No niin, päivitelläänpä sitten taas katsausta seikkailupeligenren nykytarjontaan. Viimeiset kuukaudet ovat tuoneet mukanaan muutaman seikkailupelin poikasen joista kannattaa tässäkin säikeessä mainita.
Ensimmäisenä katsauksessamme taas taidetta Saksanmaalta, pelin joka meillä päin julkaistiin nimellä Reprobates, rapakon takana taas titteliksi tuli Next Life. Kyse on juoneltaan varsin mystinen tapaus, sillä päähenkilön taival seikkailusankarina ei nimittäin ala ruusuisesti: jo alkudemon aikana herra nimittäin lasauttaa pimeällä tiellä itäbemarinsa päin isoa majavaa tai jotain muuta nelijalkaista ja pelaajan annetaan olettaa, että nyt lähti kaveri oikosääristen pataljoonaan ennen ensimmäistäkään hiirenklikkausta. No, kuinka ollakaan, käy seuraavaa: sankari herää nimittäin paratiisisaarella ilmeisen kaukana oletetusta kuolinpaikastaan ja seurana on melkoinen lauma sekalaista seurakuntaa joita kaikkia yhdistää sama mieltä painava kysymys: Missäs helevetissä sitä oikein ollaan?
Fiksuimmat huomannevat tässä vaiheessa ilmiselvän yhtymäkohdan erääseen suosittuun telkkarisarjaan ja vaikka saari tuntuu mysteerejä täynnä olevankin ja paikoin jopa vaihdetaan takauma/tulevaisuus/uni/whatever-jaksojen muodossa paikkaa vähän sivistyneempiin ympäristöihin, niin siihen ne yhtymäkohdat sitten päättyvätkin. Peli on nimittäin yksi hidastempoisimmista ja pelaajaa keinotekoisimmin ketunlenkkeihin pakottavista tekeleistä mitä on tullut vähään aikaan tahkottua. Sankari nimittäin liikkuu ympäri saarta laahustaen kuin pilveä poltellut kolmijalkainen muuli ja ääninäyttelijä kuulostaa suunnilleen yhtä elämäänsä kyllästyneeltä kuin venäläisen telkkariohjelman dubbaaja. Aksenttikin täsmää. Sääli, sillä juoni ja puzzlet ovat ihan mielenkiintoisia, jos unohdetaan se tosiasia ettei pelaajalle anneta mahdollisuutta tehdä mitään ennen kuin vinkki siihen mitä tulisi seuraavaksi tehdä on tullut jostain pelimaailman sisältä. Nuotio pitäisi kyhätä. No, tuossahan lojuu ympärillä pirusti kiviä ja keppejä. Mutta mitäs sitten? Juttele puun alla lojuvalle partasuulle, se kyllä kertoo kun et itse tajunnut.
Ohoh, tulipas pitkästi tekstiä vaikka oli tarkoitus tiivistää homma muutamaan lauseeseen. Hyvin ristiriitainen tekele, läpi se tuli silti tahkottua. Nätti kylläkin.
***
Eteenpäin, sanoi mummo lumihangessa. Onneksi seuraava katsauksemme kohde on nimittäin vähän pikaisemmin etenevää sorttia, vähän turhankin. Tuli nimittäin tuossa katsastettua freelance-kyttäkaksikko Samin & Maxin kakkoskauden kolme ensimmäistä seikkailua. Ensimmäiseksi sanottakoon että vähän kaduttaa. Ykköskausi tuli nimittäin tahkottua läpi koko kuusi osaa käsittävänä pakettina episodi toisensa perään ja nyt puolivälin saavuttaneena pitää todeta että niin olisi pitänyt toimia tämänkin kanssa. Huttu on enimmäkseen viime vuoden puolelta tuttua, tosin paikoin asetelmiltaan ehkä vieläkin kahjumpaa. Statisteina toimivat ne samat vanhat ykköskauden naamat parilla uudella lisäyksellä. Toimii. Lisää, kiitos. Tosin saas nähdä jaksaisko sitä odotella kesän korville että tulisi pelattua toinen puolikas koko palasena vai tuleeko sorruttua kuukausittaiseen annokseen. Jälkimmäisellä metodilla kun ajateltuna kun ovat vähän kuin mummon munkit, yhden jos nappaa sormiinsa kerralla niin ei tule kuin vihaiseksi.
