Indyn ja Sophian seikkailut Atlantiksella ovat ainoa Indypeli, johon olen koskaan paremmin tutustunut (ja pelannut läpi). Kuten jo aiemmin todettu, mahtava kokonaisuus.
Koska koin näppäimistön säännöllisen takomisen tappeluiden aikana epäterveelliseksi verenpaineelleni ja koska ehdottomasti halusin nähdä missä vaiheessa Indyn ja Sophien välille romanssi leimahtaa, pelasin yhteistyöpolun, ja sen jälkeen myöhemmin kokeilin muitakin vaihtoehtoja.
Ai herranjestas sitä tekemisen ja yrittämisen määrää. Mahtava pelielämys ja alitajuntaan uppoava kokonaisuus. Yksi parhaista alan peleistä eittämättä, ja taattua tekijän laatua. Indiana Jones - tunnareita oli saatu mukaan sopivissa pätkissä pelaajan itsetuntoa pönkittämään, juoni oli yllättävän polveileva, kerronnallinen ja tuore, ja Indyn lakoniset kommentit olivat nannaa pelaajalle. Kaunis ja toimiva peli.
Koordinaatiokyvyttömänä muistan inhonneeni eniten kohtia joissa piti ohjastaa kamelia/kuumailmapalloa/autoa/sukellusvenettä/Atlantiksen infernaalista tuhokonetta/lisää tähän haluamasi kulkuneuvo tiettyjen koordinaattien mukaan kohti maalia. Näihin epämääräisiin episodeihin liittyi aina myös oletusarvoisesti porukka natseja, jotka jahtasivat sinua tai palloilivat erämaassa kuumailmapallollaan muuten vain.
Koin raivonsekaista "Ei tämän näin pitänyt mennä" - ahdistusta ensimmäisen kerran pelin lopetettuani Indyn nököttäessä yksin sukellusveneen kannella ruumistaan irtautuneen ja korkeammalle tasolle nousseen Sophien kohtaloa nyyhkien. Seuraavalla kerralla sain vaihdettua sikaniskanatsin Spohien tilalle, ja sain haluamani onnellisen lopun.
Juonellinen puoli on ollut minulle aina todella tärkeä, ja tässä pelissä pidin myös erityisesti Platonin tuomisesta mukaan. Plussat minulta koko pelille, ihana elämys.