tottumuksesta, mutta kaikki kaudet sekä emo- että sisarsarjasta on tullut väijyttyä pariinkin otteeseen ja tällä hetkellä ainoa katsomaton jakso on tuo Atlantiksen uusin, joka paraikaa odottelee tosin jo vuoroaan.

SG-1 on tosiaan pienimuotoinen legenda, sillä siitä tuli kymmenellä kaudellaan kaikkien aikojen pitkäikäisin tieteissarja. (Knoppitietoa: Edellinen ennätys oli X-filesilla, 9 kautta.) Ihan kuoppattuhan ei emosarjakaan vielä ole, sillä sen keskenjäänyt juoni saatetaan päätökseen kahdessa jo kuvatussa täyspitkässä suoraan DVD-levitykseen menevässä elokuvassa, joista ensimmäinen julkaistaan ensi keväänä.

Tuo että maikkari näytti sarjasta vain viisi kautta johtuu muuten siitä että rapakon takana sarja vaihtoi levittäjää. Ensimmäiset viisi kautta se pyöri Showtime -kaapelikanavalla, ja siirtyi siitä sitten SciFi Channelin ohjelmistoon.

Lisäksi suunnitteluasteella on kuulemma jo toinen spinoff...
Otsikko: Vs: Stargåte
Kirjoitti: Juspe - 27.10.2007 klo 22:53:00
Melkein voisi toivoa, ettei sentään toista spinoffia tulisi, mutta nuo elokuvat on kyllä jo odotuksen alla tässäkin osoitteessa. En edes muistanut koko elokuvia ennen kuin nyt kun mainitsit niistä. Keskittynyt niin paljon Atlantikseen ja vanhempiin SG-1:iin viime aikoina. :)