***
Kolmantena katsauksessamme lisää tavaraa teutonien valtakunnasta: hiljattain läpipelattujen pinoon liittyi peli nimeltä Undercover: Operation Wintersun. Asetelma tässä tekeleessä on varsin mielenkiintoinen, nyt ollaan nimittäin brittien tiedustelupalvelun värväämän fyysikon monoissa keskellä toisen maailmansodan runtelemaa Saksaa. Aihevalinta kuulostaisi tosiaan olevan kotonaan hieman paremmin toimintapitoisemmassa genressä, etenkin kun päämääränä on ottaa selvä onko Aatulla ja kumppaneilla hallussaan - yllätys yllätys - atomipommi. Puzzlet ovat perinteistä inventaariokamaa, mukaan on tosin nakattu aimo kasa pulmakulmia kuten sähkötaulun korjausta ja salakoodien selvittelyä. Vaikka muutama vaaranpaikka matkassa onkin, eteneminen on kuitenkin lopulta seikkailupelimäisen verkkaista. Aikamoinen saavutus kun ottaa huomioon kuinka kiva paikka Eurooppa Berliinistä itään oli 40-luvun alussa.
Teknisesti peli oli keskinkertaisuus. Sankarin ääninäyttelijä, vaikka tällä kertaa ihan uskottavaa lontoota laskettelikin kuulosti vähän tasapaksulta ja eivät muutkaan hahmot mitään tajuttoman vakuuttavia intonaatioita tavoitelleet. Graafisesti tuttu 2D, muutamalla esianimoidulla taustalla. Viihdytti, mutta ei jättänyt kaipaamaan lisää.
***
Älkää vielä nostako bratwursteja uunista, sillä neljäntenä katsauksessamme seikkailupelitaidetta vaihteeksi Ranskasta. Katsauksessa Experience112 tai The Experiment, riippuen vähän siitä missä päin englantia osaavaa maailmaa sattuu asustelemaan. Aloitettakoon vaikka sanomalla, että tässä on taas yksi niitä tekeleitä jotka muistuttavat olemassaolollaan siitä, miksi allekirjoittanut aikoinaan seikkailupeleihin hurahti. Ne kun tuppaavat menemään asetelmiensa kanssa sinne, minne perinteisen FPS:n pelaaja ei pääse singollakaan.
Nyt homma on tällainen: pelaajan alter ego tulee tajuihinsa jossakin päin mualimaa rannalle kosahtaneen tutkimusaluksen keskusvalvomossa. Edessä on tietokoneen monitori josta voi turvakameroita käyttämällä vedellä esiin kuvaa laivan toisista osista, sytyttää ja sammutella valoja, päästää äänimerkkejä, jne. Ja koko peli vietetäänkin sitten tämän yhden ja saman ruudun äärellä. Kiehtovaa, eikö?
No, onneksi pelaajalle tarjotaan perinteisempikin samaistumisen kohde. Yhdestä hytistä Big Brother bongaa nimittäin taju kankaalla olevan nuoren neitosen. Viikkotehtävänä onkin saada neiti hereille ja tutkimaan paattia, itse kun olet jumissa ruudun edessä. Virtuaali-Maxinella ei ole hajuakaan siitä kuka sinä olet etkä sinäkään häntä etukäteen tunne. Mutta toisianne teidän tulisi auttaa, hän kun pääsee liikkumaan fyysisesti eri puolilla paattia, mutta ei ennen kuin sinä painat valvomossa sitä nappia joka avaa seuraavan edessä olevan oven. Toki mukaan mahtuu kaikkea muutakin kivaa, hakkerointia sun muita logiikkapuzzleja.
Pelin tekninen toteutus on no, sanoisimmeko ainutlaatuinen. Sata prosenttia ajasta kuluu siis näyttöpäätteen edessä tyttelimme matkaa kohti päiväkirjahuonetta turvakameroiden kautta vahdaten. Parhaillaan jopa kolmesta eri kuvakulmasta. Johtuen siitä, että pelaajalla on käytännössä koko maailma sormenpäidensä alla, peli vaatii yllättävän määrän laskentatehoa korkeammilla grafiikka-asetuksilla vaikkei loppupeleissä mikään Crysis olekaan. Piti sekin ihme vielä nähdä, että pahus vieköön seikkailupeli pisti allekirjoittaneen kotikompuutterin polvilleen, vaikka konepellin alla oleva rauta tuli tammikuussa päivitettyä nykyaikaan. Edellä mainitun lisäksi ainoaksi ongelmaksi muodostui tarinan ainoan näkyvän henkilön ääninäyttely. Todella oudon, vain puoliksi merenpinnan yläpuolella sijaitsevaan tutkimuslabran kotihengettäreksi joutuneeksi opiskelijatyttöseksi neiti pudotteli vuorosanojaan valitettavan "Been there, done that" -henkisesti. Pelin loppukin oli kerrassaan hämärä, mutta siitä huolimatta homma piti otteessaan ne tunnit mitä peli kesti, kiitos harvinaisen omaperäisen lähestymistavan asiaan. Suositellaan niille jotka kaipaavat jotain erilaista.
