Yli odotustenhan toi turnaus meni, ja seitsemän ottelun ajan saatiin seurata parasta leijonakiekkoa miesmuistiin. Hitot tosta finaalista, mun muistiin on jääny ikuisesti sellaset asiat kun Ruudun laitahitti Jaageriin (pidetään se pää ylhäällä!), Niemisen avojääpommi Derian Hatcheriin, Niittymäen torjuma Iginlan läpiajo, Teemu Selänteen pelitahto vaikka jenkkipoika oli justiinsa vieny Teemulta leegot, USA-pelin viimeset minuutit kun kerrankin kestettiin se pyöritys kuolemanpaikassa, ja Salon yksilömaali kauhealla lämärillä DiPietron selän taakse.
Sitäpaitti nämä oli ruotsalaisten eturivin kiekkotähtien vikat arvokisat ja uusia ei oo ihan heti näkyvissä, tästä alkaa Ruotsin taantuma kansainvälisessä jääkiekossa, ja sama kohtalo odottaa valitettavasti myös Tsekkiä ja Slovakiaa. Vancouverin kisoihin leijonalauma luistelee kolmanneksi nimivahvimmalla joukkueella Kanadan ja Venäjän jälkeen ja näistä kisoista mukana olevat muutamat veteraanipelaajat pitävät huolen että Olli Jokisen kipparoima nälkäinen leijonalauma kirkastaa tämänkertaisen pettymyksen siksi parhaaksi mahdolliseksi palkinnoksi.
Saa lainata vapaasti, sillä tässä on totuus.