***
Katsauksemme viides ja viimeinen seikkailu tulee taasen vaihteeksi Saksasta. Tämän topikin muutaman hassun sivun läpi kahlaava löytänee allekirjoittaneen tekemän maininnan Deck13-tiimin tekemästä Ankh-huumoriseikkailusta ja sen ilmeisistä yhtymäkohdista Monkey Islandiin. Ja sama meno jatkuu. Jack Keane tekee tosin wannabepiraatistamme englantilaisen kauppalaivan virkaheiton kapteenin, lemmenliekkien kohteeksi joutuvasta merirosvoprinsessasta seikkailua janoavan cowgirlin ja ilkeästä aavepiraatista hullun tiedemiehen sekä hinaa koko Tooth Islandiksi uudelleennimetyn Meleen saaren muutaman tuhat kilometriä Karibialta itään keskelle Intian valtamerta. Mutta jos nämä pikkuseikat tahtoo unohtaa, voidaan hyvällä syyllä sanoa että nenän edessä on Apinasaari-sarjan viides osa.
Nyt ollaan Britti-imperiumin kunnian päivissä, siis suunnilleen toissavuosisadan loppupuolella. Jack Keane on pienen kauppalaivan kapteeni, joka pelin alussa parista varsin omintakeisesta ulosottomiehestä selvittyään ottaa vastaan kruunun nimissä työskentelevältä knalli ja sateenvarjo -mieheltä tehtävän. Pitäisi seilata Intian rannikon edustalla sijaitsevalle pikkusaarelle ottamaan selvää onko sinne taloksi asettuneella tohtorismiehellä kaikki inkkarit kanootissa ja samalla voisi tarkistaa että ei kai se vaan suunnittele jotain mikä voisi häiritä kuningattaren teehetkeä. Homma ei osoittaudu ihan helpoksi, kun mukaan reissuun tuppautuu omapäinen poikatyttö ja puupäinen salainen agentti. Koko kaksihenkinen miehistökin suunnittelee kapinaa... Lisätään mikstuuraan sarjakuvamaisen värikästä trooppista viidakkoa ja muutama Bollywood-karikatyyri, ja saadaankin kasaan sellainen keitos joka pistää hymyn suupielille muutamaan otteeseen. Pituuttakin pelillä on ihan kunnon eeppisen seikkailun verran eikä mikään lopu kesken. Päätöskohtauskin on klassinen, kun sankari purjehtii nainen kainalossa auringonlaskuun...
Vaikkei peli teknologiansa puolesta ehtaan seikkailupelityyliin mitään uusinta uutta edustakaan, on värikkäässä 3d-maailmassa eestaas hortoilevaa kapteeni Keanea silti ilo katsella. Ääninäyttelykin on pääosin hyvää, snobi James Bondin irvikuva laukoo kommenttinsa ehdalla siirtomaaherran arroganssilla ja pelissä esiintyvät lukuisat Simpsonien Apun esi-isät saavat huulensa juuri oikealla tavalla vinoon. Tässä seurassa Jack itse onkin valitettava poikkeus, sillä jotakuta saattaa hieman häiritä se fakta, että Lontoosta kotoisin oleva maailmanmies puhuu valitettavan selvää jenkkienglantia. Myöskin pelin toisen päähenkilön, salskean sankarin lemmenintressiksi ryhtyvän nuoren Amandan äänessä on jotain mikä ei aivan istu hahmon muuhun habitukseen. Päällisin puolin paketista ei kuitenkaan löydy mitään sellaista, mikä estäisi mittarin pysähtymistä reilusti plusasteiden puolelle. Hymy huulillahan tätä pelasi, ja jos uusintarundille lähtee, niin se saattaa olla juuri se lääke mikä auttaa odottamaan pari arviota sitten mainittuja herroja Sam & Max oman tuotantokautensa loppuun asti.
Kun en olekaan vähään aikaan tähän topikkiin mitään kirjoitellut vaikka olisi pitänyt, niin tulikin sitten vähän reilummin tekstiä. Toivotaan taas että tästä voisi edes joku muukin seikkailupelien ystävä bongata itselleen hetkeksi aikaa viihdykettä.